Minna Kaupin kausi ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Akillesvaivoista ja Imatran jälkeen parin viikon flunssasta kärsinyt nainen on kuitenkin kärsivällisesti rakentanut kuntoaan kohti MM-kilpailuja. Keskimatkan kynnyksellä tunnelma on kaksijakoinen.
– Kaikki on tehty niin hyvin kuin on pystytty, mutta mitään en ole pystynyt tekemään niin kun olisin halunnut. Koska mahdollisuus oli päästä MM-kilpailuihin, niin pitäähän sitä yrittää. En ole huippukunnossa, mutta se tarkoittaa että pitää suunnistaa tosi hyvin, Kauppi pohtii ja kertoo, että ainakin ennakkokaavailuissa keskimatkan rata vaikuttaa todella haastavalta ja siten hänen nykytilanteeseensa sopivalta.
Campomulossa 1500-1700 metrin korkeudessa järjestettävä kilpailu tarjoaa kivikkoista pohjaa, isoja mäkiä ja vaativaa rinnesuunnistusta. Vasta maanantaina Italiaan saapunut Kauppi ei ole pystynyt leireilemään eikä siis totuttelemaan korkeaan ilmanalaan ennakkoon. Tästä hän ei kuitenkaan ole huolissaan.
– Ne kolme starttia, jotka olen tänä vuonna juossut ovat menneet yllättävän hyvin. Koska en osallistunut sprinttiin, minulla oli mahdollisuus tehdä hyviä viime hetken harjoituksia. Muut ovat vetäneet jo alkuviikosta kovaa ja huomenna ei varmasti kenestäkään tunnu hyvältä. Toivottavasti kisajännitys ja adrenaliini tekevät sen, että ei satu paljoa, Kauppi pohdiskelee.
Vaikka Kauppi ei ole kovinkaan paljon pystynyt tekemään juoksutreeniä, nainen kertoo naureskellen tehneensä pitkiä treenejä sauvakävellen. Tämä vuosi onkin ollut aivan päinvastainen kuin viime vuosi, jolloin harjoituskausi sujui ongelmitta, mutta lopputulemana MM-kilpailut jäivät mitalittomiksi. Tänä vuonna mitalipaineita ei ole.
– Itselle ei kannata sysätä paineita ja hyvillä mielin lähden kilpailuun. Pankki on auki. Osallistun tähän yhteen kisaan ja siihen ladataan kaikki, Kauppi lupaa, mutta jättää oven auki myös viestissä juoksemiselle.