Lauri Mäkinen tarkin Sastamalassa

Tarkkuussuunnistuksen normaalimatkan SM-kilpailut käytiin tänään Sastamalan pienipiirteisissä maastoissa kovassa helteessä. 34 rastin haastava rata vaati kilpailijoilta sekä keskittymistä että kestävyyttä.

Kilpailun tarkin, sekä aikarasteilla nopein, oli Mäntsälän Urheilijoiden Lauri Mäkinen, joka vastasi oikein sekä radan jokaiseen tehtävään, että myös aikarasteilla. Aiemmin erityisesti tempospesialistina tunnettu Mäkinen on viime vuosina keskittynyt normaalimatkan harjoittelemiseen, ja sen tulos näkyi: ”Kisa oli haastava, ja selvien tehtävien turhan varmistelun myötä aika meinasi loppua kesken”, Mäkinen kertoo. ”Käytin paljon aikaa, mutta tarkan kartan avulla tehtävät olivat hyvin ratkaistavissa.”

Kalevan Rastin Mikko Heinonen nappasi SM-hopeaa vain 19 sekuntia Lauri Mäkistä hitaampana, ja vuoden 2013 normaalimatkan maailmanmestari Jari Turto nousi pronssille aikarasteilla tekemistään virheistä huolimatta.
Koska kilpailu oli maailmanrankikilpailu (WRE), lähtölistalla oli myös kilpailijoita Slovakiasta, Italiasta ja Norjasta. Parhain heistä oli Mäkisen ja Heinosen väliin sijoittunut Italian Remo Madella, joka hävisi Mäkiselle vain aikarastien nopeudessa.

Tarkkuussuunnistuksen SM-kilpailut jatkuvat sunnuntaina tempokilpailulla. Aamulla järjestetään karsinnat, josta 15 parasta suomalaista pääsee iltapäivän finaaliin.

Tulokset:
1) Lauri Mäkinen Mäntsälän Urheilijat 34, 36 sek, 2) Mikko Heinonen Kalevan Rasti 34, 55 sek, 3) Jari Turto, Kokemäen Kova-Väki 34, 233, 4) Juha Hiirsalmi, Turun Metsänkävijät, 33, 48, 5) Hanna Karvonen, OK Terjärv, 33, 73, 6) Roope Näsi, Alahärmän Kisa, 33, 130.

Kilpailun nettisivut: http://www.suunta-sepot.fi/sivu.tmpl?sivu_id=2924