Ensimmäisistä MM-kisoista 50 vuotta

Tänään 1.10.2016 tulee kuluneeksi 50 vuotta suunnistuksen ensimmäisistä MM-kisoista, jotka järjestettiin Firskarsin maastoissa. 1.10.1966 kilpailtiin henkilökohktaisella matkalla, jossa Suomen mitalitilin avasivat hopeatilalla Aimo Tepsell ja pronssitilalla Raila Hovi (nyk. Kerkelä).

Myöhemmin kisatussa viestissä Suomen joukkueet ottivat hopeiset mitalit sekä miehissä (Erkki Kohvakka, Rolf Koskinen, Aimo Tepsell ja Juhani Salmenkylä) sekä naisissa (Anja Meldo, Pirjo Ruotsalainen ja Raila Hovi).

Ensimmäisten MM-suunnistusten paras maa oli Ruotsi, joka saalisti tarjolla olleista neljästä kultamitalista peräti kolme. Kisoja kunnioitti läsnäolollaan myös silloinen Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen.

Vuoden 1966 jälkeen MM-suunnistuksia on järjestetty ensin joka toinen vuosi ja vuodesta 2003 lähtien joka vuosi. Suomessa MM-rasteja on kierretty myös vuosina 1979 (Tampere), 2001 (Tampere) ja 2013 (Sotkamo). 50 vuodessa suunnistus on kasvanut ja kansainvälistynyt, sillä ensimmäisten MM-kisojen 12 maasta on edetty nykyvuosien noin 50 MM-maahan.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail