Suunnistusliiton ja seurojen yhteinen Suunta Huipulle -ohjelma tukee nuorten suunnistajien kehittymistä. Huippu-urheilua ja seuratoimintaa kehitetään liiton ja seurojen välisessä yhteistyössä erityisesti suunnistajan polun valintavaiheen 15–20-vuotiaita suunnistajia ajatellen. Suunta Huipulle -ohjelmaan kuuluu seuraverkostotoiminta sekä valmennusleiritoiminta.
- Seuraverkostossa on ollut kuluvana vuonna mukana 25 seuraa. Haku ensi vuodelle on käynnissä parhaillaan ja päättyy 31.10.
- Valmennusleiritoiminta laajenee ensi vuodelle. Valitun Suunta Huipulle -ryhmän leirien lisäksi tullaan ensi vuonna tarjoamaan avoimia nuorten Suunta Huipulle -leirejä.
Avoimet Suunta Huipulle -leirit
Uuden leiritysmallin kohderyhmänä ovat 15–20-vuotiaat tavoitteelliset nuoret. Uudistuksen tarkoituksena mahdollistaa yhä useammalle osallistuminen valtakunnallisille huippuleireille. Avoimia leirejä järjestetään ensi vuonna yhteistyössä SuHu-ryhmän kanssa kesäkuussa Solvallassa ja elokuussa Imatralla.
Liitto järjestää leirin harjoitukset ja valmennustoiminnan kustantaen 2–3 leirivalmentajan kulut ja palkkiot. Mukaan kutsutaan myös Suunta Huipulle -seuraverkoston valmentajat, joille tarjotaan leireillä koulutussisältöjä, maajoukkuetason vierailijaluentoja sekä verkostoitumistilaisuuksia.
Kauden 2026 leirit:
- 16.-18.6.2026 Nuuksion maastoissa
Harjoitukset SuHu-ryhmän leirille suunniteltuja, ratamestarina Pauli Leinonen - 7.-9.8.2026 Etelä-Karjalassa
Pe ja la kaksi harjoitusta, ratamestarina Lauri Nenonen
Su RaKaS järjestämä kisa SM-keskari-formaatilla (karsinta ja finaali)
- 16.-18.6.2026 Nuuksion maastoissa
Suunta Huipulle -ryhmä
Suunta Huipulle-valmennusleirejä järjestetään liittojohtoisesti 17–20-vuotiaille huipulle tähtääville nuorille, jotka eivät kuulu nuorten maajoukkueeseen, mutta ovat jo menestyneet hyvin kansallisella tasolla ja omaavat hyvät edellytykset ja motivaation kehittyä huipputasolle. Urheilijat valitaan vuosittain leiritykseen valintaohjeissa mainittujen kriteerien mukaisesti. Kriteereihin kuuluvat SM-menestyksen lisäksi fyysisten ominaisuuksien testit, joiden suorittamisesta tulee huolehtia seuran nuorten valmennusvastaavan yhdessä urheilijan henkilökohtaisen valmentajan kanssa.
Ryhmän valmentaja toimii Pauli Leinonen ja ryhmävalinnat on julkaistu maajoukkueryhmävalintojen yhteydessä. Ryhmään kuuluu 39 urheilijaa.
Suunta Huipulle -seuraverkosto
Suunnistusliiton Suunta Huipulle –seuraohjelma tukee seuroja valmennusympäristöjen rakentamisessa. Tavoitteena on, että valmennustoiminnan kehittyminen näkyy huipulle tähtäävän suunnistajan arkivalmennuksessa ja -ympäristössä.
Suunnistusliiton Suunta Huipulle -seuraverkostoon kuuluu tällä hetkellä 25 seuraa. SuHu -seurat toteuttavat valmennusyhteistyötä ja kokoontuvat viidelle vuosittaiselle kokoontumisrastille vaihtamaan keskenään ideoita ja toimintamalleja sekä kuulemaan myös virikkeitä vierailevilta esiintyjiltä. Tavoitteena on nuorten urheilijoiden kehityksen tukeminen yli seura- tai aluerajojen.
Suunta Huipulle -seurat tarjoavat avointa leiri-, harjoitus- ja testaustoimintaa erityisesti 15–20-vuotiaille suunnistajille. Ideana on saada yhdessä aikaan enemmän ja laadukkaampaa toimintaa, mutta myös säästää resursseja yhdistämällä voimia. Isommat treeniporukat innostavat ja parantavat tekemisen laatua.
SuHu-seurayhteistyön piirissä on jo suunnilleen kaksi kolmasosaa SM-kisoissa käyvistä 15–20 -sarjojen suunnistajista. Siten myös valmennusyhteistyössä on mukana suuri osa maan nuorten parissa työskentelevistä seuravalmentajista. SuHuun on kehittynyt oiva osaamisyhteisö, jossa seurat esittelevät omaa toimintaansa ja suunnitelmiaan ja saavat sparrausta toisten seurojen valmentajilta. SuHu-toiminnassa seuroille tulee erinomaiset mahdollisuudet järjestää treenejä ja leirejä yhdessä. Näin saadaan isommat treeni- ja leiriporukat ja sitä kautta paremmat innostavammat treenit. Jakamalla työpanosta seurojen kesken taas saadaan enemmän ja parempia leirejä ja treenejä vähemmällä vaivalla, kertoo Suunta Huipulle -ohjelmaa koordinoiva Henrik Tala.
Mukaan seuraverkostoon voi hakea joko ohjelmaseura tai verkostoseura statuksella. Seurat hakevat Suunta Huipulle -toimintaan vuosittain nettilomakkeella 31.10. mennessä.
Suunta Huipulle –ohjelmaseurat
Edut
- Pääsy verkoston tapaamisiin
- Pääsy avoimien nuorten Suunta Huipulle -leirien valmentajatapaamisiin ja koulutuksiin
Vaatimukset
- Vuosittainen analyysi ja huippu-urheilusuunnitelma sekä niiden mukainen kehitystyö
- Alueellinen avoin Suunta Huipulle -toiminta muiden SuHu-seurojen kanssa (leirit, leiripäivät, testaus, yhteisharjoitukset)
- Suunta Huipulle -toiminnan näkymien seuran nettisivuilla
Suunta Huipulle -verkostoseurat
Edut
- Pääsy verkoston tapaamisiin
- Osallistumismahdollisuus alueelliseen SuHu-yhteistoimintaan muiden seurojen kanssa sovitulla tavalla
- Mahdollisuus lähettää omia urheilijoita avoimille nuorten Suunta Huipulle -leireille
Vaatimukset
- Seuralla on arvokisamatkojen SM-kilpailuihin osallistuvia 14-20-sarjalaisia
Lisätietoa
- Ilmoittautuminen ohjelmaan kaudeksi 2025–2026
- Suunta Huipulle -seuraverkoston toiminta ja kokoontumisrastien ohjelma
- Kokoontumisrasti 1, 16.9.2025.pptx
Suunta Huipulle -ohjelma pähkinänkuoressa
Avoimet Suunta Huipulle -leirit
|
Suunta Huipulle -ryhmä
|
Suunta Huipulle -seuraverkosto
|
Lisäksi valmentajakoulutusta taso 2 nimellä Suunta Huipulle -kurssi. Suunta Huipulle -valmentajakoulutus on suunnattu niin lapsuus-, valinta- kuin huippuvaiheen urheilijoiden parissa toimiville valmentajille. Osallistuja saa tietoa tavoitteellisesti harjoittelevien nuorten ja huippujen suunnistusvalmennuksen kokonaissuunnittelusta ja toteutuksesta eri toimintaympäristöissä. Koulutuksessa paneudutaan yksilöllisyyden huomioimiseen, tavoitteen asetteluun, kehityksen seurantaan ja kokonaisvaltaisen valmennuksen eri osa-alueisiin.

