Ingrid Stengård toinen pyöräsuunistuksen mc-sprintissä

Pyöräsuunnistuksen maailmancup jatkui Ruotsin Kristianstadissa mukavissa suomalaistunnelmissa, kun Ingrid Stengård ajoi tiukassa sprintin sekuntikamppailussa toiseksi häviten Iso-Britannian Emily Benhamille vaivaiset kolme sekuntia.
– Alkuosa kisasta sopi minulle paremmin, kun sai vain luukuttaa menemään niittyjä ja peltoja pitkin. Loppuosan kaupunkisuunnistus yliopistoalueella ei oikein ollut minun alaani, joten tyytyväinen olen, että näin hyvin senkin olin tullut verrattaessa muihin, Stengård analysoi.
Naisten hyvää joukkuepanosta täydensivät kymppisakissa Marika Hara seitsemännellä ja Susanna Laurila yhdeksännellä sijallaan. Miesten kilpailun voittoon ajoi reiluhkolla puolen minuutin erolla Viron Lauri Malsroos ennen hiihtosuunnistajanakin tunnettua Norjan Hans Jørgen Kvålea. Jussi Laurila oli parhaana suomalaismiehenä viides häviten reilun minuutin voittajalle.
– Alussa tuli muutamat noin 15 sekunnin koukkaukset, mutta loppua kohden aloin ottaa homman haltuun. Ihan tyytyväinen tähän suoritukseen täytyy olla, Laurila pohti kisan jälkeen.
Pyöräsuunnistusmaajoukkueen päävalmentajan Jukka Niemen mukaan muut suomalaiset kompastuivat tänäänkin virheisiin.
– Yliyrittämisen makua oli tänään monella. 1:4000 mittakaavan haltuunottaminen vaati rauhallista aloittamista, ja osa vetikin jo heti ykköselle pitkäksi, Niemi harmitteli.
Ruotsissä O-Ringenin yhteydessä ajettava pyöräsuunnistuksen maailmancupin kierros päättyy huomenna pitkiin matkoihin.
Kuuden kärki ja suomalaisten tulokset:
Naiset: 1) Emily Benham GBR 21.16, 2) Ingrid Stengård FIN 21.19, 3) Cecilia Thomasson SWE 21.33, 4) Svetlana Poverina RUS 21.51, 5) Hana Garde FRA 22.24, 6) Camilla Sogaard DEN 22.47, 7) Marika Hara FIN 23.11,…, 9) Susanna Laurila FIN 23.22, 23) Antonia Haga FIN 26.03, 25) Eeva-Liisa Hakala FIN 26.43, 32) Mona Lindroth FIN 29.45.
Miehet: 1) Lauri Malsroos EST 22.33, 2) Hans Jørgen Kvåle NOR 23.03, 3) Jiri Hradil CZE 23.12, 4) Tõnis Erm EST 23.15, 5) Jussi Laurila FIN 23.40, 6) Ruslan Gritsan RUS 23.42,…, 11) Juho Saarinen FIN 24.44, 12) Pekka Niemi FIN 25.02, 14) Tuomo Lahtinen FIN 25.16, 28) Juuso Jutila FIN 26.16, 43) Kare Kaskinen FIN 28.16.