Portugalin EM-kilpailut käynnistävät pyöräsuunnistuksen arvokisakauden keskiviikkona 26.4. keskimatkan kilpailulla. Portugalin Louléssa pyöräsuunnistetaan 25.–29. huhtikuuta aikuisten, nuorten 20-vuotiaiden sekä nuorten 17-vuotiaiden sarjoissa.
Ensimmäiset arvokisat käydään totutusta hieman poiketen jo huhtikuun puolella, jotta olosuhteet olisivat varmuudella suotuisat, sillä esimerkiksi viime kesänä osa Portugalin suunnistuskilpailuista jouduttiin siirtämään maastopalovaaran vuoksi. Kilpailujen aikainen ajankohta ei kuitenkaan huoleta pyöräsuunnistusmaajoukkueen päävalmentajaa Mika Häkkistä kilpailujen kynnyksellä.
– Harjoituskausi maajoukkueella on mennyt enimmäkseen hyvin, ja olemme ajaneet leireillä hyviä treenejä täysipainoisesti kilpailuja mallintaen. Portugalin leirillä meillä oli liikkeellä pienempi porukka, mutta ajoimme viisi hyvää kilpailua ja lisäksi viisi leiripäivää maastotuntumaa hakien. Virossa meillä oli myös onnistunut leiri, jossa ajoimme neljä harjoituskilpailua lähtöajoilla ja leimasimilla. Näin olemme saaneet maalis-huhtikuulle jo hyvän vauhdin kisatuntumaan, kuvailee Häkkinen.
Suomen joukkueen kokoonpanoon on tullut valintojen jälkeen muutoksia ja Marika Hara, Henna Saarinen sekä Eveliina Välimaa joutuvat jäämään pois kilpailuista.
– Meillä on muutoksista huolimatta iskukykyinen joukkue, ja sekaviestin ollessa ohjelmassa, meillä on viestissä edelleen hyvät menestysmahdollisuudet. Leireillä on näkynyt monen urheilijan kohdalla myös selviä merkkejä tason noususta sekä talviharjoittelun onnistumisesta, ja uskon tämän näkyvän jo ensimmäisten kisojen tuloslistoilla. Nuorimpien sarjaankin meillä on noussut mukavasti uusia kasvoja täydentämään muutoin kokenutta joukkuetta, ja uskon että tämä on hyvä kombinaatio, päättää Mika Häkkinen.
Pyöräsuunnistuksen EM-kilpailujen ohjelma
Ke 26.4. Keskimatka
To 27.4. Yhteislähtö
Pe 28.4. Sprintti
La 29.4. Sekaviesti (nuorilla viesti)
Suomen joukkue
Naiset: Antonia Haga OK Botnia, Essi Hakala Vaasan Suunnistajat, Kaarina Nurminen Tampereen Pyrintö, Ruska Saarela Kokkolan Suunnistajat, Ingrid Stengård OK Trian, Saara Yli-Hietanen Tampereen Pyrintö
Miehet: Andre Haga OK Botnia, Paulus Hanhijärvi Espoon Akilles, Teemu Kaksonen Ylistaron Kilpa-Veljet, Kare Kaskinen Ulvilan Ura, Jussi Laurila Jalasjärven Jalas, Miika Nurmi Vaasan Suunnistajat, Tomi Nykänen Lahden Suunnistajat -37, Pasi Pyykönen Kankaanpään Suunnistajat, Samuel Pökälä Asikkalan Raikas
20-v. EM-joukkue
Naiset: Emma-Riikka Laamanen Tarpian Suunta, Aino Kankaanpää Lapuan Virkiä, Siiri Rasimus Suunta Jyväskylä, Silja Yli-Hietanen Tampereen Pyrintö
Miehet: Tatu Aaltonen Lynx, Rasmus Huhtamäki Pietarsaaren Hiihtäjät, Eevert Kenttämies Koovee, Simo Klemettinen Suunta Jyväskylä, Aapo Liponkoski Tampereen Pyrintö
17-v. EM-joukkue
Tytöt: Kaisla Häkkinen Hiiltomiehet, Emma Lång Kuopion Suunnistajat, Salla Mustikkamaa Hiiltomiehet, Annika Rantanen Koovee
Pojat: Leevi Kantelinen Hyvinkään Rasti, Eemil Koskinen Hiiltomiehet, Eino Liponkoski Tampereen Pyrintö, Nuutti Toivonen Rajamäen Rykmentti
EM-kilpailut ovat seurattavissa IOF:n live-palvelussa live-tulosten sekä GPS-seurannan välityksellä.