Kauppi mukaan MM-leirille

Minna Kauppi on selättänyt häntä talven aikana piinanneet jalkavaivat ja pääsee mukaan suunnistusmaajoukkueen MM-valmistautumisleirille Italiaan. Maajoukkue lähti keskiviikkona kohti Italiaa lähes 30 suunnistajan voimin. Suunnistuksen MM-kisat järjestetään Italiassa 5.-12. heinäkuuta.
Italian leiri on Kaupille kevään ensimmäinen, ja siksi tärkeä. Maajoukkueen ykkösnainen lähtee tutustumaan MM-maastoihin Asiagossa maltillisin mielin.

– Viime viikot olen päässyt kirmaamaan suunnitelmien mukaan, mutta pitkän juoksutauon takia pitää lähteä reissuun vielä nöyrästi kokeilemaan eikä riehumaan ihan jokaiseen treeniin, Kauppi suunnitteli ennen leiriä.

Kauppi joutui talven ja kevään aikana tinkimään harjoitussuunnitelmistaan viiden eri jännevaivan takia. Huhtikuussa hän joutui jättämään väliin myös EM-kisat Portugalissa.

– Koivet on siinä kunnossa, että jokaista askelta ei tarvitse miettiä ja toivottavasti niitä ei jossain vaiheessa tarvitse liikoja miettiä ollenkaan, Kauppi päivitti tilannettaan.

Italian leirin tavoitteeksi Kauppi asetti tutustumisen kesän MM-kisojen maastotyyppeihin.

– Lähden hakemaan hyvää taidollista harjoittelua ja maastotyyppituntemusta ja myös pikkuisen sitä tietoa, kuinka kaukana olen omasta tasostani, Kauppi listasi.

Maajoukkue leireilee kahdessa osassa: sprinttileiriläiset hakevat MM- tuntumaa Venetsiasta ja maastoleiriläiset puolestaan Asiagosta. Päävalmentaja Juha Tainin mukaan runsaan viikon pituisen leirin tavoitteena on saada kilpailunomaisia lajiharjoituksia MM-kisoja vastaavissa olosuhteissa. Kun kilpailusuorituksen rutiinit vahvistuvat kilpailunomaisissa harjoituksissa, vahvistuu samalla urheilijoiden itseluottamus omaan tekemiseen MM-maastotyypissä. Suomen MM-joukkueen näyttökilpailut järjestetään Italiassa 1.-2. kesäkuuta.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail