Koskela pronssille hiihtosuunnistuksen MM-sprintissä

Suomalaisnaisten panos oli vahva Krasnojarskin MM-kisojen ensimmäisellä henkilökohtaisella matkalla. Salla Koskela otti pronssia ja Mirka Suutari hiihti kuudenneksi. Hyvää kokonaispanosta täydensivät Marjut Turunen kymmenennellä ja Milka Reponen kahdennellatoista sijalla. Kisan voitti Ruotsin Tove Alexandersson ja toinen oli isäntämaan Venäjän Polina Frolova.

Pronssimitali oli Koskelalle uran ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamitali, ja samalla myös näiden kisojen toinen, kun hän hiihti jo aiemmin sprinttiviestissä pronssille Ville-Petteri Saarelan kanssa.

– Suoritus oli ihan hyvä, mutta tein pieniä virheitä jonkin verran. Osasin odottaa vaikeaa kisaa ja sitä se kyllä olikin. Otin heti alussa rohkeasti oion, mutta onneksi se meni hyvin, ja pystyin sitten pitämään yllä hyvää hiihtovauhtia. Kyllä tämä lämmittää, ja seuraaviin kisoihin voi startata taas hieman rennommin, iloitsi mitaliinsa tyytyväinen Koskela.

MM-kisojen ensikertalainen Mirka Suutari yllätti jälleen positiivisesti ja hiihti palkintosijalle ollen kisan kuudes.

– Tein ehkä yhden reitinvalintavirheen, mutta rankalta tuo kisa tuntui. Onneksi kisan voittaja Tove tuli aivan lopussa ohi, ja jaksoin painaa loppuun asti. Kyllä nyt voi hymyillä kun tuli selkeästi paras arvokisasijoitus, kertoi Suutari.

Miehet askeleen perässä

Suomalaismiehiä ei nähty tänään palkintosijoilla mutta kymppijoukkoon hiihtivät Tero Linnainmaa kahdeksannella ja Ville-Petteri Saarela kymmenennellä sijalla. Toinen aikuisten MM-kisojen ensikertalainen Jyri Uusitalo oli 17. ja Tuomas Kotro 19. Miesten mestaruus meni niukasti Ruotsin Ulrik Nordbergille vajaan kahden sekunnin erolla ennen Venäjän Andrei Lamovia.

– Ero viidenteen sijaan oli vain kahdeksan sekuntia ja tiukkaahan tuo ajallisesti oli. Alussa maasto oli hieman erilaista kuin odotimme kun siinä oli aika avointa ja sauvat menivät pehmeästä lumesta läpi. Loppu oli kuitenkin varjoisampaa ja suksi toimi hyvin. Meno oli määrätietoista ja hiihto kulki mallikkaasti. Tämä oli minulla uran toinen MM-startti ja paras tähän mennessä, kertoi kahdeksanneksi sijoittunut Linnainmaa.

Päävalmentaja Jarkko Urpalainen oli tyytyväinen mitaliin ja naisten kokonaispanokseen.

– Tämä oli naisten päivä ja etenkin Mirka yllätti taas. Miehet olivat vähän takamatkalla mutta eivät ajallisesti kuitenkaan kaukana. Ville-Petteri valitsi tänään vähän vääränlaisen suksen mutta keskimatkalle lähdetään taas paremmista asemista, analysoi Urpalainen.

Tulokset, MM-sprintti, Krasnojarsk, Venäjä

Naiset
1) Tove Alexandersson SWE 13.54,2 , 2) Polina Frolova RUS 14.02,0 , 3) Salla Koskela FIN 14.12,1 , 4) Magdalena Olsson SWE 14.37,2 , 5) Maria Kechkina RUS 14.55,1 , 6) Mirka Suutari FIN 14.57,0 , … 10) Marjut Turunen FIN 15.14,1 , 12) Milka Reponen FIN 15.32,4

Miehet
1) Ulrik Nodberg SWE 13.51,4 , 2) Andrei Lamov RUS 13.53,1 , 3) Sergey Gorlanov RUS 14.04,9 , 4) Kirill Veselov RUS 14.06,2 , 5) Stanimir Belomazhev BUL 14.21,2 , 6) Erik Rost SWE 14.22,6 , … 8) Tero Linnainmaa FIN 14.29,5 , 10) Ville-Petteri Saarela FIN 14.33,2 , 17) Jyri Uusitalo FIN 15.08,0 , 19) Tuomas Kotro FIN 15.37,6

Kaikki tulokset

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail