Sporttitettiin mukaan!
Suunnistusliitto on mukana Sporttitetti-hankkeessa ja etsimme vielä aktiivisia seuroja, jotka lähtisivät mukaan ja ottaisivat 8.-9.luokkalaisen nuoren TET-jaksolle tutustumaan työelämään urheiluseurassa.
Suunnistusliitto on mukana Sporttitetti-hankkeessa ja etsimme vielä aktiivisia seuroja, jotka lähtisivät mukaan ja ottaisivat 8.-9.luokkalaisen nuoren TET-jaksolle tutustumaan työelämään urheiluseurassa.
Nuori Suunta -uutiskirje 4/2018 on ilmestynyt.
Hiisirastin nuorisotyöntekijän hakuaikaa on jatkettu. Työ sopii osa-aikaisuutensa vuoksi erinomaisesti myös huipulle pyrkivälle suunnistajalle.
Uutiskrijeessä kerrotaan, että Rastilippu-palvelu on otettu aktiiviseen käyttöön suunnistajien ja kuntorastijärjestäjien parissa. Seurat voivat tulla mukaan palveluun joustavasti oman aikataulunsa mukaan.
Tähtiseuroja, koulutuksia, hankkeita, tutkimuksia – kesäkuun seurakirje sisältää tuhdin paketin kesälukemista.
Suunnistusliiton nuorisotoiminnassa on käynnissä erilaisia hankkeita, joiden avulla kehitetään uusia toimintamalleja koulusuunnistukseen, seurayhteistyöhön ja nuorten osallistamiseen. Etsimme suunnistusseuroja mukaan yhteistyöhön.
Hiisirasti ja sen alaseurat hakee nuorisotyöntekijää osa-aikaiseen työsuhteeseen. Työtehtäviin tulee kuulumaan suunnistuskoulutoiminnan suunnittelu ja järjestäminen yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa sekä suunnistuskoulun markkinointi.
Tämän kesän Leimaus-leiri lähestyy ja valmistelut alkavat olla jo loppusuoralla. Leirille on ilmoittautunut yhteensä 1700 leiriläistä ja ohjaajaa.
EU:n tietosuoja-asetus GDPR astuu voimaan 25.5.2018, kun asetuksen siirtymäaika umpeutuu. Tietosuoja-asetuksen piirissä ovat kaikki yritykset ja organisaatiot, jotka käsittelevät yksityishenkilöiden henkilötietoja. Eli asetus koskee myös kaikkia suunnistusseuroja.
Unelmien liikuntapäivä, World Orienteering Day, Rastilippu – lisää seuran tapahtumien näkyvyyttä ja houkuttele uusia harrastajia rekisteröimällä tapahtumat palveluihin!