Haga maailmancupin pitkän matkan neljäs

Pyöräsuunnistuksen maailmancupin viimeinen, kolmas osakilpailu käydään viikonloppuna Kaunasissa Liettuassa. Tänään vuorossa oli pitkän matkan kilpailu.

Naisten kärkiajan teki jälleen kerran vahvalla suoritukella brittiläinen Emily Benham, joka myös johtaa pyöräsuunnistuksen maailmancupia. Britin ero toiseksi tulleeseen venäläiseen Svetlana Poverinaan oli noin 3,5 minuuttia. Paras suomalaisnainen linnuntietä 35,6 kilometriä pitkällä radalla oli neljänneksi ajanut Antonia Haga. Sijoitus on OK Botniaa edustavan 27-vuotiaan yksi parhaista kansainvälisistä saavutuksista. Viime vuonna Haga ajoi toiseksi yhdessä maailmancupin keskimatkan osakilpailussa.

– Koitin ottaa rauhallisesti ja mennä varmoja uria pitkin. Matka oli pidempi kuin ajattelin, mutta se ei haitannut, sillä energia riitti loppuun asti, Antonia Haga kommentoi yli kahden tunnin suoritukseksi venynyttä suoritustaan.

Suomalaisnaisten kokonaispanos ulkoilualueella ajetussa kilpailussa oli muutenkin hyvä, sillä 10 parhaan joukkoon sijoittui neljä suomalaista; Hagan lisäksi Ruska Saarela oli kuudes, Marika Hara seitsemäs ja Eeva-Liisa Hakala yhdeksäs.

– Mukavaa, että kehitystä on tapahtunut ja pääsin kuuden parhaan joukkoon. Tänään jaksoin ajaa hyvin, mutta viimeinen vaihde puuttui. Suoritus ei ollut sujuvaa ja jouduin jonkin verran pysähtelemään. En odottanut näin hyvää sijoitusta tällaisella suorituksella, parhaaseen sijoitukseensa aikuisissa noussut Saarela hämmästeli.

Myös miesten 42,9 kilometrin kilpailun voitto jaettiin ylivoimaisella esityksellä, kun Viron Lauri Malsroos jätti muut taakseen yli kolmella minuutilla. Toiseksi suunnisti Venäjän Ruslan Gritsan ennen tsekkiläistä Krystof Bogaria. Paras suomalainen oli 12:sta suunnistanut Pekka Niemi. Kolme muuta suomalaista, Anders Blomster, Jussi Laurila ja Kare Kaskinen selvisivät matkasta tasaisesti samaa vauhtia ja heidän sijoituksensa olivat välillä 13-16.

Pyöräsuunnistuksen maailmancup jatkuu Liettuassa lauantaina ajettavalla keskimatkan kilpailulla.

Kisasivut ja täydelliset tulokset: http://www.mtbo.lt/mtbo-world-cup-2016/#long

Tulokset, pyöräsuunnistuksen maailmancup, pitkä matka, Kaunas, Liettua

Naiset: 1) Emily Benham GBR 2.00.50, 2) Svetlana Poverina RUS 2.04.06, 3) Gaelle Barlet FRA 2.04.31, 4) Antonia Haga FIN 2.06.02, 5) Ursina Jäggi SUI 2.07.41, 6) Ruska Saarela FIN 2.08.36, 7) Marika Hara FIN 2.08.48,…, 9) Eeva-Liisa Hakala FIN 2.10.08, 13) Henna Saarinen FIN 2.12.02, 18) Ingrid Stengård FIN

Miehet: 1) Lauri Malsroos EST 2.09.09, 2) Ruslan Gritsan RUS 2.12.19, 3) Krystof Bogar CZE 2.14.13, 4) Vojtech Stransky CZE 2.15.14, 5) Baptiste Fuchs FRA 2.15.17, 5) Grigori Medvedev RUS 2.15.17, …, 12) Pekka Niemi FIN 2.19.58, 13) Anders Blomster FIN 2.20.04, 14) Jussi Laurila FIN 2.20.12, 16) Kare Kaskinen FIN 2.21.42, 33) Samuli Saarela FIN 2.32.11, 41) Jesper Lindahl FIN 2.37.57