Samuli Saarelalle MM-kultaa keskimatkalta

Suomen Samuli Saarela otti kolmannen peräkkäisen MM-kultamitalinsa pyöräsuunnistuksen keskimatkalla. Saarela voitti Unkarin Veszpremissä ajetun keskimatkan kilpailun minuutin erolla ennen Venäjän Anton Foliforovia. Saarelan kultaketjun aiemmat osat tulivat Portugalista 2010 ja Italiasta 2011. Suomen miesten mainion päivän kruunasi Samuel Pökälän pronssi. Pökälä jäi hopeamitalista vaivaiset neljä sekuntia.

– Kisa oli raskas, sillä mäkiä oli paljon ja keli oli kuuma. Tein yhden pienen virheen, kun menin hetken väärää polku-uraa pitkin. Ehkä menetin siinä minuutin, kertasi Saarela kisaansa tuoreeltaan.

– Fiilikset ovat kyllä hienot. Aina on tuntunut, että seuraava mestaruus on aina vaikeampi voittaa, naurahti mestari Saarela.

Suomen toinen mitalisti Samuel Pökälä oli enemmän kuin tyytyväinen pronssiinsa. Pökälän sprinttikisa tiistaina meni aivan penkin alle sijoituksen ollessa vasta 60:s.

– Tiesin, että olen hyvässä ajokunnossa, mutta sprintin jälkeen oli epävarma olo. Valmentajani Mika Tervala antoi eilen illalla jotain ohjeita ja sain niillä varmuutta suoritukseen, keväällä maantiepyöräilyyn keskittynyt Pökälä kertoi.

– Toiselle rastille tuli virhe, kun ajoin risteyksen ohi. Siinä ehkä menetin hopeamitalin, harmitteli Pökälä.

Miesten kisa sujui Suomelta muutenkin mallikkaasti, sillä Saarelan ja Pökälän lisäksi myös Jussi Laurila, Juho Saarinen ja Pekka Niemi ylsivät kymmenen parhaan joukkoon.

Myös naisten kisassa tuli menestystä, kun Ingrid Stengård ajoi hopealle. Stengård hävisi kisan voittajalle Sveitsin Ursina Jäggille 55 sekuntia. Mitali oli Stengårdin neljäs henkilökohtainen MM-mitali.

– Olen erittäin tyytyväinen mitaliin. Aina lähden ajamaan voitosta ja aina sitä tavoittelen, mutta tänne lähtiessä mietin, että jos mitali tulee niin olen todella tyytyväinen, kertoi Stengård, jonka valmistautuminen ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan sairastelujen takia.

– Yhden ainoan selkeän virheen tein ja se oli noin 30 sekuntia. Periaatteessa jaksoin keskittyä suunnistukseen koko kisan ajan, mutta lopussa olin niin puhki, että silmissä vaan sumeni, kertasi Stengård.

Naisista Marika Haran ja Susanna Laurilan kisa oli epäonninen. Haran kisa meni piloille ketjujen katkeamiseen. Laurila puolestaan oli mitalivauhdissa aivan radan loppuosaan asti, mutta leimasi miesten rastilla ja hänet hylättiin.

Mitalistit-keskimatka-web
Keskimatkan suomalaismitalistit. Eeva-Liisa Hakala (nuoret), Samuli Saarela, Ingrid Stengård ja Samuel Pökälä.

Alustavat tulokset
Pyöräsuunnistuksen MM-keskimatka, Veszprem Unkari

Miehet: 1) Samuli Saarela FIN 50.49, 2) Anton Foliforov RUS 51.42, 3) Samuel Pökälä FIN 51.46 ja Jan Svoboda CZE 51.46, 5) Ruslan Gritsan RUS 52.18, 6) Jussi Laurila FIN 52.19, 8) Juho Saarinen FIN 52.46, 9) Pekka Niemi FIN 52.48, 23) Juuso Jutila FIN 55.03.

Naiset: 1) Ursina Jäggi SUI 46.40, 2) Ingrid Stengård FIN 47.35, 3) Nina Hoffmann DEN 48.42, 4) Ramune Arlauskiene LTU 48.44, 5) Laura Scaravonati ITA 48.46, 6) Gaelle Barlet FRA 48.48, 14) Taija Jäppinen FIN 50.43, 37) Antonia Haga FIN 55.32, 43) Marika Hara FIN 57.49, Susanna Laurila FIN dsq.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail