Kaikki suomalaiset MM-keskimatkan finaaliin

Suunnistuksen MM-kisat alkoivat tiistaina Norjan Östfoldissa keskimatkan karsinnalla, joka sujui suomalaisittain mainiosti. Kaikki seitsemän karsintaan startannutta suomalaista selvittivät tiensä perjantaina käytävään finaaliin. Parhaat lähtöasemat finaaliin saivat Marika Teini ja Aleksi Niemi, jotka sijoittuivat erissään kolmannelle sijalle.

Maajoukkueen päävalmentaja Petteri Kähäri oli tyytyväinen suomalaisten esityksiin MM-avauksessa.

– Tavoite saavutettiin, kun kaikki seitsemän selvisivät finaaliin. Urheilijoiden tekeminen oli hyvää paria pientä kauneusvirhettä lukuun ottamatta. Tästä on hyvä jatkaa finaaleja kohti hyvällä ilmeellä, Kähäri kiitteli.

Karsintaradat tarjosivat suunnistajille esimakua loppuviikon haasteista: rinnerasteja ja ”tyhjiä” alueita, joissa kartalla oli vähän luettavaa. Erässään viidenneksi suunnistanut Miika Kirmula kuvasi karsintaa varsin odotetuksi.

– Kartta oli hyvä, parempi kuin harjoituksissa – eikä radalla tai maastossa ollut mitään yllättävää. Pieniä virheitä tuli liikaa, tällä suorituksella ei finaalissa olisi ollut mitään sanottavaa. Tosin säästelin vähän paukkuja ja yritin mennä varmasti, Kirmula summasi aamupäivän karsintakisansa.

Naisten erävoitot ottivat norjalaiset Anne M. Hausken Nordberg ja Kamilla Olaussen sekä Tanskan Cecilie Friberg Klysner. Miehissä paikkansa viimeisten finaalilähtijöiden joukossa varmistivat erävoitoilla Norjan Olav Lundanes, Ranskan Lucas Basset ja Sveitsin Matthias Kyburz.

Suunnistuksen MM-kisat jatkuvat keskiviikkona pitkän matkan finaalilla, jossa suomalaisista ovat mukana Harju, Rantanen ja Teini sekä miehissä Kirmula ja Elias Kuukka.

MM-ensikertalainen Topi Syrjäläinen selvitti muiden suomalaisten tavoin tiensä perjantaina kisattavaan keskimatkan MM-finaaliin.

Suunnistuksen MM-kisat, keskimatkan karsinta, Östfold Norja (finaaliin 15 parasta/erä ja jokaisesta maasta vähintään 1)

Naiset, erä 1: 1) Anne M. Hausken Nordberg NOR 28.59, 2) Natalia Gemperle RUS 29.28, 3) Evely Kaasiku EST 30.13, 4) Merja Rantanen FIN 30.31.

Naiset, erä 2: 1) Kamilla Olaussen NOR 29.16, 2) Lina Strand SWE 29.23, 3) Marika Teini FIN 29.57, 9) Saila Kinni FIN 31.00.

Naiset, erä 3: 1) Cecilie Friberg Klysner DEN 28.45, 2) Tove Alexandersson SWE 28.51, 3) Mariane Andersen NOR 29.20, 4) Venla Harju FIN 29.28.

Miehet, erä 1: 1) Olav Lundanes NOR 24.20, 2) Daniel Hubmann SUI 25.12, 3) Oleksandr Kratov UKR 26.25, 6) Topi Syrjäläinen FIN 26.42.

Miehet, erä 2: 1) Lucas Basset FRA 24.49, 2) Magne Dähli NOR 25.40, 3) Jonas Vytautas Gvildys LTU 25.53, 5) Miika Kirmula FIN 26.03.

Miehet, erä 3: 1) Matthias Kyburz SUI 25.21, 2) Gustav Berman SWE 25.38, 3) Aleksi Niemi FIN 26.17.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail