Mironova MM-kultaan pitkällä matkalla

Suunnistuksen MM-kisojen pitkän matkan mestariksi nousi yllättäjä Venäjältä. 27-vuotias Svetlana Mironova otti raskaan ja vetisen kisan jälkeen ensimmäisen arvokisavoittonsa puolen minuutin erolla ennen Ruotsin Tove Alexanderssonia. Sveitsin Judith Wyder oli kisan kolmas. Suomen naisista kymppikärkeen ehti Sofia Haajanen, jolle yhdeksäs sija oli uran paras MM-sijoitus. Saila Kinni oli yhdestoista ja Sari Anttonen kuudestoista.

Svetlana Mironova eteni kärkivauhtia koko kisan ajan. Hän lähti matkaan numerolla 16 ja pääsi pahimman ukkossateen alta pois.

– Olin onnellinen, että sain niin aikaisen lähtöpaikan ja pääsin pois ennen kovaa sadetta. Mestaruus oli iloinen yllätys, hymyili Mironova, joka kevään EM-kisoissa otti pitkän matkan hopeaa.

– Selvisin kisasta virheittä, mutta rata oli fyysisesti erittäin rankka, arvioi Mironova.

Ruotsin Tove Alexandersson taisteli MM-hopeaa. Hän kärsi pitkän matkan aluspäivinä vatsataudista ja oli kovilla raskaassa maastossa. Alexanderssonin hopea irtosi 19 sekunnin erolla ennen Sveitsin Judith Wyderiä, joka lauantaina voitti sprintin MM-kultaa. Suomen naisten esitys oli tasainen.

Kurkkukivusta MM-kisojen alkupäivinä kärsinyt Sofia Haajanen taisteli yhdeksänneksi. Hän jäi Mironovalle 4.45.

– Lähtötilanteeseen nähden olen tyytyväinen. Alussa meno oli vähän tökkivää ja tein kolmoselle minuutin virheen. Ennen loppulenkkiä juutuin vielä nokkospuskaan, kertasi Haajanen menoaan.

Myös Saila Kinni kaipasi menoonsa lisää sujuvuutta. Hän oli yhdestoista 5.35 kärkeä hitaampana.

– Tavallaan kisa oli ihan hyvä, mutta en löytänyt sitä sujuvuutta, mitä olisin halunnut. Rankkaa se oli, huokaisi Kinni ensimmäisen MM-pitkän matkan kisansa jälkeen.

MM-ensikertalainen Sari Anttonen oli maalissa kuudestoista. Pitkään näytti, että keuruulainen murtautuu debyyttikisassaan jopa kymppikärkeen, mutta loppulenkin aluksi tuli iso virhe, joka pudotti häntä muutaman sijan.

– Varvauksen jälkeen tuli isompi pummi. Olin niin hapoilla ison mäen jälkeen. Olisi pitänyt katsoa tarkemmin. Vähän jäi tuo loppu harmittamaan, mutta muuten ihan hyvä kisa, arvioi Anttonen ja myönsi jännittäneensä melkoisesti ensimmäistä MM-starttiaan.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail