Artikkelikuvassa Eevert Toivonen, kuvaaja Rainer Burmann
Eevert Toivonen 4. ja Niklas Ekström 5. miesten kilpailussa. Naisissa parhaana suomalaisena Maria Hoskari 10.
Hiihtosuunnistuksen maailmancupin kausi käynnistyi maanantaina Itävallan vuoristomaisemissa. Keski-Euroopassa vallinnut poikkeuksellisen lämmin sää oli sulattanut lumia runsaasti myös Ramsaun alueelta, jossa kilpailut oli alun perin tarkoitus järjestää. Tauplitzalmin varamaastossa lunta kuitenkin riitti, ja maailmancup saatiin vauhtiin.
Miesten kilpailussa Norjan joukkue otti vakuuttavan kolmoisvoiton. Voittoon hiihtosuunnisti Björnar Kvale yhdeksän sekunnin erolla Jörgen Baklidiin ja 13 sekunnin erolla Isak Jonssoniin.
Suomen Eevert Toivonen oli avauskilpailussa heti podium-vauhdissa, ja hän otti neljännen tilan 33 sekunnin erolla voittajaan. Vaikka kyseessä oli sprinttikilpailu, niin olosuhteet tekivät kilpailusta vaativan.
– Tänään kilpailtiin noin 1600 metrin korkeuksissa, ja kyllä sellainen korkeus tuntui fysiikassa. Radalla oli riittävästi myös korkeuseroja, ja pituudeltaan se oli reilu sprintti. Maastossa oli aika erikoiset olosuhteet, kun käytännössä kaikkialla oli hankikanto pienen tuoreen lumikerroksen alla ja suurin osa maastosta oli avointa vuoristomaastoa. Oikoja tehtiin kisassa paljon, ja välillä oli vaikea hahmottaa nopeasti milloin mennään uraa tai oikolatua pitkin, kuvaili Eevert Toivonen kilpailun olosuhteita.
– Suorituksellisesti kilpailu oli sellainen mitä lähdin tavoittelemaan. Ei aivan täydellinen, mutta sen verran virheetön, että voin olla tyytyväinen. Tämä nelossija on minulle jo viime kaudelta tuttu sijoitus, ja eiköhän se voi parantuakin, kunhan sen vain ansaitsee, jatkoi Eevert Toivonen.
Myös ensimmäistä kauttaan miesten pääsarjassa hiihtosuunnistava Niklas Ekström hiihti vahvasti ottaen viidennen tilan minuutin erolla Norjan Kvaleen.
– Minulla ei ollut aiempaa kokemusta tällaisista Keski-Euroopan maastoista, ja lähdin varovasti liikkeelle. Kisa oli kuitenkin heti alusta asti lähes täydellistä suorittamista ja tämä vahvisti luottoa omaan tekemiseen. Oli hieno huomata, että pystyin heti kärkivauhteihin pääsarjassakin. Seuraaviin startteihin onnistumisien lisäksi yksi tavoite on kerätä lisää tärkeitä ranking-pisteitä, jotta jatkossa saa paremmat lähtöpaikat kilpailuihin, kertoi Niklas Ekström.
Naisten kilpailu oli lähes täydellistä Ruotsin joukkueen ylivoimaa, kun ruotsalaiset ottivat viisi paikkaa kärkikuusikossa. Ruotsin Linda Lindkvist hiihtosuunnisti voittoon jopa 54 sekunnin erolla joukkuetoveri Frida Sandbergiin. Ruotsalaisten rintaman onnistui haastamaan vain Viron Daisy Kudre Schnyder kolmannella tilallaan. Kudre Schnyder jäi vain sekunnin kakkostilasta.
Suomen naisten nuoresta joukkueesta parhaimmin onnistui Maria Hoskari ollen kilpailun kymmenes 2.26 erolla voittajaan. Satu Tuomisto oli kilpailun 12. ja Heta Virtanen 16.
– Olosuhteet kisassa olivat kovin erilaiset mihin Suomessa on totuttu. Paljon mentiin vain suoraviivaisesti oikoen. Suorituksena kisa oli minulla melko virheetön ja sellainen ok, kuvaili Maria Hoskari.
Hiihtosuunnistuksen maailmancup jatkuu tiistaina takaa-ajokilpailulla.
Tulokset – hiihtosuunnistuksen maailmancup sprintti 9.1.2023, Tauplitzalm, Itavalta
Naiset: 1) Linda Lindkvist SWE 14.51, 2) Frida Sandberg SWE 15.45, 3) Daisy Kudre Schnyder EST 15.46, 4) Eveliina Wickbom SWE 16.17, 5) Elin Schagerstrom SWE 16.29, 6) Lisa Larsen SWE 16.47, … 10) Maria Hoskari FIN 17.17, 12) Satu Tuomisto FIN 17.28, 16) Heta Virtanen FIN 18.00, 24) Lotte-Line Ekström 19.18, 32) Nina Kärnä FIN 20.38, 34) Anni Salmela FIN 21.23, 35) Oili Holopainen FIN 21.52
Miehet: 1) Björnar Kvale NOR 14.52, 2) Jörgen Baklid NOR 15.01, 3) Isak Jonsson NOR 15.05, 4) Eevert Toivonen FIN 15.25, 5) Niklas Ekström FIN 15.52, 6) Henrik Fredrikse Aas NOR 15.57, … 23) Wille Laitamäki FIN 17.23, 29) Aapo Viippola FIN 18.07, 31) Tuomas Outinen FIN 18.26, 32) Misa Tuomala FIN 18.27, 47) Miska Tervala FIN 20.13