Tomi Nykänen pyöräsuunnistuksen MM-yhteislähdön hopeaa Puolassa

Artikkelikuvassa Tomi Nykänen, kuvat: Donatas Lazauskas

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut jatkuivat torstaina Puolan Varsovassa yhteislähdöillä. Tiivistempoisessa kilpailussa ajettiin radan varrella olevia hajontalenkkejä, mutta yhteislähdölle tyypilliseen tapaan vielä loppusuoralla nähtiin kovia kamppailuja sijoituksista. Kisan aikana oli yli 30 astetta lämpöä, mikä lisäsi urheilijoiden kuormitusta.

Miesten kilpailussa neljä suomalaista kamppaili itsensä kymmenen parhaan joukkoon alle puolen minuutin sisällä kärjestä. Mestaruuteen ajoi Tsekin Vojtech Ludvik ja Suomen Tomi Nykänen otti kovan loppukamppailun päätteeksi MM-hopeaa jättäen Puolan Bartosz Niebielskin pronssille pienimmällä mahdollisella erolla.

– Kaksi edellistä kisaa minulla ovat menneet virheiden sävyttäminä huonosti, joten päätin lähteä tähän kisaan tarkemman suunnistuksen taktiikalla. Suunnistus sujui pääosin niin hyvin, että sain mennä aika lailla kaikki hajontalenkit yksin, ja rytmittää menoa omilla ehdoilla. Loppumatkan yhteisen osuuden alussa tein hieman virhettä, ja siinä takaa tulevat saivat minut kiinni. Tilanne kuitenkin vaihtui jälleen, ja päästiin Niebielskin kanssa hetkeksi karkuun. Viimeiselle rastille tuli kuitenkin pieni koukku, ja siinä pääsi voittaja Ludvik edelle. Kulku ja suoritus oli tänään kuitenkin hyvin kohdillaan. Jonkin aikaa tätä MM-mitalia on jo metsästetty, ja vihdoinkin se sieltä tuli, iloitsi MM-hopeamitalisti Tomi Nykänen.

Samuel Pökälä ajoi neljänneksi 6 sekuntia voittajasta, Tatu Aaltonen kahdeksanneksi 26 sekunnin ja Miika Nurmi yhdeksänneksi 28 sekunnin erolla.

Naisten kilpailussa Tanskan Nikoline Splittorff erottautui mestaruuteen yli kolmen minuutin erolla. Hopeaa otti Tanskan Camilla Soegaard ja pronssia Ruotsin Gabriella Gustafsson. Ruska Saarelan vauhti riitti tällä kerralla neljänteen tilaan 9 sekunnin erolla pronssista.

Lisäksi Antonia Haga ajoi kymmenenneksi 5.04 erolla ylivoimaiseen voittajaan

Nuorille kultaa ja hopeaa

Nuorten 20-vuotiaiden naisten MM-yhteislähdössä Aino Kankaanpää jätti muut selvästi vauhdistaan, ja otti upeasti nuorten MM-kultaa lähes kolmen minuutin erolla. Hopeaa otti Tsekin Adela Ryglova 2.57 erolla ja pronssia Sveitsin Malin Lara Roehrl.

Aino Kankaanpää

Lisäksi Emma-Riikka Laamanen ajoi kahdeksanneksi ja Emma Lång kymmenenneksi.

Nuorten 20-vuotiaiden miesten MM-yhteislähdössä Ranskan Augustin Leclere ajoi mestariksi. Suomen Akseli Pesu onnistui jälleen mitaleille, ja otti nuorten MM-yhteislähdön hopeaa 10 sekunnin erolla voittajaan.

Akseli Pesu

Eemil Koskinen täydensi suomalaisten menestystä viidennellä sijalla 3.40 erolla voittajaan.

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut jatkuvat välipäivän jälkeen lauantaina pitkällä matkalla.

Tulokset – pyöräsuunnistuksen MM-yhteislähtö 14.8.2025, Varsova, Puola

Naiset: 1) Nikoline Splittorff DEN 1.24.03, 2) Camilla Soegaard DEN 1.27.24, 3) Gabriella Gustafsson SWE1.27.36, 4) Ruska Saarela FIN 1.27.45, 5) Lucie Nedomlelova CZE 1.27.48, 6) Martina Tichovska CZE 1.28.05, 10) Antonia Haga FIN 1.29.07, 20) Siiri Rasimus FIN 1.29.49, Marika Hara FIN hyl.

Miehet: 1) Vojtech Ludvik CZE 1.21.03, 2) Tomi Nykänen 1.21.05, 3) Bartosz Niebielski POL 1.21.06, 4) Samuel Pökälä FIN 1.21.09, 5) Andreas Waldmann AUT 1.21.13, 6) Rasmus Nordgren SWE 1.21.19, … 8) Tatu Aaltonen FIN 1.21.29, 9) Miika Nurmi FIN 1.21.31, 19) Teemu Kaksonen FIN 1.26.26, Jussi Laurila FIN hyl., Andre Haga FIN hyl.

Tulokset – pyöräsuunnistuksen nuorten MM- yhteislähtö 14.8.2025, Varsova, Puola

Naiset 20v: 1) Aino Kankaanpää FIN 1.20.37, 2) Adela Ryglova CZE 1.23.34, 3) Malin Lara Roehrl SUI 1.23.37, 4) Sofie Okkels Jensen 1.26.16, 5) Irmante Aleliunaite LTU 1.26.48, 6) Lola Colle FRA 1.30.23, 6) Alba Munoz Del Campo ESP 1.30.23, 8) Emma-Riikka Laamanen FIN 1.30.31, …10) Emma Lång FIN 1.31.14, 12) Liida Lahti FIN 1.33.29, 23) Kaisla Häkkinen FIN 1.41.54, 33) Karoliina Laamanen FIN 1.55.34

Miehet 20v: 1) Augustin Leclere FRA 1.17.46, 2) Akseli Pesu FIN 1.17.56, 3) Jakub Racansky CZE 1.17.59, 4) Matteo Traversi Montani ITA 1.21.21, 5) Eemil Koskinen FIN 1.21.26, 6) Tomas Zrnik CZE 1.21.29, … 11) Eevert Kenttämies FIN 1.23.14, 12) Nuutti Toivonen 1.24.07, 22) Juuso Koski FIN 1.35.03, 35) Eetu Muhonen FIN 1.46.16