Mervi Pesun MM-ura alkoi jo 30 vuotta sitten

Kestävyysurheilusta löytyy muutamia uskomattomia tarinoita. Mervi Pesun ura hiihtosuunnistuksen huipulla on yksi niistä.

Keminmaan MM-hiihtosuunnistuksiin valmistautuva Pesu oli Suomen edustajana tasan 30 vuotta sitten Ranskan MM-urilla. Silloin Mervi Väisänen, juniori-ikäinen nuori nainen sai ensikosketuksen maailman huipputasoon.
Perheen perustaminen ja lasten syntymät aiheuttivat sen, että katkeamaton ei MM-ketju ole ollut. 2010-luvulla Mervi Pesu nousi taas maailman eliittiin. Kazakstanin MM-kisoissa 2013 Pesu oli parhaimmillaan voittaen MM-kultaa ja –hopeaa sekä kaksi viestimitalia.

Mervi Pesu tuuletti hiihtosuunnistuksen MM-kultaa Kazakstanissa 2013.

Nyt Pirkkalassa asuva, Lempäälässä työskentelevä liikunnanopettaja on taas täysillä mukana eikä vähiten siksi, että vanhin lapsista, Vilma, on mukana samoissa kisoissa junioreiden MM-urilla.

– Ei uran jatkumiseen mitään salaisuutta liity. Olen sellainen elämäntapaliikkuja, jonka on pakko pitää perustaso hyvänä. Perusliikunta tulee työn ohessa ja harjoituksissa yritän pitää sitten kovaa vauhtia yllä.

Pesun perheen lapset ovat vanhempien mukana omineet suunnistusharrastuksen. Ja enemmänkin, sillä Vilma osallistuu Kallinkankaan MM-kisoihin 20-vuotiaiden juniorisarjassa. Akseli olisi myös voinut tulla 17-vuotiaiden nuorten EM-kisoihin, mutta kovana hiihtäjänä hän valitsi lajin SM-kisat.

– Paljolti lasten ansiota on se, että innostuin pysymään mukana. Koko perhe hiihtää ja käy hiihtosuunnistuskisoissa. Kesällä sukset vaihtuvat maastopyörään ja kilpailut pyöräsuunnistukseen, Mervi Pesu myöntää.

Mervi Pesu edusti Suomea myös Kuortaneella pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuissa 2021.

Hänellä ei ole ennakkoon tiukkoja tavoitteita Kallinkankaan suhteen.
– Itselläni on hyvä tuntuma omasta kunnostani. Odotan hyviä, vauhdikkaita kisoja. Takaa-ajoa odotan erityisesti ja toivon, että siitä ei tule semmoista jonossa hiihtämistä. Eli on riittävästi hajontaa. Uskon, että tästä tulee mukava lomaviikko ilman työpaineita. Jos kaikki menee hyvin, niin on mahdollista selvitä kuuden parhaan joukkoon.

Yllättävää kyllä Mervi Pesulla ei ole juuri mitään tuntumaa Kallinkankaasta. Hän muistelee kilpailleensa siellä vain kerran 1990-luvulla, mutta ei lainkaan 2000-luvun monissa kilpailuissa. Koko hiihtosuunnistusuransa ajan Mervi Pesu on edustanut uskollisesti kasvattajaseuraansa Rajamäen Rykmenttiä.
– On siinä tietysti osin isän perintöä ja myös sitä, että seura edelleen pystyy hiukan tukemaan kilpailuihin osallistumista.

Mervi Pesun hiihtosuunnistuksen MM-mitalit
  • Kultaa
    • 2013 pitkä matka, Kazakstan
  • Hopeaa
    • 2013 sprintti, Kazakstan
    • 2013 sprinttiviesti, Kazakstan
    • 2015 viesti, Norja
  • Pronssia
    • 2002 pitkä matka, Bulgaria
    • 2013 viesti, Kazakstan
    • 2015 keskimatka, Norja

Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut Keminmaassa 15. – 19.3.2022

Ohjelma
Tiistai 15.3. klo 13 alkaen sprintti
Keskiviikko 16.3. klo 10 alkaen takaa-ajo (sprintin aikaeroin)
Perjantai 18.3. klo 12 alkaen keskimatka, väliaikalähtö
Lauantai 19.3. klo 10 alkaen sprinttiviesti (1 nainen, 1 mies)

Samassa yhteydessä käydään nuorten 20-vuotiaiden MM- ja 17-vuotiaiden EM-kilpailut.

Livetulokset löytyvät kilpailujen nettisivuilta wsoc2022.com ja lisäksi ISTV lähettää joka päivä suorat lähetykset Keminmaan MM-kilpailuista.

WSOC 2022 tiedote / Heikki Roimela