Suomen miehet Joona Hirvilahti, Rasmus Töyrylä ja Aapo Virkajärvi ottivat hopeaa suunnistuksen nuorten MM-kisojen viestissä Ruotsin Karlskronassa lauantaina.
Kisojen päätösmatkana käydyn kilpailun radat kiersivät perjantain keskimatkalta tutulla äärimmäisen teknisellä alueella. Suunnan pitäminen ja hermojen hallitseminen nousivat jälleen arvoonsa, sillä radat sisälsivät vaikeat hajonnat. Kaikki mitalisuosikit Ruotsia ja Suomea lukuun ottamatta sortuivat jossain vaiheessa kilpailua suuriin virheisiin ja putosivat voittotaistosta.
Hirvilahti ja Töyrylä pitivät Suomen voittotaistossa kaksi ensimmäistä osuutta. Virkajärvi pääsi kisaamaan kultamitalista Ruotsin Ludwig Rosénia vastaan. Ankkuriosuudella ruotsalaisen meno oli kuitenkin Virkajärveä nopeampaa ja sujuvampaa, joten isäntämaa otti viime vuoden tavoin kultaa puolen minuutin erolla Suomeen. Pronssille suunnisti Sveitsi puolitoista minuuttia suomalaisten takana.
Hirvilahti ei välittänyt muista
Joona Hirvilahti vaihtoi avausosuudelta kahdeksantena reilun minuutin kärjestä. Hänen taktiikkansa oli aloittaa viesti rauhallisesti ja keskittyä poimimaan omat hajonnat.
– Kakkosrasti oli todella piilossa ja siihen tein pienen virheen. Sitten sain homman haltuun ja otin omat hajonnat samalla kun muut joukkueet jäivät pyörimään. Läpijuoksussa kuulin olevani minuutin kärjestä, mutta lopun todella vaikealla alueella naulasin rastit suoraan ja arvasin olevani kärkiporukassa, Hirvilahti kertoi.

Hirvilahti on juossut runsaasti viestialoituksia kevään ja kesän viesteissä, joten hän tiesi, mitä ensimmäisellä osuudella pitää tehdä.
– Aloitusosuudella ei saa välittää liikaa muista. Uskallan lähteä muualle kuin mihin letka on menossa, jos oma rasti on eri suunnassa, hän tiivisti onnistuneen avausosuuden reseptin.
Kolmanneksi viimeisestä rastista Hirvilahti juoksi 10 metriä ohi ja se aiheutti minuutin virheen.
– Kokonaisuutena kuitenkin hyvä suoritus, että selvisin näin vähillä virheillä. Monet joukkueet tekivät paljon isompia pummeja.
Töyrylä vältti virheet, Virkajärvellä alkaa kulkea
Toisella osuudella Rasmus Töyrylä nosti joukkueen kolmanneksi.
– Oma osuus meni suunnitelman mukaan suunnistus edellä virheet välttäen. Pystyin passaamaan lähtöpaikan ankkurille voittotaisteluun. Täysillä piti juosta, että sai tehtyä eroa takana tuleviin, mutta kyllä tässä kilpailussa ratkaiseva tekijä oli onnistunut taitopuoli, Töyrylä kertoi osuudestaan.
Ankkuri Aapo Virkajärvi kamppaili voitosta Ruotsin Ludwig Rosénia vastaan. Ruotsalainen sai pienen etumatkan ensimmäisten rastien hajonnoilla ja etumatka kasvoi hiljalleen reilun minuutin mittaiseksi. Viimeisillä kilometreillä suomalainen supisti eron puoleen minuuttiin.
– Tänään oli fyysisesti hyvä päivä, mutta alkupuolen parin minuutin virheet veivät voiton Ruotsille. Juoksin koko matkan yksin, enkä tiennyt yhtään tilannetta. Areenan läpijuoksussa kuulin, että Sveitsi ei ole kaukana takana. Loppulenkin vedin todella sujuvasti ja kovaa. Olen tyytyväinen, että sain pidettyä sveitsiläisen takanani, Virkajärvi summasi osuutensa.
Hopea kisojen päätösmatkalta maistui miehille. Edellisen kerran Suomen miehet ovat ottaneet nuorten MM-viestistä mitalin vuonna 2023.
– Viestimitali ei ole ihan jokakesäinen juttu ja viimeksikin taisi tulla pronssia. Omalta osaltakin hieno päättää viikko nousujohteisesti. Kunto on parantunut ja olo on mennyt normaalimpaan suuntaan, keväällä sairastellut Virkajärvi totesi.
– Tämä oli itselleni uran viimeinen arvokisastartti ja mukava päättää kisat mitaliin. Meillä oli tänään kaksi todella hyvää joukkuetta. Ilman virheitä olisimme voineet voittaa, mutta itse olen todella tyytyväinen tähänkin tulokseen. Vaikeassa kilpailussa onnistuminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Olen ylpeä omasta ja koko joukkueen suorituksesta, Hirvilahti tiivisti.
Miesten viestissä nähtiin huima suomalaispanos, kun kakkosjoukkue Eero Sorsa, Tommi Sivill ja Florian Fritzén oli viestissä neljäs. Kakkosjoukkue jopa johti viestiä kaksi ensimmäistä osuutta Sorsan ja Sivillin osuuksien jälkeen. Virallisiin tuloksiin lasketaan kuitenkin kultakin maalta vain parhaan joukkueen tulos.

Venla Lehtonen ankkuriosuuden nopein
Naisten viestissä nähtiin miesten viestin tavoin suuria virheitä. Mitalit ratkesivat vasta dramaattisten vaiheiden jälkeen ankkuriosuuden viimeisillä rasteilla Tšekin ja Sveitsin tehtyä suuret virheet kärjessä. Maailmanmestariksi nousi lopulta Ruotsi ennen Norjaa ja Sveitsin kakkosjoukkuetta.
Suomen kahdesta joukkueesta lauantaina parempi oli kakkosjoukkue Kiia Kuusikko, Elli Kyläkoski ja Venla Lehtonen viidennellä sijalla reilut kolme minuuttia voittajista ja kaksi minuuttia mitalista.
Lehtonen oli ankkuriosuuden nopein nainen ja nosti joukkuetta kahdeksan sijaa ylöspäin.
– Keskityin vain tekemään oman suorituksen. Tänään oli kulkupäivä. Alkumatkan tein omaa hyvää suunnistusta. Varvauksessa minulle huudettiin moneen kertaan, että seuraavilla väleillä pitää mennä tarkasti, kun edessä oli vaikea alue, ankkuri kertoi osuudestaan.
Lehtosen mukaan loppulenkillä oli sekä tyhjää että pienipiirteistä maastoa
– Ensimmäisillä väleillä edessä oli vain suota ja yksittäisiä kumpareita. Piti vain yrittää arvioida omaa kuljettua matkaa. Sen jälkeen oli vielä todella pienipiirteistä avokalliomaastoa. Tiesin, että osaan kyllä suunnistaa ja pidin suunnistuksen edellä. Tuntui, etten edes juossut kovaa, hän kuvaili.
Onnistuminen uran viimeisissä nuorten MM-kisoissa päätösmatkalla lämmitti mieltä varsinkin, kun edellispäivien henkilökohtaiset maastomatkat olivat tuottaneet ison pettymyksen.
– Pitkällä matkalla vauhti oli hyvää, mutta tein pari isoa virhettä. Keskimatkalla olo oli vähän vetelä ja sielläkin tuli pari virhettä. Siksi tämä viestisuoritus oli todella positiivinen lopetus tälle viikolle, Lehtonen päätti.

Valmentaja osasi odottaa vaikeita maastomatkoja
Nuorten maajoukkuevalmentaja Arttu Syrjäläinen oli tyytyväinen suojattiensa otteisiin kisaviikolla.
– Näitä kisoja oli odotettu kauan ja meidän nuoret olivat innoissaan päästessään pohjoismaisiin maastoihin kisaamaan. Monen urheilijan osalta nähtiin uran parhaita tuloksia. Kisaviikon kohokohtina olivat tietenkin eilinen Annin (Jantunen) mitali keskimatkalta ja miesten odotettu viestimitali tänään, valmentaja summasi.
Syrjäläisen mukaan Suomen joukkue tiesi etukäteen, että keskimatkan ja viestin maasto pistää suunnistajat lujille.
– Mutta ratamestari loi vielä lisähaastetta laittamalla rastit maan rakoon. Rastit olivat todella piilossa. Ja kun kanervikkoa oli polviin asti, yksikään rasti ei tullut vahingossa vastaan. Joka lipulle piti suunnistaa. En ihmettele, jos homma ei kaikilla ollut hallussa, Syrjäläinen jatkoi.
Kisaviikon joukkuekilpailussa Suomi oli kolmannella sijalla Ruotsin ja Sveitsin jälkeen.
Nuorten MM-kisat on kisavuonna 20-vuottta täyttäville ja sitä nuoremmille urheilijoille. Suomen MM-joukkueesta kasvaa ulos tasan puolet suunnistajista: Naisten puolelta Elli Kyläkoski, Lotta Nivukoski ja Venla Lehtonen. Miehistä ensi vuonna yleiseen sarjaan siirtyvät Florian Fritzén, Joona Hirvilahti ja Eero Sorsa.
Syrjäläinen muistuttaa, että Anni Jantunen kävi Karlskronassa vasta ensimmäiset nuorten MM-kilpailunsa. Lisäksi Tommi Sivill teki erinomaisen nuorten MM-kisadebyyttinsä ja pääsee ikänsä puolesta mukaan vielä ensi vuonna. Aapo Virkajärvi ja Rasmus Töyrylä ovat kolunneet jo monet kisat ja vielä yhdet on edessä. Menestystä voidaan odottaa myös vuoden 2027 Puolan nuorten MM-kisoista.
Tulokset suunnistuksen nuorten MM-kilpailujen viesti 4.7.2026, Karlskrona, Ruotsi
(Virallisiin tuloksiin lasketaan vain kunkin maan parhaan joukkueen tulos)
Miehet 3 x 5,7 km
1) Ruotsi (Edvin Johansson Liljegren, Anton Jonsson, Ludwig Rosén) 1:43:08, 2) Suomi (Joona Hirvilahti, Rasmus Töyrylä, Aapo Virkajärvi) 1:43:37, 3) Sveitsi (Gratian Böhi, Loic Berger, Matthieu Bührer) 1:45:07, 4) Suomi 2 (Eero Sorsa, Tommi Sivill, Florian Fritzén) 1:46:06
Naiset 3 x 4,9 km
1) Ruotsi (Tilia Olsson, Freja Hjerne, Felicia Persson) 1:47:13, 2) Norja (Jenny Danevad, Elise Renard, Minna Wingstedt) 1:48:23, 3) Sveitsi 2 (Rahel Good, Leonie Mathis, Sarina Grimm) 1:48:25, 4) Tsekki 1:49:00 5) Suomi 2 (Kiia Kuusikko, Elli Kyläkoski, Venla Lehtonen) 1:50:25, 15) Suomi 1 (Anni Mäki-Hokkonen, Lotta Nivukoski, Anni Jantunen) 2:01:31

