Suomen hyvää päivää Ukrainassa aikuisten EM- ja nuorten MM-kisoissa täydensi nuorten viestijoukkueiden menestys. Miesten joukkue hiihti MM-hopeaa joukkueella Tommi Reponen, Misa Tuomala ja Tuomas Kotro. Nuorten naisten joukkue voitti MM-pronssia joukkueella Salla Koskela, Marjut Turunen ja Anna Närhi.
Tommi Reponen aloitti vahvasti ja toi Suomen johdossa vaihtoon.
– Aloituksesta tempaisin heti keulaan. Muutaman pienen virheen tein, mutta muuten jouduin lähinnä latuja avaamaan, kertasi Reponen osuuttaan.
Viestin vientiä jatkoi Misa Tuomala. Hän toi Suomen joukkueen toiseen vaihtoon neljäntenä.
– Lähdin aika reippaasti liikkeelle, enkä oikein nähnyt ketään matkalla. Loppu tuli sitten hyvin.
Takaisin mitalin syrjään Suomen nosti joukkueen ankkuri Tuomas Kotro.
– Tuntui, että toisen rastin jälkeen suksi ei luistanut mihinkään. Näin venäläisen selän edessä, mutta en saanut mitenkään kiinni, Kotro selvitti.
Yleisörastin jälkeen Kotro valitsi eri reitin kuin venäläiset, ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä silloin suomalainen pääsi ohitse.
– Lopussa kuulin, että ruotsalainen on aivan perässä. Pystyin tekemään pienen nykäisyn, eikä hän enää saanut minua kiinni, Kotro hehkutti.
Hopeamitali lämmitti koko kolmikon mieltä, varsinkin kun se tuli tuiman taistelun jälkeen.
Nuoret naiset pronssille
Niin ikään naisten kisassa Suomi tuli kärjessä ensimmäiseen vaihtoon.
– Olin yllättynyt, että olin kärjessä, kun tulin yleisörastille. Sen jälkeen loppu menikin sisulla, avausosuuden hiihtänyt Koskela kertoi.
Koskelan jälkeen viestiä vei Marjut Turunen, joka toi Suomen kolmantena vaihtoon. Suomen ankkuriosuuden hiihtänyt Anna Närhi onnistui pitämään joukkueen sijoituksen, vaikka tiukkaa se teki.
– Tein ison virheen. Kartassa etäisyyden piti olla joku 300 metriä, mutta todellisuudessa se oli ihan muutama kymmenen. Hiihdin melkein ulos kartalta. Olin niin väsynyt, mutta oli vaan pakko kerätä itseni. Mitali on aina hieno juttu! Närhi sanoi.
Alle 20-vuotiaat MM-viesti
Miehet:
1) Ruotsi 90.36, 2) Suomi (Tommi Reponen, Misa Tuomala, Tuomas Kotro) 91.31, 3) Ruotsi 91.41, 4) Venäjä 92.32, 5) Venäjä 2 92.38, 6) Suomi 2 (Lauri Nenonen, Santeri Aikio, Tero Linnainmaa).
Naiset:
1) Ruotsi 85.37, 2) Norja 86.19, 3) Suomi (Salla Koskela, Marjut Turunen, Anna Närhi) 89.48, 4) Tshekki 91.34, 5) Suomi 2 (Oona Valkonen, Milla Maijala, Mira Räisänen) 94.39, 6) Viro 95.48.