Klemettinen ja Niemi voittoihin sprinttisuunnistuksen EM-näyttökilpailussa Keravalla

Suunta Jyväskylän Veera Klemettinen ja Tampereen Pyrinnön Aleksi Niemi voittivat Suunnistusliigan avausosakilpailun Keravalla sunnuntaina. Suunnistusliigan avausosakilpailun lisäksi kilpailu toimi näyttökilpailuna sprinttisuunnistuksen EM-kilpailuihin, jotka käydään toukokuussa Sveitsissä.

Klemettinen oli 3,1 kilometrin radalla 10 sekuntia nopeampi kuin toiseksi suunnistanut Pargas IF:n Alexandra Enlund. Kalevan Rastiin täksi kaudeksi siirtynyt Marika Teini oli kolmas sekunnin Enlundia hitaampana.

”Tavoitteena oli tehdä hyvä suoritus ja hyvin siinä onnistuin. Toivottavasti tällä suorituksella tulee kisapaikka”, sprintin lisäksi maastomatkoille tällä kaudella panostava Klemettinen totesi.

Sunnuntaina kolmanneksi suunnistanut maajoukkueen vakiokävijä Marika Teini ilmoitti, ettei aio osallistua Sveitsin sprintin EM-kisoihin vaan keskittyy Tsekin MM-kilpailuihin, jotka järjestetään myöhemmin kesällä.

Aleksi Niemi

Miesten 3,5 kilometrin kilpailussa Niemi sai tehtyä neljän sekunnin eron seuraaviin miehiin.

”Huomasin alussa radan olevan tekninen ja panostin sujuvaan etenemiseen. Lopussa tein yhden turhan ison kierron rastille ja juoksukin alkoi mennä vähän vääntämiseksi. Joka tapauksessa kelpo kauden avaus”, Niemi summasi.

Kakkossijan jakoivat Turun Suunnistajien Touko Seppä ja Lahden Suunnistajien Aleksi Anttolainen.

Miesten kilpailussa nopeimman ajan kellotti MS Parman Arto Talvinen, mutta hänen suorituksensa hylättiin kielletyn alueen ylittämisen takia.

Keravan kilpailupäivä jatkui vielä sprinttikilpailun radan uusintajuoksulla, jossa testattiin suunnistajien fyysistä kapasiteettia suunnistuskilpailun perään.

Suunnistusliiga jatkuu lauantaina 8. toukokuuta keskimatkan kilpailulla Kouvolassa. Sunnuntaina samassa paikassa käynnistyy myös Viestiliiga Kymen Rastiviestillä.

Tulokset naiset: https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2021_keuwre/w21e/tilanne/1/w21

Tulokset miehet: https://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2021_keuwre/m21e/tilanne/1/0/

Suunnistusliigan ja Viestiliigan sivut: http://www.viestiliiga.fi/

Suunnistusliigan tiedote