Suunnistuksen nuorten EM-kilpailut alkoivat juhannusaattona erinomaisissa suomalaismerkeissä Bulgarian Velingradissa. Suomi nappasi helteisessä kelissä käydyssä sprintissä neljä mitalia. Poikien 16-vuotiaiden sarjassa Aapo Virkajärvi ja Rasmus Töyrylä ottivat kaksoisvoiton. Tyttöjen 18-vuotiaiden sarjassa Eeva-Liina Ojanaho suunnisti hopeaa ja Elli Punto pronssia.
Poikien 16-vuotiaiden sarjassa suomalaiset saivat toistensa välille viiden sekunnin eron. Voitto yllätti Jämsän Retki-Veikkoja edustavan Virkajärven.
– Aika uskomaton fiilis on tällä hetkellä, mutta toisaalta katseet oli käännetty juuri näihin kisoihin. En siltikään ihan voittoa osannut odottaa vaan pikemminkin palkintopallisijoitusta, Virkajärvi kertoi.
Radan alku sujui voittajalta erinomaisesti. Suunnistusteknisesti vaativalle loppuradalle mahtui pientä haparointia, mutta se sujui silti riittävän hyvin mestaruuden varmistamiseksi.
– Olin valmistautunut kisaan erittäin hyvin vanhaa karttaa katselemalla. Etukäteisarvioissa saimme lähtöpaikan arvattua oikein. Lisäksi osasimme odottaa kilpailukeskuksen lähelle vaikeaa loppulenkkiä, Virkajärvi kertoi valmistautumisestaan.
Etukäteisvalmistautuminen tehtiin Suomen joukkueessa huolella ja Virkajärvi pohti ratoja etukäteen vielä etenkin Rasmus Töyrylän kanssa, joka jäi Virkajärvelle vain viisi sekuntia. Töyryläkään ei osannut odottaa hopeaa, vaan sijoitusta kuuden joukkoon.
– Varvauksen jälkeen suunnistus muuttui nopeatempoisemmaksi ja siinä tuli vähän virhettä. Voiton mahdollisuus katosi siinä. Silti upeaa, että saimme kaksoisvoiton, Kymin Suunnistajia edustava Töyrylä kertoi.
Ojanaholla edessä kisaputki
Naisten 18-vuotiaiden sarjassa Eeva-Liina Ojanaho suunnisti hopealle. Voiton vei ylivoimaisesti Unkarin hurjassa vireessä oleva Rita Maramarosi, joka jätti Ojanahoa 51 sekuntia. Ojanaho kertoi oman suorituksensa olleen hallittu, vaikka matkaan mahtui muutamia pieniä ”sähläilyjä”.
– Maastoon oli saatu todella hyvä ja tiukka sprintti, joka tarjosi haasteita. Rita (Maramarosi) on tällä hetkellä äärimmäisen kova ja aivan järjetön vastus. Täytyy olla tyytyväinen omaan tulokseen, vaikka häviänkin hänelle paljon. Tuollainen ero motivoi itseäkin kehittymään vielä paremmaksi, Ojanaho kertoi.
Seuratasolla Ounasvaaran Hiihtoseuraa edustava Ojanaho kisaa juhannuksen EM-kisojen lisäksi myös nuorten MM-kisoissa Romaniassa heti heinäkuun alussa. Ojanaho kertoo, että hän on panostanut molempiin kisoihin yhtä lailla.
– Nämäkin kilpailut ovat todella tärkeät ja kun ne tulevat ensimmäisenä, niin näihin on nyt iso fokus. MM-kisoja mietin vasta tämän viikonlopun jälkeen. Huomenna ja ylihuomenna on tulossa kovat startit. Pitää olla valmis rankkaan kisaan sekä fyysisesti että taidollisesti, Ojanaho ennakoi.
Espoon Suuntaa edustava Elli Punto täydensi suomalaismenestystä suunnistamalla pronssille kymmenen sekuntia Ojanahon takana.
– Yksi reitinvalinta saattoi olla huono, mutta se tuskin ratkaisi mitään. Kaiken kaikkiaan suoritus oli erittäin hyvä. Toivotaan hyviä suorituksia huomiseltakin. Vastus tulee olemaan todella kova, mutta pitää vain keskittyä omaan tarkkaan suunnistukseen, Punto kertoi.
EM-kisoissa suunnistettiin 16-vuotiaiden ja 18-vuotiaiden sarjassa. Mitalistien lisäksi onnistumisia nähtiin myös 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa, jossa Suomen neljästä edustajasta kolme suunnisti kymmenen parhaan joukkoon.
Bulgariassa jatketaan lauantaina pitkällä matkalla. Kisat päättyvät sunnuntaina viesteihin.
Tulokset suunnistuksen nuorten EM-kilpailujen sprintti, Velingrad, Bulgaria 23.6.2023
Pojat 16-v.
1) Aapo Virkajärvi FIN 12:02, 2) Rasmus Töyrylä FIN 12:07, 3) Jan Vanicek CZE 12:16, 62) Väinö Haara FIN 15:37, 64) Atte Kavonius FIN 15:41
Pojat 18-v.
1) Tamas Felfoldi HUN 12:23, 2) Filip Jancik SVK 12:56, 3) Gratia Böhi SUI 13:03, 18) Jussi Ankelo FIN 13:40, 26) Joona Hirvilahti FIN 13:46, 28) Florian Fritzen FIN 13:49, 37) Pyry Riissanen 14:20
Tytöt 16-v.
1) Rahel Good SUI 12:59, 2) Nesa Schiller SUI 13:14, 3) Silvia di Stefano ITA 13:17, 6) Roosa Muukkonen FIN 13:52, 7) Lotta Laakso FIN 14:00, 8) Iida Koskinen FIN 14:15, 28) Saana Kajander FIN 15:57
Tytöt 18-v.
1) Rita Maramarosi HUN 12:31, 2) Eeva-Liina Ojanaho FIN 13:22, 3) Elli Punto FIN 13:32, 8) Isabella Lillqvist FIN 14:04, 14) Virna Pellikka FIN 14:33
Järjestäjän kisasivut
Viralliset tulokset ilmestyvät Eventoriin
Kuvia
Suunnistusliiton seuranta-artikkeli nuorten EM-kisoista