Suunnistusratojen taitotasot väriasteikolla

Seuraavassa on kuvattu suunnistuksen taitotasoja väreittäin. Värimalli on vastaava myös Ruotsissa jo aiemmin käyttöönotetun mallin kanssa. Taitotasovaatimusten kuvauksiin on yhdistetty myös  ikäluokittaiset kilpasarjat.

Värimalli on tarkoitettu käytettäväksi kaikissa suunnistustapahtumissa vahvistamaan yhteistä kieltä ja ymmärrystä ratojen vaatimustasoista.

Suunnistusliitto suosittelee seuroja ottamaan värimallin käyttöön harjoitustoiminnassa, kuntorastitoiminnassa sekä kilpailutapahtumissa.  

Määrittely toimii kaudella 2025 suosituksena järjestäjille. Kauden aikana kerätään kokemuksia ja palautetta, minkä jälkeen värimalli on suunnitteilla ottaa myös osaksi lajisääntöjä vuodesta 2026 alkaen.


Väriasteikon kuvaukset

Vihreä ALOITTELIJALLE

Lasten kilparadat: Rastireitti (RR)

Rata on viitoitettu kokonaisuudessaan, eli rastireitti (RR). Viitoitus muodostaa aina yhden käyttökelpoisen reitinvalinnan, lisäksi tarjotaan rastiväleittäin yksi tai useampia viitoitukselta poikkeavia reitinvalintoja. Rastit sijaitsevan viitoituksen varrella. Rastipiste on selkeä, näkyvä, yksiselitteinen kohde.

Sprinttisuunnistus

Selkeä ja yhtenäinen verkosto, joka koostuu teistä, kävelyteistä, poluista, aidoista, muureista, avoimista alueista ja muista johdattelevista kohteista. Rastipisteiden tulee olla yksinkertaisia ja rastit tulee sijoittaa kiinni johdattelevaan kohteeseen. Rakennusten väliin sijoittuvia suunnistustehtäviä voi olla, mutta näiden tulee olla selkeitä, esimerkiksi rakennuksen pituussuuntaan tapahtuvia. Eri korkeustasoilla tapahtuvia suunnistustehtäviä ei radalla saa olla eikä myöskään keinotekoisia aitoja.

 
Vihreän taitotason suunnistaja
  • tuntee tärkeimmät karttamerkit.
  • osaa suunnata kartan maastokohteiden avulla.
  • osaa määritellä oman olinpaikkansa selkeiden ja näkyvien maastokohteiden perusteella.
  • osaa kulkea johdattelevaa uraa pitkin.
  • osaa vaihtaa selkeältä uralta toiselle selkeälle uralle rastipisteessä tai rastivälillä.
  • ymmärtää rajoitetusti rastinmääritteitä.

  Värisävy: HEX #40c265, CMYK 82, 6, 100, 0  


Valkoinen ERITTÄIN HELPPO

Lasten kilparadat: 10-vuotiaiden sarja ja tukireitti (TR)

Metsäsuunnistus

Rata seurailee selkeitä, pitkittäissuuntaisia kohteita, kuten teitä, polkuja, kuviorajoja, sähkölinjoja ja ojia. Rastit ovat johdattelevalla uralla tai sen välittömässä läheisyydessä. Uralla on pysäyttävä kohde rastipisteen lähellä. Lisäksi rastipiste ja -lippu näkyvät selkeästi uralle. Rata voi olla myös osin viitoitettu tai tukireittirata (TR).

Sprinttisuunnistus
Selkeä ja yhtenäinen verkosto, joka koostuu teistä, kävelyteistä, poluista, aidoista, muureista, avoimista alueista ja muista johdattelevista kohteista. Rastipisteiden tulee olla yksinkertaisia ja rastit tulee sijoittaa johdattelevan kohteen välittömään läheisyyteen. Rakennusten väliin sijoittuvia suunnistustehtäviä voi olla, mutta näiden tulee olla erittäin selkeitä. Eri tasoilla tapahtuvat suunnistustehtävät ja keinotekoiset aidat eivät kuulu valkoisen taitotason radalle. Radalla voi olla tunneleita tai siltoja, mutta näiden tulee olla selkeitä ja osa johdattelevaa kohdetta.

 

Valkoisen taitotason suunnistaja

  • Sama taitotaso, kuin vihreän radan suunnistajalla.

  Värisävy: HEX #ffffff, CMYK 0, 0, 0, 0


Keltainen – HELPPO

Lasten kilparadat: 12–13 -vuotiaiden sarjat

Metsäsuunnistus

Rata on selkeä ja rajautuu turvallisesti pysäyttäviin elementteihin. Suunnistuksen tukena on selkeästi maastosta erottuvia kohteita. Rastiväleillä voi olla yksinkertaisia reitinvalintavaihtoehtoja; helpompi vaihtoehto johdattelevia maastokohteita myöten sekä suorempi vaihtoehto kokeneemmille. Rastit ovat johdattelevien maastokohteiden läheisyydessä; rastipiste ja lippu saavat näkyä johdattelevalle kohteelle.

Sprinttisuunnistus

Keltaisella tasolla käytetään samankaltaista ympäristöä kuin valkoisella tasolla. Rastipisteiden on edelleen oltava selkeitä, mutta ne voidaan sijoittaa hieman kauemmas johdattelevalta kohteelta. Rakennukset voivat tuoda reitinvalintahaasteita, mutta eri korkeustasoilla tapahtuvia suunnistustehtäviä ei tule sijoittaa radalle.

Radalla voi olla tunneleita ja siltoja, kunhan niiden käyttö on kartalta helposti ymmärrettävissä. Rastiväleillä voi esiintyä pidempiä avoimia alueita ja selkeitä esteitä, kuten aitauksia, mutta keinotekoisia esteitä ei keltaisen taitotason radalla tule olla.

 
Keltaisen taitotason suunnistaja
  • osaa seurata vähemmän selkeitä, johdattelevia kulku-uria.
  • opettelee näkemään reitinvalintoja.
  • opettelee suunnistamaan ennakoiden tulevaa.
  • lukee maastonkohteita myös johdattelevien urien vieressä.
  • hallitsee lyhyet siirtymät uralta toiselle selkeissä maastokohdissa.
  • osaa suunnata kartan kompassin avulla.

Värisävy: HEX #fbdf3f, CMYK 3, 8, 86, 0


Oranssi – KESKITASO

Lasten kilparadat: 14-vuotiaiden sarjat

Metsäsuunnistus

Rata tarjoaa erilaisia reitinvalintavaihtoehtoja eri tasoisille suunnistajille. Vaihtoehtoinen reitinvalinta voi perustua jo maaston muodon seuraamiseen, kuten korkeuden pitäminen tai rinteen alla tai päällä kulkeminen. Rastit ovat johdattelevan kohteen tai selkeästi ympäristöstä erottuvan kohteen läheisyydessä. Rastipisteenä on selkeä, yksiselitteinen kohde, mutta se voi olla jo astetta haastavampi, kuten notko, kukkula tai jyrkänne. Rastin takana on hyvin havaittava pysäyttävä kohde.

Sprinttisuunnistus

Oranssilla taitotasolla rastipisteet ovat selkeitä ja suhteellisen yksinkertaisia, ja ne voivat sijaita myös korkeuskäyräkohteissa.

Rastiväleillä voi olla erilaisia esteitä, kuten rakennuksia, aitauksia ja aitoja. Suunnistajan on valittava reittinsä huomioiden matkan pituus, kulkukelpoisuus ja turvallisuus. Oranssin taitotason radoilla voi esiintyä myös yksittäisiä keinotekoisia esteitä.

 

Oranssin taitotason suunnistaja

  • suunnistaa edelleen pääosin johdattelevien kohteiden mukaan.
  • voi tehdä reitinvalinnan, joka perustuu etenemiseen oleelliselta kohteelta toiselle’
  • ymmärtää melko paljon myös maaston muodoista.
  • ymmärtää myös hieman epäselvempiä pysäyttäjiä ja oleellisia kohteita kuin aiempien tasojen suunnistajat.
  • perustaa reitinvalintansa reitin pituuden ja kulkukelpoisuuden arviointiin, sekä reitin varmuuteen suhteessa omiin taitoihin.
  • oppii tuntemaan taitotasonsa.
  • osaa jonkin verran yksinkertaistaa näkemäänsä karttakuvaa.

Värisävy: HEX #fa8f2b, CMYK 0, 53, 92, 0


Punainen – KESKITASO

Lasten kilparadat: 15-vuotiaiden sarjat ja Avoin 15–20

Sama taitotaso, kuin oranssilla radalla, mutta rata voi sisältää osin myös hieman fyysisempiä ja pienipiirteisempiä kohtia.

Punaisen taitotason suunnistaja
  • osaa käyttää erilaisia suunnistustekniikoita.
  • perustaa suunnistamisen pääosin johdattelevien kohteiden mukaan suunnistamiseen.
  • voi tehdä reitinvalinnan, joka perustuu etenemiseen oleelliselta kohteelta seuraavalle.
  • osaa miettiä reitinvalintoja jonkin verran myös omien vahvuuksiensa kautta.
  • ymmärtää sen verran korkeuseroista, että osa suunnistustehtävistä voi perustua niiden hallintaan.

Värisävy: HEX #fe2626, CMYK 0, 95, 90, 0


Violetti – MELKO HAASTAVA

Lasten kilparadat: 16-vuotiaiden sarjat

Metsäsuunnistus

Rastiväleillä taitotaso on sama kuin oranssilla ja punaisella radalla, mutta rastit voivat sijaita jo hieman haastavammissa pisteissä. Violetissa tasossa odotetaan myös jo enemmän kykyä reitinvalintojen vertailuun (nopeus vs. varmuus). Tärkeää osata karttakuvan pelkistämisen taito, eli löytää suuret ja selkeät kohteet, joiden avulla suunnistaa sujuvammin. Rastin takana ei tarvitse olla pysäyttäjää, mutta lähestymisessä auttava kohde kohtuullisella etäisyydellä kylläkin.

Sprinttisuunnistus

Violetti taitotaso on pääpiirteissään hyvin lähellä oranssia taitotasoa. Erona on se, että reitinvalinnoista voidaan tehdä hieman monimutkaisempia niin, että tarjolla on myös vaihtoehtoja, joissa rastilta palataan ensin jonkin matkaa tulosuuntaan. Violetilla radalla voi esiintyä myös yksittäisiä keinotekoisia esteitä.

 

Violetin taitotason suunnistaja

  • osaa käyttää erilaisia tekniikoita erilaisissa maastoissa huomioiden oman taitotasonsa.
  • osaa miettiä reitinvalintaa pohtien reitin nopeutta ja suunnistustehtävän vaikeutta.
  • osaa käyttää rastinottoon erilaisia tekniikoita, riippuen rastin sijainnista.
  • ei tarvitse pysäyttäjiä varmistamaan rastinottoa.
  • osaa jossain määrin pitää korkeuden rinteessä.
  • kykenee abstraktiin ajatteluun ja sen myötä ennakointiin.

Värisävy: HEX #8442C6, CMYK 40, 80, 0, 0


Sininen – HAASTAVA

Kilparadat: 18-vuotiaiden sekä 70-vuotiaiden ja vanhempien sarjat

Metsäsuunnistus

Radan vaikeustaso on suunniteltu taitavimmille. Vaaditaan kehittynyttä kartanlukutaitoa korkeuskäyrien ja yksityiskohtien osalta. Radoilla on tarjolla niin pienipiirteisyyttä, reitinvalintoja, tarkkaa rastinottoa, tyhjiä alueita kuin juoksu- ja siirtymävälejäkin. Kokonaissuorituksessa keskittyminen on erittäin tärkeässä roolissa.

Sprinttisuunnistus

Kaikenlaiset kaupunkiympäristöt sopivat siniselle taitotasolle. Rastipisteinä voidaan käyttää monipuolisesti kaikenlaisia rastipisteitä. Reitinvalinnat saavat olla haasteellisia. Erilaisia esteitä voidaan käyttää sinisen taitotason radalla vaikeuttamaan suunnistustehtävää. Myös keinotekoisia esteitä ja kiellettyjä alueita voi hyödyntää. Erityisen pienipiirteistä maastoa ja pitkiä tai jyrkkiä portaita tulee sinisellä taitotasolla vält Sinisen (ja mustan) taitotason suunnistaja

  • hallitsee pelkistämisen taidon, sujuvan kompassin käytön ja omaan suunnistustekniikkaansa sopivan matkan arvioinnin.
  • ymmärtää mikroreitinvalintojen merkityksen.
  • osaa ohjata omaa katsetta ja odottaa tiettyjä asioita näkökentän ulkopuolelta.
  • osaa tarkentaa ajattelua kunkin tilanteen vaatimusten mukaisesti.
  • tietää, miten keskittymistä voi suorituksen aikana säädellä parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Värisävy: HEX #2a34fa, CMYK 84, 74, 0, 0


Musta – HAASTAVA

Kilparadat: 20-65 -vuotiaiden sarjat

Musta rata on fyysisesti vaativampi, kuin sininen rata, mutta taitovaatimukset ovat näissä toisiaan vastaavat.

Sprinttisuunnistus

Myös mustalle taitotasolle sopivat kaikenlaiset kaupunkiympäristöt. Rastipisteinä voidaan käyttää kaikkia mahdollisia rastipisteitä. Reitinvalinnat saavat olla erittäin haasteellisia. Portaita, pienipiirteisiä kohtia ja myös keinotekoisia esteitä voidaan käyttää mustan taitotason radalla.

(Sinisen ja) mustan taitotason suunnistaja
  • hallitsee pelkistämisen taidon, sujuvan kompassin käytön ja omaan suunnistustekniikkaansa sopivan matkan arvioinnin.
  • ymmärtää mikroreitinvalintojen merkityksen.
  • osaa ohjata omaa katsetta ja odottaa tiettyjä asioita näkökentän ulkopuolelta.
  • osaa tarkentaa ajattelua kunkin tilanteen vaatimusten mukaisesti.
  • tietää, miten keskittymistä voi suorituksen aikana säädellä parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Värisävy: HEX #000000, CMYK 75, 68, 67, 90


Materiaaleja seurojen käyttöön

Ohjeet

Esite

Asteikkokuvat ja ohjeet kuvien lisäämiseksi kartalle

Some-kuvat

Verkkolähteet väriasteikkokuvauksista

Värisävyt

Omissa materiaaleissa käytetään seuraavia määriteltyjä värisävyjä

  • Vihreä HEX #40c265, CMYK 82, 6, 100, 0
  • Valkoinen HEX #ffffff, CMYK 0, 0, 0, 0
  • Keltainen HEX #fbdf3f, CMYK 3, 8, 86, 0
  • Oranssi HEX #fa8f2b, CMYK 0, 53, 92, 0
  • Punainen HEX #fe2626, CMYK 0, 95, 90, 0
  • Violetti HEX #8442C6, CMYK 40, 80, 0, 0
  • Sininen HEX #2a34fa, CMYK 84, 74, 0, 0
  • Musta HEX #000000, CMYK 75, 68, 67, 90

Esimerkkejä väriasteikon käytöstä

Suunnistusliitto suosittelee seuroja ottamaan värimallin käyttöön harjoitustoiminnassa, kuntorastitoiminnassa sekä kilpailutapahtumissa.

Esimerkkejä, miten taitotasojen väriasteikko voi näyttäytyä kartassa ja tapahtumapaikalla. Suunnistusliiton kuvagalleriasta löytyvät karttaan liitettävät asteikkokuvat.
Esimerkki, miten taitotasot voidaan ilmoittaa kilpailuohjeessa.

  •  
  •