Maastotyypit

< Lajianalyysin pääsivu

Suunnistajat harjoittelevat ja kilpailevat maastoissa, joita ei erityisesti ole rakennettu lajia varten. Kilpailukäyttöön valmistetut suunnistuskartat on tyypillisesti tehty alueiden parhaista maastoista. Sprintin tultua lajikirjoon mukaan myös kaupunkien puistot ja korttelialueet ovat kelvanneet suunnistajien kilpailu- ja harjoitusareenoiksi. Suunnistuksen alkuperäisenä perusajatuksena oli ”itse valittu reitti vieraassa maastossa”. Suunnistuksellisesti neitseellisten maastojen löytäminen kilpailukäyttöön alkaa olla mahdotonta, minkä vuoksi kilpailumaastot asetetaan harjoituskieltoon kilpailuluvan myöntämisen yhteydessä. Harjoituskielto ei kilpailualueesta riippuen voi aina olla totaalinen. Kilpailualueella liikkumisen ehtoja voidaan tapauskohtaisesti lieventää. Näin toimitaan mm. silloin, kun kilpaillaan asutuskeskusten lähettyvillä (esim. sprinttialueet ja yleiset kuntopolut). Harjoituskielto ei estä harjoittelua naapurimaastossa tai kilpailumaaston tyyppisessä maastossa. Tuloksen tekemisen näkökulmasta tämä on jopa suotavaa.

MaastotyypitSuunnistuksen maastotyypit voidaan luokitella vieressä kuvatulla tavalla. Useimmiten kartoitetut alueet ovat yhdistelmiä eri maastotyypeistä. Korkeuserojen vaihtelu vaikuttaa maastotyypin sisälläkin maastojen luonteeseen. Metsänhoidolliset toimenpiteet eivät sinänsä muuta maastotyyppiä, mutta antavat maastoille oman, suunnistajan kannalta usein ikävän leimansa.

Kalliomaasto on tyypillisin suomalainen maastotyyppi, jota löytyy erityisesti Varsinais-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta. Hämäläiset ja keskisuomalaiset maastot ovat usein kallio-, suo- ja kangasmaastojen yhdistelmiä, joissa puuston ja muun kasvillisuuden tiheys vaihtelee. Itä-Suomesta löytyy paikoin kallio- ja suomaastojen hienoja yhdistelmiä. (Ks. Salo, Kokkila-Vartsala)

Harju-suppamaastoja löytyy erityisen paljon Itä-Euroopasta. Suomessa tällaisia, usein hyväkulkuisia maastoja on runsaimmin Pohjois-Karjalassa, Koillismaalla ja Päijät-Hämeessä. Tämä maastotyyppi ohjaa ikään kuin automaattisesti käyrien lukuun ja korkeussuhteiden hahmottamiseen. (Ks. Joensuu, Utranharju.)

Suomaasto on tyypillisimmillään pohjalaista maastoa, jota kallioalueet tai kankaat rikkovat. Suomaastoja on runsaasti myös Kainuussa ja Lapissa. Soiden kulkukelpoisuus voi vaihdella hyväkulkuisista, norjalaistyyppisistä rinnesoista erittäin vaikeakulkuisiin, kivikkopohjaisiin varvikkosoihin. (Ks. Saaremaa, Kasesoo.)

Kangasmaastot ovat useimmiten hyväpohjaisia ja kulkukelpoisuudeltaan erinomaisia, joskin ”jäkäläkankaiden” vastapainoksi löytyy myös sammalkivikkopohjaisia maastoja. Loivapiirteiset, Jämin ja Rokuan kankaiden tyyppiset kangasmaastot ovat äärimmäisen nopeita, vaikkakin suunnistusteknisesti omalla tavallaan haastavia. Valtaosa harju-suppamaastoista kuuluu myös kangasmaastoihin. (Ks. Liperi, Pärnävaara ja Ilomantsi, Petronkangas.)

Ranta-dyynimaastoja löytyy yleensä meren rannoilta, mm. Tanskasta, Etelä-Ruotsista, Baltian maista ja Etelä-Euroopasta. Ne voivat olla erittäin pienipiirteisiä ja -muotoisia maastoja. Suomessa tällaisia alueita on muutamia, lähinnä Pohjanlahden rannikolla. (Ks. Hiiumaa, Tahkuna)

Vuori-tunturimaastoja/”vaaramaastoja” löytyy Keski-Euroopasta ja Norjasta sekä Ruotsin ja Suomen Lapin tuntureilta. Maastotyyppi on yleensä avointa, osin kovapohjaista, osin kivikkopohjaista ja sisältää runsaasti korkeuseroja. Japanin MM-kisojen 2005 maastoa voisi kuvailla mannermaiseksi harju-vuorimaastoksi. Tällaisia alueita löytyy paikoin myös Sveitsistä. (Ks. Juuka, Juuanvaara, vuoden 2009 nuorten MM-kisojen pitkään matkan finaalimaasto ja vuoden 2010 MM-kisojen pitkän matkan karsintamaasto.)

Mannermainen maasto on Etelä-Ruotsista Etelä-Eurooppaan yltävällä lähes koko Euroopan mantereen kattavalla alueella vallitseva maastotyyppi. Sille on tyypillistä ”tyhjät alueet, jyrkät rinteet, vauhdikas maastopohja ja runsas polkuverkosto. Mannermainen maasto poikkeaa merkittävästi suomalaisesta kallio-, suo- ja kangasmaastojen yhdistelmistä. Jotkut harju-suppamaastot ja mäkiset, hyväpohjaiset kangasmaastot ovat hyviä alueita mannermaisen maastotyypin harjoittelulle. (Ks. vuoden 2008 MM-kisojen pitkän matkan finaalimaasto.)

Kaupunkipuistot ja -korttelit soveltuvat erityisesti sprinttisuunnistuksen. Juoksualusta voi vaihdella kestopäällysteestä, nurmikkoon ja hitaampiin alustoihin. Useimmiten puisto- ja korttelialueet ovat hyväpohjaisia mahdollistaen vauhdikkaan etenemisen. Porrasjuoksu voi joissain kaupunkikortteleissa olla olennainen osa kokonaissuoritusta. (Ks. vuoden 2008 MM-kisojen sprintin finaalimaasto.)

Linkit:
Kansainvälisten arvokilpailujen karttoja
O-Maps, World of O

< Lajianalyysin pääsivu

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail