
<< Takaisin Kompassi-tapahtumat pääsivulle
Kompassi-tapahtumat
Alueelliset Kompassi-tapahtumat suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä alueen seurojen kesken. Seurojen nuorisovastaavat tekevät suunnitelman tapahtumasarjan toteuttamisesta alueen nimeämän Kompassi-yhteyshenkilön johdolla.
Tapahtumien suunnittelussa noudatetaan näiltä sivuilta löytyviä ohjeistuksia. Poikkeuksista neuvotellaan yhdessä Suunnistusliiton kanssa. Kompassi-tapahtumat on Suunnistusliiton tapahtumatuote ja koordinoinnin lisäksi Suunnistusliitto tukee alueiden tapahtuma viestinnällisesti ja materiaalisesti.
Alueelliset Kompassi-tapahtumat ovat lasten tapahtumia, joissa voi matalalla kynnyksellä kokeilla kilpailemista. Keskeisintä on, että lapset pääsevät suunnistamaan mielekkäitä ratoja omaan osaamisen nähden. Menestyminen tai sijoitukset eivät ole alkuvaiheen tärkein tavoite, vaan olennaista on lapsen kilpailemisessa ilo, omaehtoisuus ja aikuisen tuki. Innostetaan yhdessä yhä useampia lapsia ja nuoria osallistumaan aktiivisesti hienon ja monipuolisen lajin toimintaan!
- Lasten ehdoilla toteutettuja suunnistustapahtumia
- Säännölliseen osallistumiseen houkutteleva tapahtumasarja
- Helppoja ja vauhdikkaita ratoja, sprinttiä ja metsää
- Mahdollisuus osallistua kisaillen tai Avoin-sarjassa yhdessä toisen kanssa
- Tutustumismahdollisuuksia alueen muihin nuoriin ja uusia kaverisuhteita
Hyvä käytäntö on yhdistää oman seuran järjestämään Kompassi-tapahtumaan lasten viikkoharjoitukset ja suunnistuskoulu, jolloin saadaan useampi mukaan tapahtumaan tutustumaan.
Vuosikello
Alueellisten Kompassi -tapahtumien vuosittainen sarja alkaa alueilla toukokuussa ja päättyy syyskuussa sisältäen suosituksen mukaan 4-5kpl cup-tapahtumia, 2kpl viestitapahtumia sekä leirin tai leiripäiviä.
- Marraskuu: Alue ilmoittautuu seuraavalle vuodelle mukaan 1.12. mennessä. Ilmoittautumislomake löytyy marraskuussa Suomisportista ja Suunnistusliiton uutisista.
- Tammikuu: Tapahtumasarjan toteutuksen suunnittelu alueen seurojen kesken. Tukimateriaalina Seurojen suunnittelukokoukseen asialista
- Helmikuu: Alueiden aikataulut ilmoitetaan Suunnistusliittoon 1.2. mennessä. Suunnistusliitto päivittää Kompassi-tapahtumatsivut ja tilaa alueelliset aikatauluesitteet.
- Huhtikuu: Materiaalien toimitus kevään tapahtumiin alueiden yhteyshenkilöiden kautta.
- Toukokuu-kesäkuu: Kompassi-tapahtumien kevätkausi
- 2-3 cup-osakilpailua
- Viesti 1 (eri-ikäiset samassa joukkueessa)
- Heinäkuu: kesätauko suositeltavaa
- Elokuu: Syksyn materiaalien toimitus nuorten Superviikonlopussa
- Elokuu-syyskuu: Kompassi-tapahtumien syyskausi
- Esim. Elokuun alussa leiri
- 2-3 cup-osakilpailua
- Viesti 2 (ikäsarjat, 2-3 henkilön joukkueet)
- Tapahtumasarjat päättyvät näyttävästi viestitapahtumaan, missä jaetaan palkinnot cupin yhteistuloksista sekä viesti 2:sta. Näin on ehditty cup-pisteet laskemaan valmiiksi.
Olosuhteet
Kompassi -tapahtumien ympäristö valitaan lasten ja perheiden ehdoilla. Paikan päälle on helppo tulla ja siellä on mukava viettää aikaa. Mikä sopisikaan mukavammin kesäisen arki-illan viettoon kuin uimaranta, leikkipuisto, urheilupuisto tai lähimetsä? Tällöin on helpompi saada paikalle myös lajitutustujia sekä luoda mahdollisuuden, että satunnaiset kaupunkilaiset näkevät, mitä lasten suunnistusharrastus on.
Kompassi-tapahtumien radat suunnitellaan hyvin helpoiksi ja turvallisiksi, jotta myös aloittelijat saisivat mukavia onnistumisen kokemuksia. Radat kulkevat mukavissa ja turvallisissa ympäristöissä, joissa on paljon kartanlukua helpottavia selkeitä maastokohteita ja hyvä näkyväisyys.
Kartan pitää olla ajantasainen ja hyvä laatuinen. Tapahtumat voidaan järjestää sprinttikartalla (1:3000-1:4000 mittakaavalla) tai metsäsuunnistuskartalla (suositus 1:7500 mittakaavalla).

Lasten ratojen laatimisen ohjeet
Säännöt
Kompassi-tapahtuman järjestäjän ja ratamestarin on tärkeä tuntea Suunnistusliiton yleiset ohjeet lasten ja nuorten kilpailutapahtuman järjestämiseen.
Kompassi-tapahtuman voi järjestää lähikilpailun ohjeistuksilla ja säännöillä.
Pyrimme puhumaan kilpailuiden sijaan nimenomaan tapahtumista, jolla osaltaan tarkoituksena on madaltamaan osallistumiskynnystä. Tämä myös siksi, että tapahtuma sisältää kilpasarjojen lisäksi myös Avoimet sarjat.
Kutsu ja -ohjeet
Tapahtumakutsun ja tapahtumaohjeiden pohjia voi hyödyntää muokkaamalla omaan tapahtumaan sopivaksi.
- Tapahtumakutsu-Kompassi_cup
- Evenemanginbjudan-Kompass-cuppen
- Tapahtumaohje-Kompassi_cup
- Evenemangdirektiv-Kompass-cuppen
Hakemus
Järjestäjien tulee tulee tehdä kilpailuhakemus IRMA-Rastilippu-palvelussa.
Tulokset
Cup-tulokset tulee viedä IRMA-Rastilippu-palveluun mahdollisimman pian kunkin tapahtuman jälkeen. O-skills laskee pisteet IRMA:n tuloksista.
Tapahtumajärjestäjän on ennen tapahtumaa varmistettava, että tulospalveluohjelmasta saadaan ladattua myös SSL-muotoiset IRMAan sopivat tulokset. Jos käytössä on EResults Lite (jota ei ole tehty kilpailukäyttöön), apua voi saada tällä muuntimella: https://ssaarinen.github.io/iofxml2ssl/
Apua voi kysyä myös Suunnistusliiton tapahtumapäälliköltä Timo Saariselta timo.saarinen (a) suunnistusliitto.fi
Kompassi-cup
Kompassisarjat (kilpasarjat)
Kompassi-sarjoihin (Kulta-, Hopea- ja Pronssikompassi) osallistuminen edellyttää, että suunnistajalla on kilpailulisenssi. Kompassi-sarjoihin ilmoittaudutaan IRMA-palvelun kautta.
Kultakompassi-cup: H14, D14
Hopeakompassi-cup: H12&H12TR, D12&D12TR
Pronssikompassi-cup 10v: H10&H10RR, D10&D10RR
Pronssikompassi-cup 8v: H8RR, D8RR*
*) Alue päättää sisäisesti järjestetäänkö 8RR-sarjaa. Tämä päätös koskee kaikkia alueen tapahtumia kyseisenä vuonna.

Kompassi-cup pisteet päivittyvät O-skills palveluun IRMA-Rastilippu-palvelusta löytyvien tulosten perusteella. Tulospalvelun onkin tärkeä toimittaa tulokset tapahtuman jälkeen viipymättä IRMA-järjestelmään.
- Kompassi-cup pisteytysjärjestelmä
- O-Skills.fi – Kompassi-cupit
- Kompassi-tapahtumat_oskills_ohje_2023 (pdf)
ForFun-sarjat
Kompassi-tapahtumiin kuuluu mukaan myös ForFun-sarjat, joissa voi suunnistaa iästä riippumatta minkä rahansa kilparadan vapaalla lähtöajalla yksin tai yhdessä toisen kanssa. Lisäksi suositellaan, että perheen pienimmille järjestetään Rastiralli-aktiviteetti tapahtumakeskukseen.
- Avoin vihreä (RR), Avoin valkoinen, Avoin keltainen, Avoin oranssi
- Osallistuminen ei vaadi kilpailulisenssiä.
- Mahdollista suunnistaa iästä riippumatta minkä rahansa kilparadan vapailla lähtöajoilla.
- Radan voi kiertää yksin tai yhdessä toisen kanssa.
- Lähdöt voi olla ja kannattaa olla yhtäaikaisesti kilpasarjojen kanssa.
- Ei cup-pisteytystä.
- Halutessaan voi ottaa Emit-ajanotolla ajan, mutta ilman aikaakin voi osallistua.
- Normaalit lasten lähdön toiminnot.
- Ilmoittautuminen ennakkoon IRMA:ssa, sähköpostilla tai tapahtumapaikalla infossa.
- Hintasuositus 5 €.
- Rastiralli
- Lyhyt suunnistusaktiviteetti perheen pienimmille tapahtumakeskuksen läheisyydessä.
- Toiminnallinen tehtävärata tai leimausrata.
- Ei ennakkoilmoittautumista eikä osallistumismaksua.
- Rastirallin järjestäminen on vapaaehtoista seuroille. Sopii esimerkiksi hyvin seuran nuorille suunnistajille mielekkääksi yhteiseksi tehtäväksi kavereiden kanssa.
- Materiaalit
Muut sarjat
| Kompassi-tapahtuman yhteydessä voidaan järjestää myös muille sarjoille kuntorastitapahtuma, lähikilpailu tai kansallinen kilpailu, kunhan ohjeistuksen mukaisettunnusmerkit lapsille sopivasta ympäristöstä täyttyvät ja pysyvät lähtökohtana tapahtuman suunnittelussa. Palautteissa on toivottu erityisesti myös yli 15-vuotiaille nuorille kilpailusarjoja Kompassi-tapahtumien yhteydessä. |
Kompassi-viesti
Kompassi-viestejä järjestetään kauden aikana kaksi ja ne ovat luonteeltaan erilaiset. Toinen viesti järjestetään kevätkaudella ja toinen syyskaudella. Viesti voidaan järjestää myös yhdessä toisen alueen kanssa, jos osallistujajoukkoa halutaan suuremmaksi. Näin saadaan myös halutessa järjestelyvastuuta jaettua alueiden seurojen kesken kevään ja syksyn viestien osalta.
Viesti 1
Kevätkauden viesti (viesti 1) kokoaa eri ikäryhmien suunnistajat samoihin joukkueisiin.
Alue päättää viestin toteutusmallin (ohjeet ja kokoonpanot), joka toistuu kyseisellä alueella samanlaisena vuosittain. Viestissä voi olla esimerkiksi 3, 4 tai 6 osuutta. Alla muutama esimerkki:
- 3-osuuksinen viesti: 1.os. H/D12TR, 2.os. H/D10RR, 3.os. H/D14
- 3-osuuksinen viesti: hopeaosuus, pronssiosuus, kultaosuus.
- 4-osuuksinen viesti: 1.os. H/D12TR, 2.os. H/D10RR 3.os H/D10RR 4.os H/D14
- 6-osuuksinen viesti: 1.os. H/D14, 2.os. H/D12TR, 3.os. H/D10RR, 4.os. H/D10RR, 5.os H/D12TR, 6.os H/D14
- 6-osuuksinen viesti sopii vain alueille, missä on suuria seuroja, sillä muuten joukkueiden määrä jää vähäiseksi.
- 6-osuuksinen viesti 3:lla suunnistajalla: 1.&4.os H/D14, 2.&5.os. H/D10RR, 3.&6.os H/D14
Tyttöjen ja poikien juoksujärjestys voi vaihdella vuosittain. Esim. vuonna 2023 viestin aloittavat pojat, 2.os. tytöt jne.
Voi määritellä, että joukkueessa on oltava sekä tyttöjä että poikia esim. vähintään yksi kumpaakin.
Viestimallia voi soveltaa tunnelmaltaan tiiviimmäksi mm. siten, että kaikille osuuksille lähdetään yhteislähdöllä sitten, kun ensimmäinen suunnistaja tulee vaihtoon.
Ohjeet (K-S Kompassiviesti 2021)
Viesti 2
Syyskauden viesti (viesti 2) käydään ikäluokittain (kultakompassi, hopeakompassi, pronssikompassi) ja ne voivat toimivat samalla ikäsarjojen aluemestaruuskilpailuina. Ikäsarjaviestit voidaan järjestää metsä- tai sprinttiviestinä. Esimerkiksi joka toinen vuosi 3-osuuksinen metsäviesti ja joka toinen vuosi parisprinttiviesti.
Alue voi päättää viestijoukkueiden ohjeet ja kokoonpanot. On mahdollista, että alueellisessa mallissa samassa joukkueessa on sekä tyttöjä että poikia. Jos tytöille ja pojille on omat sarjat, tällöin poikien osuuksilla voi juosta myös tytöt.
Viestitapahtumassa on hyvä olla myös avoin sarja niille, jotka eivät mahdu viestijoukkueiden kokoonpanoihin. Seura voi järjestää esimerkiksi yhteislähtökilpailun tai juoksijapankin niille suunnistajille, jotka eivät mahdu seurojen joukkueisiin.
Kompassi-leiri
Kompassi-leiri on alueleiri alueen rajaamalle ikäryhmälle esim. Kulta- ja Hopeakompassi -ikäisille. Leirin tarkoituksena on tutustua muiden seurojen suunnistajiin, eli saada uusia suunnistuskavereita. Ohjelmassa onkin suunnistuksen lisäksi keskeisessä osassa yhteisöllisyyttä kehittävät ohjelmanumerot. Leirin voi järjestää päivän aikana tai yöpymisellä.
Lasten ratojen valvonta
Pilotoimme suunnistuskaudella 2026 mallia, missä kaikkien 14-vuotiaiden ja nuorempien lasten kilparadat tulee toimittaa valtakunnallisesti toimivalle Suunnistusliiton lasten ratojen asiantuntijatiimille. SSL:n valvontaan kuuluu ratojen tarkastelu etänä näytöltä, minkä jälkeen käydään tarvittaessa sparraava vuoropuhelu kilpailun ratamestarin ja valvojan kanssa. Tapahtumalla pitää edelleen olla erikseen käytännön toimintaa valvova ja maastossa käyvä valvoja sekä lasten ratoihin perehtynyt ratamestari.
IRMA-Rastilipun tapahtumakalenteriin lisätään laatumerkki, kun tapahtuman radat ovat käyneet liiton asiantuntijaryhmällä. Laatumerkin toisena ehtona on, että tapahtuman lasten ratamestari on suorittanut lasten ratojen koulutuksen viimeisen 5 vuoden sisällä. Vanha käytäntö ainoastaan koulutusperäisestä tähtimerkistä poistuu.
- Lasten kilparatojen valvonta muuttuu vuonna 2026 – Suomen Suunnistusliitto
- Ratojen lähettäminen tapahtuu lomakkeen kautta
Poikkeuksena muihin kilpailutapahtumiin: Kompassi-tapahtumassa kilpailun valvoja voi olla myös tapahtumaa järjestävästä seurasta. Valvojan tulee olla ratamestarikoulutuksen käynyt ja kokenut lasten ratojen ja kilpailujen toteuttaja.
Lasten lähtö
Lasten suunnistuskilpailun lähtöpaikalla toistuvasti samanlaiset lähtöjärjestelyt ja toimitsijoiden ystävällinen opastus varmistaa lapselle turvallisuuden tunteen, vähentää jännitystä ja antaa mahdollisuuden keskittyä tulevaan suunnistustehtävään.
Palkinnot
Alue linjaa seurojen kesken jaetaanko cup-osakilpailuissa palkinnot tai osallistumispalkinnot. Suositeltavaa on, että kaikissa osakilpailuissa on jokin pieni osallistumispalkinto kaikille lapsille.
Porvoon Lakritsi lahjoittaa kaikille suunnistajille osallistumispalkintoina metrilakut yhteen kevään ja yhteen syksyn tapahtumaan. Alue sopii sisäisesti missä tapahtumassa lakut jaetaan osallistujille. Suosituksena on, että vuorovuosin lakut jaetaan eri seurojen tapahtumissa. Kevään lakut toimitetaan postitse tai muuten sovitusti. Syksyn materiaalit toimitetaan elokuussa nuorten Superviikonlopussa (kts. alussa vuosikello).
Suunnistusliitto lahjoittaa alueellisiin tapahtumiin Kompassi-mitalit. Kauden yhteistuloksissa cupissa kolme eniten pisteitä kerännyttä palkitaan sarjoittain Kompassi-mitalein. Lisäksi kauden päätöksessä kaikki vähintään yhteen cup-osakilpailuun osallistuneet palkitaan Kompassi-puumitaleilla. Myös viestitapahtumien kolme parasta sarjoittain palkitaan Kompassi-mitalein.
Maksut
Kompassi -tapahtumien osanottomaksujen ei tulisi koitua kynnykseksi ilmoittautua mukaan tapahtumaan. Suositus kilpasarjojen osanottomaksuksi on ennakkoilmoittautuessa 10€/hlö ja jälki-ilmoittautuessa 15€/hlö. ForFun -sarjoissa Rastirallin suositellaan olevan maksuton ja avoimien sarjojen suositushinta on 5€/hlö tai 10€/ryhmä.
Viestintä
Löydät viestintäohjeita sekä Kompassi-tapahtumiin liittyvät logot alla alla olevan linkin takaa.
- Viestintäohjeet ja -materiaalit, logot | (suunnistusliitto.fi)
- Instagram @kompassitapahtumat
- Kiitos seuroille, kun viestitte Kompassi-tapahtumista ja tägäätte @kompassitapahtumat ja käytätte tunnistetta #kompassitapahtumat . Pyrimme edelleenjakamaan kaikki Kompassi-tapahtumia koskevat seurojen postaukset Instagram tarinoiden kautta.
- Kompassi-tapahtumat – Tule rasteille (suunnistus.fi)
- UUDELLE HARRASTAJALLE – Ohjaajan opas (sslkoulutus.fi)
- Etelä-Karjalan Kompassi-cup 2/2024
- Hämeen Kompassi-viesti, syksy 2024
- Pohjois-Pohjanmaan Kompassi-cup 2/2024
- Varsinais-Suomen Kompassi-cup 3/2024
- Varsinais-Suomen Kompassi-viesti 2022
På svenska: Instruktioner vid arrangemang av regionala Kompassevenemang |
