Suunnistuksen kilpailukausi käyntiin

Suunnistuksen kilpailukauden aloitus on siirtynyt muiden kesälajien tapaan koronaviruspandemian rajoitusten vuoksi, mutta rajoitusten avautuessa suunnistuksen kilpailukausi aloitetaan heti kesäkuun alussa.

Poikkeuksellinen tilanne on huomioitu määrittelemällä kesä- ja heinäkuun tapahtumiin 460 henkilön osanottajarajoitus sekä erityisohjeistus tapahtumien turvalliseen järjestämiseen. Ohjeistuksessa määritellään käytäntöjä muun muassa kilpailun lähdön ja kilpailukeskustoimintojen järjestämiseksi riittävän väljästi.

Kilpailukalenterissa on vielä kuitenkin tilaa, ja Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki kannustaa seuroja myös kilpailujen järjestämiseen.

– Suunnistajilla on nyt halua päästä kisoihin, ja tarjontaa tarvitaan lisää. Tällä hetkellä kesäkuulle on koko Suomessa tarjolla vain muutama kansallinen. Tässä olisi seuroille oiva paikka kokeilla ns. ”kevytkansallisia” tai arki-illan kisoja. Oleellista on hyvä kartta, maasto sekä riittävästi tilaa kisajärjestelyille, rohkaisee Ilomäki seuroja.

Uudet kilpailut saadaan kalenteriin nopealla aikataululla.

– Kilpailuille on nyt tosiaan kysyntää, ja uudetkin kilpailut saadaan kalenteriin nopealla aikataululla. Kaikkien on hyvä seurata kilpailukalenteria ahkerasti, jotta näkee tapahtuneet muutokset. Seurojen pääkäyttäjien kannattaa pitää osanottomaksumääritykset jäsenilleen kunnossa, jotta ilmoittautuminen seuran piikkiin onnistuu halutulla tavalla, muistuttaa tapahtumapäällikkö Petteri Palmi

Löydä rasteille

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail