Suomalaiset valmiina NORT:n päätösmatkoille

Suomalaiset ovat valmiita taistelemaan hyvistä sijoituksista perjantaina ja lauantaina Turussa ja Kaarinassa suunnistettavissa Pohjoismaisen Suunnistuskiertueen eli NORT:n päätösmatkoilla.

– Sprintti on tärkeä kilpailu, sillä monella miehellä on vielä näytöt antamatta. Tutussa ympäristössä ehkä uskalletaan vetää limiteillä. Lauantain kilpailuun lähdetään vähän takaa-ajoasemista, mutta se on monelle naiselle vahva matka ja paljon kerkeää tapahtumaan matkan aikana, Taini pohti lähtökohtia tuleviin kilpailuihin.

Perjantain sprintti juostaan Turun ylioppilaskylän lähimaastossa. Edellisessä osakilpailussa Ruotsissa seitsemänneksi suunnistanut Mårten Boström odottaa kilpailua hyvillä mielin. Hyvä juoksu Ruotsissa toi myös levollisuutta omaan tekemiseen.

– Siinä on sellaista kotoisuuden tunnetta, kun pääsee juoksemaan kotimaahan. Tukholmassa pääsin nousemaan omalle tasolleni ja se nosti itseluottamusta siitä, että oma vauhti kyllä riittää, Boström toteaa.

Myös suomalaisnaisista tourin kokonaiskilpailussa 13:sta oleva Saila Kinni odottaa Turun sprintistä hienoa kilpailua, vaikka omat odotukset ovat jo suunnattuna lauantaiseen takaa-ajoon.

– Perjantain sprinttimaasto on monipuolinen ja luvassa on varmasti todella hieno sprintti. Lauantain kilpailua odotan innolla, sillä luvassa on kotoisaa avokalliomaastoa. Pitkässä kilpailussa myös ehtii tapahtua paljon, Kinni lupailee jännittävää päätöstä näillä näkymin viimeiseksi jäävälle Nordic Tourille.

Seuraa kilpailuja: http://turkusprint.fi, www.nordicorienteering.fi,

pe YLE TV2 klo 15-17, la YLE TV2 14-16.15

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail