Suunnistuksen MM-kisat päättyivät naisten osalta Ruotsin voitonjuhliin. Sveitsi jäi niukasti hopealle ja Venäjä vei pronssin. Suomen viestitrio Venla Harju, Marika Teini ja Merja Rantanen oli kisassa kuudes jääden voittajalle yli kuusi minuuttia.
Venla Harju aloitti Suomen viestin ja tuli vaihtoon yhdeksäntenä pari minuuttia kärjessä vaihtaneen Ruotsin jälkeen. Harju jäi kärjelle lopun virheellään, jossa hän ajautui huonokulkuiselle alueelle.
– Reitinvalintakin oli siinä huono, mutta toteutin sen myös huonosti. Ajauduin menemään suoraan vihreään, jonne ei pitänyt mennä. Muuten suunnistin hyvin ja vauhtikin oli sellaista, että olisin pysynyt kärjen vauhdissa. Olisin toivonut enemmän norjalaista suunnistusta, sillä nyt ainoat kunnon reitinvalintaa tarjonneet välit olivat tv-välejä, Harju pohti.
Toisella osuudella viestistä muodostui kahden kauppa. Sveitsin 21-vuotias Simona Aebersold puristi ohi Ruotsin Tove Alexanderssonista. Jalkavaivoista kärsinyt Marika Teini vei Suomen toista osuutta nostaen sijoitusta yhdellä. Ero kärkeen kasvoi neljään minuuttiin. Ankkuriosuudella Merja Rantanen nosti Suomen sijoituksen kuudenneksi.
– Nautin koko rahan edestä. Lähtiessä oli rauhallinen olo, sillä tiesin, että voin tehdä vain sen, mitä osaan ja sen tein. Suoritus oli viikon paras, Rantanen arvioi.
Ruotsin Karolin Ohlsson ratkaisi viestin voiton ankkuriosuuden viimeisillä sadoilla metreillä. Kovana juoksijana tunnettu Ohlsson puristi väkisin Sveitsin Julia Jakobin ohi.
Järjestäjien kisasivut ja täydelliset tulokset: https://woc2019.no/en
Suunnistuksen MM-kilpailut, Östfold, Norja, viesti 17.8.
Naiset: 1) SWE 95.49 (Lina Strand, Tove Alexandersson, Karolin Ohlsson), 2) SUI 95.53 (Sabine Hauswirth, Simona Aebersold, Julia Jakob), 3) RUS 96.56 (Anastasia Rudnaya, Tatyana Riabkina, Natalia Gemperle), 4) NOR 97.02 (Andrine Benjaminsen, Kamilla Olaussen, Anne Margrethe Hausken Nordberg), 5) CZE 100.31 (Vendula Horcickova, Denisa Kosova, Tereza Janosikova), 6) FIN 102.01 (Venla Harju, Marika Teini, Merja Rantanen)