Suunta Jyväskylä voitti nuorten suunnistuksen suurtapahtuman Nuorten Jukolan Alastaron moottoriradalla Loimaalla lauantaina.
Erittäin nopeakulkuisessa kangasamaastossa käyty viesti säilyi jännittävänä ankkuriosuudelle saakka, mutta lopulta jyväskyläläiset olivat kilpailun ylivoimaisia voittajia.
Kaksi edellistä Nuorten Jukolaa voittanut Espoon Suunta hallitsi viestiä kolme ensimmäistä osuutta johtaen kilpailua jopa yli kolmen ja puolen minuutin erolla seuraaviin. Avausosuudella hieman muille kärkijoukkueille jäänyt Suunta Jyväskylä kiri viimeiset kuusi osuutta hurjaa vauhtia ja siirtyi johtoon viidennellä osuudella.
Voiton lopullisesti ratkaissut Tommi Sivill pääsi ankkuriosuudelle reilun 20 sekunnin etumatkalla Espoon Suuntaan, mutta jyväskyläläisankkuri kasvatti eron lähes kuuteen minuuttiin.
– Tykkäsin maastosta. Ei ollut ihan samanlaista kuin Jyväskylässä. Tänään oli vauhdikasta, eikä tarvinnut rypeä tiheikössä eikä hakkuujätteessä. Tiesin, että jos teen oman hyvän suorituksen, kenenkään ei pitäisi tulla takaa ohi. Alun perin kyllä odotin, että lähtisin vähän kärjen perään, mutta tämä oli mahtava paikka lähteä metsään. Yleisörastilla olin kuulevinani kuulutuksesta, että joku olisi päässyt lähemmäksi, mutta en tiedä, puhuttiinko edes ankkuriosuudesta. Mutta siinä piti vähän katsoa taakse, Sivill kuvaili osuuttaan.
Voittajajoukkueessa viestiä veivät Eeva Alonen, Vilho Hietala, Nuutti Hietala, Helinä Wannas, Kasper Ekonoja, Selma Mäkäräinen ja Tommi Sivill.
– Toisella osuudella Vilho (Hietala) nosti 43 sijaa ja sen jälkeen noustiin nopeasti kärkisijoille, jolloin pääsin jo itse kärjessä metsään, ja hyvin saatiin pidettyä kärkipaikka. En osannut ihan voitosta unelmoida, mutta tiesin joukkueen olevan hyvän ja onnistuneella suorituksella mahdollisuuksia oli mihin vain, totesi kuudetta osuutta vienyt Selma Mäkäräinen.
Voittajajoukkue on suhteellisen nuori, sillä Mäkäräistä lukuun ottamatta kaikki voivat osallistua viestiin myös ensi vuonna.
– Meillä on seurassa hyvää toimintaa ja paljon nuoria. Tänään oli viisi joukkuetta mukana, joten eiköhän minullekin korvaaja ensi vuodeksi löydy, Mäkäräinen uskoi.
Espoon Suunta tyytyväinen kakkostilaan
Toiseksi tulleen Espoon Suunnan ankkuri Aarne Kemppainen sanoi, ettei kyennyt haastamaan Sivilliä viestin voitosta.
– Oli aikaimoinen juoksurata, ja Tommi yksinkertaisesti juoksee kovempaa, joten en saanut häntä kiinni. Lopussa maastotyyppi muuttui, ja tein siinä virheitä, jolloin erokin kasvoi. Uskon, että aivan lopussa minulla olisi voinut olla kovempi kiri Tommia vastaan, jos oltaisiin oltu yhdessä. Mutta Tommi ratkaisi pitkällä kirillä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain pidettyä saman sijan, mikä oli lähtiessä, Kemppainen totesi.
Nuorten Jukolassa suunnistetaan seitsemän osuutta ja jokaisella osuudella on omat rajoituksensa iän ja sukupuolen suhteen. Nuorimpien osuudet on tarkoitettu 14-vuotiaille ja vanhimmat viestiin osallistuvat ovat 18-vuotiaita. Espoolaisten viime vuoden voittajajoukkueesta oli lauantaina jäljellä vain kaksi urheilijaa. Tästä huolimatta Espoon Suunta onnistui jatkamaan kovaa sarjaansa Nuorten Jukolassa: seura on sijoittunut kahden parhaan joukkoon neljässä edellisessä tapahtumassa.
– Meillä on vahva nuorisotoiminta, jonka myötä meillä on paljon kovia nuoria suunnistajia. Kolmas perättäinen voitto olisi ollut täällä mahdollinen, ja ehkä jopa pieni tavoite, mutta pitää aina olla tyytyväinen, kun pääsee kolmen parhaan joukkoon, avausosuudelta kärjessä Espoon Suunnan tuonut Anni Jantunen summasi.
Kolmanneksi viestissä sijoittui lohjalainen Hiidenkiertäjät.
Kaikkiaan viestiin starttasi 161 seitsenhenkistä joukkuetta eli mukana oli reilusti yli 1000 nuorta.
Viikonloppu jatkuu Alastarolla sunnuntaina henkilökohtaisella kilpailulla. Vuoden 2025 Nuorten Jukola suunnistetaan Jämsässä.
Tulokset Nuorten Jukola 17.8.2024 Loimaa
(5,1+5,9+3,0+4,0+4,1+5,6+7,0)
1) Suunta Jyväskylä 3.01.19 (Eeva Alonen, Vilho Hietala, Nuutti Hietala, Helinä Wannas, Kasper Ekonoja, Selma Mäkäräinen, Tommi Sivill), 2) Espoon Suunta 3.07.04 (Anni Jantunen, Eero Martomaa, Viljami Veikkola, Miina Kankaanpää, Juuso Laininen, Anni Mäki-Hokkonen, Aarne Kemppainen), 3) Hiidenkiertäjät 3.10.24 (Anna Mia Atonen, Arttu Aaltonen, Otto Ekqvist, Mia Esta, Raiku Ristiniitty, Lovise Harriette Koppel, Atte Kavonius), 4) Lynx 3.11.25, 5) Hyvinkään Rasti 3.12.47,