Koovee ja Tampereen Pyrintö voittoihin Kymen Rastiviestissä

Tamperelaisseurat olivat vahvoja suunnistuksen Viestiliigan avausosakilpailussa Kymen Rastiviestissä Kouvolan Elimäellä sunnuntaina. Koovee voitti miesten viestin ja Pyrintö oli vahvin naisten kilpailussa.

Miesten viiden osuuden viestissä Koovee pysyi kärjessä tai sen tuntumassa koko kilpailun ajan. Virolaisankkuri Timo Sild varmisti voiton pitämällä parasta vauhtia lopussa tuoden joukkueensa maaliin vajaan puolentoista minuutin erolla seuraaviin.

Joukkueessa viestiä veivät Sildin lisäksi Oleksandr Kratov, Topi Anjala, Lauri Sild ja Jarno Parkkinen.

”Tasainen suoritus. Meillä oli paras mahdollinen joukkue mukana täällä, joten voitto ei ollut yllätys”, tiivisti Sild joukkueen suorituksen.

Loppukirissä kakkostilasta Tampereen Pyrinnön Anton Kuukka oli nopeampi kuin kolmanneksi tullut Ikaalisten Nousevan-Voiman Eetu Savolainen. Tiukassa kirissä Helsingin Suunnistajat ja Turun Metsänkävijät jätettiin palkintosijojen ulkopuolelle neljänneksi ja viidenneksi.

Naisten kolmen osuuden viestissä Lahden Suunnistajien Minna Kauppi repi toisella osuudella lähes kolmen minuutin eron kilpakumppaneihinsa. Ankkuriosuudella Tampereen Pyrinnön Venla Harjun erittäin vahva veto toi kuitenkin punanutut kärjen kantaan ja lopulta ohi lahtelaisten ankkurin Anna Närhen. Pyrinnön voittomarginaali Lahden Suunnistajiin oli 22 sekuntia.

Voittojoukkueessa suunnistivat Harjun lisäksi Anni Haanpää ja Saila Kinni.

Kolmanneksi suunnisti SK Pohjantähti Oulusta.

Viestiliigakausi jatkuu 19. kesäkuuta Lakeuden Viestillä, joka suunnistetaan Jukolan Viestiltä vapaaksi jääneenä viikonloppuna Vimpelissä. Napapiiri-Jukola siirrettiin koronapandemian vuoksi elokuulle.

Kymen Rastiviestin tulokset

Suunnistusliigan ja Viestiliigan sivut

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail