EM-keskimatkalta Suomeen hopea ja pronssi

Pekka Niemi ja Ingrid Stengård pitivät Suomen mitalikannassa pyöräsuunnistuksen EM-kisojen keskimatkalla Puolassa. Niemi otti EM-hopeaa ja Stengård pronssia. Niemelle mitali oli uran ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamitali aikuisten sarjassa, kun taas Stengårdille kuudes henkilökohtainen EM-mitali.

Muiden suomalaisten osalta keskimatka ei sujunut odotetulla tavalla. Ajoteknisesti vaativa maasto ja keli keikauttivat muiden menestyshaaveet. Muun muassa Marika Hara ja Susanna Laurila kaatuivat mutaisissa jyrkissä rinteissä, ja menettivät mahdollisuutensa kärkitaisteluun.

– Kisa oli ajoteknisesti erittäin vaikea, ehkä jopa teknisesti vaativin pyöräsuunnistuskisa, mitä on ollut, arvioi Suomen valmentaja Jukka Niemi.

Miesten kisan voitti Venäjän Valeri Gluhov, jolle kulta oli uran ensimmäinen. Niemi hävisi puolitoista minuuttia.

– Kovaa on kaveri mennyt. En tehnyt mitään isompia virheitä, vaikealla alueella paketti pysyi hyvin kasassa. Maasto oli hankalaa ajettavaa, mutta tiheän uraston alueella tarvittiin myös suunnistustekniikkaa, arvioi hopeamies Niemi.

Hän on ajanut paljon myös maastopyöräkisoja ja siten kehittänyt ajotekniikkaansa.

– Fyysisesti ihan kaikkea ei pystynyt iskemään, kun lopussa piti suunnistaa niin tarkasti. Fyysisen alkupuoliskon jälkeen olin väsyneempi kuin maalissa, Niemi naurahti.

Maanantaina sprintin mestaruuden voittanut Jussi Laurila oli toiseksi parhaana suomalaismiehenä yhdestoista ja Samuli Saarela kolmastoista. Niemi, Laurila ja Saarela muodostavat keskiviikon viestissä Suomen ykkösjoukkueen.

Naisten kisassa Emily Benham otti ylivoimaisen voiton. Stengård hävisi britille 3,5 minuuttia. Väliin ehti vielä Ruotsin Cecilia Thomasson, jonka hopea on Ruotsin ensimmäinen pyöräsuunnistuksen arvokisamitali.

– Tulos oli hyvä, vaikka suoritus ei mikään loistava ollutkaan. Olisi pitänyt enemmän malttaa pudottaa vauhtia. Ratamestari ajatutti meillä ensin aivot pihalle pitkillä ja mutaisilla väleillä, ja sitten katsottiin tiheällä polkualueella, mitä on jäljellä, Stengård kuvasi kisaansa.

Muut suomalaisnaiset ajoivat sijoille 13-20, Antonia Haga heistä parhaana. Naisten viestissä Suomen ykkösjoukkueessa ajavat Stengård, Hara ja Laurila.

Pyöräsuunnistuksen EM-kisat, Puola
Keskimatkan tulokset
Naiset: 1) Emily Benham GBR 47.43, 2) Cecilia Thomasson SWE 49.56, 3) Ingrid Stengård FIN 51.07, 4) Ksenia Tsernih RUS 51.33, 5) Michaela Gigon AUT 51.38, 6) Laura Scaravonati ITA 51.54, 13) Antonia Haga FIN 56.01, 14) Marika Hara FIN 56.09, 15) Susanna Laurila FIN 56.40, 17) Päivi Tommola FIN 58.27, 20) Eeva-Liisa Hakala FIN 1.00.49.
Miehet: 1) Valeri Gluhov RUS 49.53, 2) Pekka Niemi FIN 51.31, 3) Jiri Hradil CZE 51.46, 4) Marek Pospisek CZE 52.15, 5) Tönis Erm EST 53.12, 6) Ruslan Gritsan RUS 53.29, 11) Jussi Laurila FIN 57.36, 13) Samuli Saarela FIN 58.14, 23) Juho Saarinen FIN 1.01.16, 50) Tuomo Lahtinen FIN 1.18.38, 52) Juuso Jutila FIN 1.27.19.