
Suunta Jyväskylä voittoon Nuorten Jukolassa
Jyväskyläläiset lopulta ylivoimaisia voittajia, vaikka viesti säilyi jännittävänä ankkuriosuudelle saakka.
Jyväskyläläiset lopulta ylivoimaisia voittajia, vaikka viesti säilyi jännittävänä ankkuriosuudelle saakka.
Nuorisosuunnistuksen Superviikonloppu järjestetään Loimaalla 17.-18.8. Ilmoittautuminen Nuorten Jukolaan päättyy perjantaina 2.8. ja sunnuntain tapahtumiin su 11.8.. Tervetuloa mukaan!
Suunnistusliiton sääntöryhmä on käsitellyt Nuorten Jukolan tuomarineuvoston päätöksestä tehdyn valituksen. Valitus hyväksyttiin ja sääntöryhmä kumosi tuomarineuvoston päätöksen hylätä Hiidenkiertäjien ja MS Parman joukkueet. Näin tulosluettelo muuttuu siten, että Hiidenkiertäjät palautetaan kilpailussa kolmanneksi ja MS Parma seitsemänneksi.
Koovee jäi loppukirissä kakkoseksi.
Tulevana viikonloppuna 19.-20.8. kilpaillaan suunnistuksen Nuorten Superviikonloppu Hyvinkään Sveitsissä. Lauantaina kilpaillaan Nuorten Jukola, joka on aikuisten Jukolan tavoin seitsenosuuksinen, mutta joukkueessa on sekä tyttöjä että poikia 12-vuotiaista 18-vuotiaisiin.
Nuorten superviikonlopun eli Nuorten Jukolan, INOV-8-liigan finaalin sekä valtakunnallisen Kompassi-tapahtuman järjestäjähaku vuosille 2026 – 2027 on auki 31.3.2023 saakka.
Voitto kiertänyt espoolaisia viisi edellistä vuotta. Kärkikolmikko erottautui muista.
Kotkassa kilpaillaan nuorisosuunnistuksen superviikonlopussa myös 37. Nuorten Jukola, valtakunnallinen Kompassi-tapahtuma sekä INOV-8-liigan finaalit.
Nuorisosuunnistuksen Superviikonloppu 20.-21.8.2022 Kotkassa on laajentunut kaiken ikäisten todelliseksi suunnistustapahtumien Superviikonlopuksi. Viikonlopun aikana Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot järjestävät kaikkiaan kuusi tapahtumaa. Kaiken ikäisille tarjoutuu mahdollisuus suunnistaa Kotka-Jukola 2026 naapurimaastoissa.
Vuoden 2022 nuorisosuunnistuksen Superviikonloppuun kuuluvat 37. Nuorten Jukola, valtakunnallinen Kompassi-tapahtuma sekä INOV-8-liigan finaalit kilpaillaan Kotkassa. Tapahtumia järjestävät 20.-21.8. Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot.