Nuorten Jukolan järjestäjät vuosille 2024 ja 2025 valittu

Nuorten Jukolan ja nuorten superviikonlopun järjestäjät vuosille 2024 ja 2025 on valittu. Vuoden 2024 tapahtumaviikonlopun järjestävät yhdessä Lauttakylän Luja, Loimaan Jankko ja Rasti 88. Vuonna 2025 järjestäjänä on Jämsän Retki-Veikot.

Nuorten Jukola on vuodesta 1986 lähtien järjestetty nuorten viestikilpailu. Se on 7-osuuksinen kilpailu 11-18-vuotiaille tytöille ja pojille. Viime vuosina kilpailuun on osallistunut noin 140-170 joukkuetta ja 1200 suunnistajaa . Viime vuonna ei koronan vuoksi ollut mukana yhtään ulkomaalaista joukkuetta.

-Nyt haettiin ensimmäisen kerran virallisesti järjestäjää Nuorten Jukolan ohella koko superviikonlopulle, jossa varsinaisen lauantain Nuorten Jukolan lisäksi kisataan sunnuntaina valtakunnallinen alle 14-vuotiaiden Kompassi-tapahtuma sekä INOV-8-liigan finaali 16-20-sarjoissa. Molemmilla nyt valituilla järjestäjillä on tarjolla hyvä kokonaisuus sekä maastojen että kilpailukeskusten osalta onnistuneiden kilpailujen toteutukseen. Olimme Nuorten Jukolan johtoryhmässä erittäin tyytyväisiä nähtyämme suunnitelmat kokonaisuudesta, valottaa SSL:n nuorisopäällikkö Timo Saarinen järjestäjävalintojen taustoja.

Tänä kesänä superviikonlopun malli testataan ensi kerran, kun Nuorten Jukolan tapahtumaviikonloppu järjestetään 14.-15.8. Valkeakoskella. Myös seuraavien järjestäjien (2022 Kotka ja 2023 Hyvinkää) kanssa on tarkoitus jatkaa yhden järjestäjän mallia viikonlopun osalta, mikäli asiat etenevät suunnitellusti.