Suomi 1 divisioonassa 2014

Suunnistuksen MM-kisoissa siirrytään vuoden kuluttua uuteen malliin, kun Italian MM-viikolla kilpaillaan vain sprintin karsintakilpailu. Pitkällä ja keskimatkalla kilpaillaan suoraan finaaleissa ja starttipaikat määräytyvät kahden aiemman vuoden menestyksen perusteella. Suomi saa Italian kisoihin vuosien 2012 ja 2013 MM-menestyksensä perusteella täydet kolme starttipaikkaa sekä miesten että naisten pitkän matkan ja keskimatkan finaaleihin.

Suomen lisäksi vähintään kolme kilpailijaa saavat naisissa Sveitsi, Ruotsi, Norja, Venäjä, Tsekki, Tanska ja Iso-Britannia. Miehissä tähän ylimpään luokkaan eli 1 divisioonaan kuuluvat Suomen lisäksi Norja, Sveitsi, Ranska, Ruotsi, Venäjä, Latvia ja Tsekki. Ykkösdivisioonan maiden lisäksi järjestävä maa saa kolme starttipaikkaa finaaleihin ja hallitsevat maailman- ja maanosien mestarit saavat matkoittain henkilökohtaiset lisäpaikat.

Ykkösdivisioonan takana 14 maata kuuluu kakkosdivisioonaan, jossa finaalipaikkoja on käytössä kaksi. Kaikille Kansainvälisen suunnistusliiton (IOF) jäsenmaille uudessa järjestelmässä taataan vähintään yksi starttipaikka finaaliin. Jatkossa divisioonajako tarkistetaan kalenterivuosittain pisteyttämällä kahden vuoden MM-menestys pitkällä ja keskimatkalla sekä viestissä.

Vuoden kuluttua MM-kisoissa kilpaillaan uutena lajina myös sprinttiviestissä, jossa joukkueen muodostaa kaksi miestä ja kaksi naista.

Korjaus tekstiin 18.7.: pisteytys tapahtuu jatkossakin kahden vuoden MM-menestyksen perusteella.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail