Huippusuunnistuksen lajianalyysi on päivitetty

Suunnistusliitto on päivittänyt huippusuunnistuksen lajianalyysin osana valmentajakoulutuksen kehityshanketta. Teksti- ja esitysversiot ovat ladattavissa sekä tämän uutisen lopusta että lajianalyysisivustolta.

– Lajianalyysiä on työstetty tämän ja viime vuoden aikana osana OKM:n rahoittamaa hanketta. Maajoukkuesuunnistaja ja liikuntatieteiden maisteri Miia Niittynen on tehnyt tässä upeaa työtä ja hänen roolinsa datan keruussa ja tekstin tuottamisessa on ollut erityisen merkittävä. Lisäksi mukana sparraamassa on ollut useita asiantuntijoita, suunnistuksen valmennusjohtoa ja huippusuunnistusryhmän jäseniä, kiittelee huippu-urheilupäällikkö Petteri Kähäri.

Lajianalyysissä linjataan pääsääntöisesti huippusuunnistustavoitteisten suunnistajien ja valmentajien toimintaa. Vuonna 2017 valmistunut  Vauhtia!–Taitoa!–Kanttia! -opas täydentää lajianalyysiä nuorten valmennuksen näkökulmasta. Lajianalyysin tavoitteena on lisätä urheilijoiden ja valmentajien ymmärrystä huippusuunnistuksen kansainvälisestä vaatimustasosta ja auttaa heidän kokonaisvaltaista kehittymistään. Suunnistuksen kilpailutoimintaa ja sen kehittymistä käsittelevä osio avaa sitä viitekehystä, jossa huippusuunnistajat ja suunnistusvalmentajat toimivat. Lajin vaatimuksia ja harjoittelua käsittelevät osuudet puolestaan ohjaavat käytännön valmennusta ja valmentajakoulutusta. Dokumentin lopussa oleva lähdeluettelo mahdollistaa tutkittuun tietoon perehtymisen laajemmin.

– Päivitetty lajianalyysi ei vielä itsessään takaa valmentajien ja urheilijoiden osaamisen kehittymistä. Oleellisempaa on se, että tutkittu tieto ja hyväksi koetut valmennuksen käytännöt näkyvät jatkossa entistä vahvemmin niin seurojen kuin urheilija-valmentajaparien valmennuksessa. Me voimme vaikuttaa osaamisen kehittymiseen mm. koulutustemme ja leiritystemme kautta, mutta vielä tärkeämpää on valmentajien, ohjaajien ja ennen kaikkea urheilijoiden oma intohimo imeä valmennustietoutta ja sen myötä valmentautua laadukkaasti, Kähäri summaa.

Huippusuunnistuksen päivitetty lajianalyysi 2024

Kokonaisvaltainen valmennus - kuva
Kokonaisvaltainen valmennus