Nuorille kaksi kultaa ja hopea hiihtosuunnistusviesteissä Posiolla

Suomen nuoret avasivat MM- ja EM-kisat Posiolla upeasti mitalivauhdissa, ja viestikilpailun saaliina oli nuorten MM-kulta, nuorten EM-kulta sekä hopea.

Nuorten 20v MM-viestissä Suomen joukkue Joona Hirvilahti, Eero Sorsa ja Pyry Riissanen otti mestaruuden ylivoimaisella yli neljän minuutin erolla Tsekkiin. Pronssia otti Latvia.

Nuorten 20v miesten MM-kultamitalistit.

– Suunnistin huolella omia hajontojani, ja siinä päästiin Sveitsin kanssa karkuun. Sveitsi otti siinä jonkun oion, mutta sain loppumatkalla vielä onnistuneella suorituksella kaverin kiinni, ja tultiin siinä näköyhteydellä vaihtoon, kertoi aloittaja Joona Hirvilahti.

Toisella osuudella Eero Sorsa nosti Suomen selvään johtoon.

– Menin heti alussa Sveitsin ohi vauhdilla, ja sitten tein vain omaa rauhallista suunnistusta, kuvaili Eero Sorsa onnistunutta toista osuuttaan.

– Matkalla ei tullut mitään ihmeempiä. Pari ehkä heikompaa reitinvalintaa, mutta pystyin suunnistamaan rauhassa, kun tiesin taakse olevan riittävästi eroa, kiitteli ankkuri Pyry Riissanen myös joukkuekavereitaan.

Nuorten 20v naisten MM-viestissä mestariksi hiihtosuunnisti Ruotsi. Suomen joukkue Sanni Hoskari, Anni Salmela ja Johanna Naskali oli kilpailun neljäs.

Nuorten 17v poikien EM-kultajoukkue.

Nuorten 17v poikien EM-viesti sujui vahvasti Suomen joukkueen hallinnassa, ja joukkue Veeti Viippola, Joakim Savinainen ja Niklas Hirvilahti juhli kultaa yli neljän minuutin erolla Ruotsiin. Pronssia otti Tsekki.

– Minulla oli tänään tosi hyvä kulku, ja paikoin tiheillä urilla piti vähän malttaa menohaluja. Joku ohiajo siinä meinasi tulla, mutta selvisin ilman isoja virheitä, kertoi aloittaja Joakim Savinainen.

– Tiesin, että lähden turvallisella etumatkalla kärkipaikalla ankkuriosuudelle. Pystyin ottamaan osuuden rennosti ja riittävän tarkasti. Toki isoilla urilla pidin kovaa vauhtia yllä, mutta pienillä urilla pidin huolen, että välineet pysyvät ehjinä ja rasteilla tulee varmasti leimat, kertoi joukkueen ankkuri Niklas Hirvilahti.

Nuorten 17v tyttöjen EM-hopeajoukkue.

Nuorten 17v tyttöjen EM-viestissä mestaruuden otti Ruotsi. Suomen joukkue Sanni Korpi, Eevi Kaartinen sekä Reeta Räsänen otti upeasti hopeaa vajaan kolmen minuutin erolla Ruotsiin. Pronssille hiihtosuunnisti Sveitsi.

– Alussa K-pisteen jälkeen kaaduin heti karttatelineen lumeen, mutta sen jälkeen pääsin tarkalla suunnistuspätkällä vähän muilta karkuun. Lopussa alikulun lenkillä meinasin lähteä ensin väärään suuntaan, mutta onneksi tajusin sen riittävän nopeasti, kuvaili Sanni Korpi ensimmäisen osuuden vaiheita.

– Aika jännää oli lähteä kärjessä, ja siinä oli alussa hieman hosumista. Sen jälkeen sain tilanteen kuitenkin rauhoitettua, ja loppu oli tasaisen varmaa tekemistä, kertoi toisen osuuden Eevi Kaartinen.

Nuorten hiihtosuunnistukset jatkuvat perjantaina Posiolla sprinttikilpailuilla.

Tulokset – hiihtosuunnistuksen nuorten 20v MM-viesti 20.3.2025, Posio

20v miehet: 1) Suomi 1.13.01 (Joona Hirvilahti 24.51/2., Eero Sorsa 25.02/1., Pyry Riissanen  23.07/1.), 2) Tsekki 1.17.21 (Antonin Svoboda 27.43/11., David Elleder 24.43/4., Mairich Filip 24.54/2.), 3) Latvia 1.17.36 (Audris Odo Vitolins 26.39/10., Lukass Silins 25.44/3., Grasis Renars 25.12/3.)

20v naiset: 1) Ruotsi 1.18.33 (Sofie Karlsson Holmer 27.41/3., Maja Lundholm 25.58/1., Martensson Nelly 24.53/1.), 2) Tsekki 1.24.19 (Michaela Srbova 27.37/1., Lucie Hlavacova 29.22/2., Peckova Tereza 27.20/2.), 3) Norja 1.28.58 (Ida Oeverli Stoeen 30.53/6., Ellen Margrete Stubban Hygen 31.52/7., Mosland Ingeborg Roll 26.13/5.), 4) Suomi 1.29.02 (Sanni Hoskari 33.23/9., Anni Salmela 30.27/8., Naskali Johanna 25.11/6

Tulokset – hiihtosuunnistuksen nuorten 17v EM-viesti 20.3.2025, Posio

17v pojat: 1) Suomi 59.29 (Veeti Viippola 19.21/1., Joakim Savinainen 20.05/1., Niklas Hirvilahti 20.02/1.), 2) Ruotsi 1.03.37 (Viggo Johansson 20.29/2., Gustav Mattsson 22.11/2., Ville Elgesjo 20.56/2.), 3) Tsekki 1.05.49 (Jachym Subrt 20.39/4., Jakub Turek 23.25/3., Marek Lesak 21.44/3.)

17v tytöt: 1) Ruotsi 1.08.59 (Hanna Rydesater 26.01/3., Ida Pauler 21.48/2., Iris Bergkvist 21.09/1.), 2) Suomi 1.11.47 (Sanni Korpi 21.31/1., Eevi Kaartinen 25.11/1., Reeta Rasanen 25.05/2.), 3) Switzerland 1 SUI 1.12.50 (Fiona Ehrler 25.52/2., Nina Gujan 24.43/3., Lotta Marit Luethi 22.14/3.)