Marika Haralle pitkän matkan MM-kultaa

Marika Hara onnistui MM-kilpailujen viimesenä päivänä suunnistetulla pitkällä matkalla ja otti kultaa 35,6 kilometrin matkalla. Mitali oli Haran kolmas kulta näistä MM-kilpailuista. Susanna Laurila viimeisteli suomalaisten hienon päivän ja oli kilpailussa toinen. Pronssia otti ruotsin Cecilia Thomasson.

– Meni ihan kivasti, vaikka aluksi tuntui, että ajo ei kulje ja lopuksi odotin vain koska alkaa kramppaamaan, Hara kertoi kilpailun jälkeen.

Miehissä Samuli Saarela oli hopealla noin kolme minuuttia kilpailun voittaneen tsekin Krystof Bogarin jälkeen. Pronssille suunnisti venäjän Anton Foliforov.

Saarela ei ollut tyytyväinen suoritukseensa, sillä hän epäili, että jätti leimaamatta viimeisen kartanvaihdon yhteydessä ja palasi varmistamaan leimauksen. Noin kolmen minuutin virhe harmitti, sillä myös mestaruus olisi voinut olla muuten hyvin sujuneessa kisassa lähellä.

– Ajo kulki hyvin ja maltoin pysähdellä vaikeissa paikoissa. Isompia virheitä ei tullut, lukuunottamatta paluuta leimaamaan, Saarela kertoi.

Myös nuorten pyöräsuunnistuksen MM-kilpailuissa saatiin juhlia, kun Samuli Saarelan pikkusisko Ruska Saarela otti kilpailussa hopeaa ylivoimaisesti voittaneen Venäjän Svetlana Poverinan jälkeen. Henna Saarinen oli kilpailussa neljäs.

– Suoritukseen en ole taaskaan tyytyväinen, sillä kunto ei ole niin hyvä kuin toivoisin. Poverina karkasi liian kauas, Ruska Saarela harmitteli venäläisen ylivoimaa.

Pojat sen sijaan jäivät mitalien ulkopuolelle ja joutuivat tyytymään podium sijoihin, kun Andre Haga oli jälleen kerran neljäs ja Anders Blomster viides.

– Kyllä näitä neljänsiä sijoja riittää Ykköselle meni teräsputki pinnojen välistä ja sitä jouduin korjailemaan kolmisen minuuttia niin että Cedric Beill sai kiinni. Vuorovedolla mentiin sitten loppuun asti, Haga kertoi alussa tapahtuneesta onnettomuudesta. Haga hävisi kilpailun voittaneelle ranskalaiselle 3.04 minuuttia.

Tulokset: http://www.orienteerumine.ee/mtbo2013/long/

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail