Suomi neljäs naisten viestissä

kinniw

Tanskan naiset Maja Alm, Ida Bobach ja Emma Klingenberg ottivat maan ensimmäisen naisten viestikullan ylivoimaisen esityksen jälkeen. Suomen naistrio Saila Kinni, Merja Rantanen ja Minna Kauppi joutui taipumaan MM-viestin neljänteen sijaan Skotlannin Darnawayssa. Suomen edelle ehtivät Tanskan lisäksi Norja ja Ruotsi.

Tanska otti viestin haltuunsa heti avausosuudella ja Alm teki eroa muihin yli minuutin. Saila Kinni aloitti Suomen viestin hyvin ja tuli vaihtoon viidentenä kaksi minuuttia Tanskan jälkeen. Kinni kuvasi viestin aloitusosuutta kovaksi paikaksi.

– Keskimatkan pettymyksen jälkeen oli aika kova paikka koota itsensä aloitusosuuteen. Ajattelin, että pitää vain palata omalle tasolleni ja meno olikin varmaa koko ajan, Kinni summasi osuutensa.

Toisella osuudella Tanska jatkoi ylivoimaista menoaan, kun Bobach tuli vaihtoon yli neljä minuuttia ennen seuraavia. Suomen Merja Rantanen vaihtoi viidentenä 5.16 Tanskan jälkeen. Rantanen ei ollut tyytyväinen omaan menoonsa.

– Virheitä tuli liikaa. Tanskalle kukaan ei tänään olisi mahtanut mitään, mutta toiseen sijaan olisi ollut mahdollisuuksia, Rantanen laski osuutensa jälkeen.

Minna Kauppi lähti ankkuriosuudelle parikymmentä sekuntia mitalisijojen jälkeen. Kauppi lähti ahnaasti jahtaamaan mitalia, ja sai edellä lähteneet Norjan ja Ruotsin kiinni. Tanskan takana käytiin tiukka vääntö himmeämmistä mitaleista Norjan, Ruotsin ja Suomen kesken. Norjan Anne M. Hausken Nordberg nappasi hopean ja jätti Ruotsin Emma Johanssonin ja Kaupin loppusuorataisteluun. Siinä Johansson oli vahvempi ja jätti Suomen neljänneksi.

– Sori, ei vaan pystynyt. Kun ei ole kunnossa, ei ole kunnossa. Keskimatkan ja aamun tunnelmien jälkeen tämä neljäskin sija on kuitenkin jotain, muistutti Kauppi maalissa.

Päävalmentaja Juha Taini oli Suomen naisten tavoin pettynyt, kun mitali jäi hyvästä taistelusta huolimatta saamatta.

– Meillä oli selkeästi mitalisaumat, mutta se olisi vaatinut hyvän kokonaissuorituksen. Tänään Merja teki virheitä, kun taas Minna ja Saila pystyivät hyviin suorituksiin. Tanskalle tunnustus upeasta viestistä, sitä ei mikään maa olisi pystynyt tänään voittamaan, Taini myönsi.