Naiset pronssille MM-viestissä

Naisten viestijoukkue saavutti pronssia MM-viestissä Kazakstanissa. Viestin voiton vei Venäjä ja toiseksi tuli Ruotsi. Suomen joukkueessa hiihtivät Milka Leppäsalmi, Marjut Turunen ja Mervi Pesu.

Sää Ridderissä oli aivan erilainen kuin alkuviikosta. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja elohopea oli pakkasen puolella. Kahden päivän kaatosateen jälkeen järjestäjillä oli ollut edellisenä yönä kova työ saada urastot hyvään hiihtokuntoon.

Suomen viestin avasi Milka Leppäsalmi.

– Minua jännitti niin paljon alussa, joten hyvä etten mokannut tätä, kertoi Leppäsalmi, joka toi Suomen vaihtoon kolmantena. Venäjä oli kärjessä karannut jo kauaksi muista.

Viestin vientiä jatkoi Marjut Turunen. Hän lähti matkaan aivan Ruotsin Josefine Engströmin vanavedessä.

– En tiedä, mistä Josefine meni, mutta jonkin hajonnan jälkeen en enää nähnyt häntä, Turunen selvitti Ruotsin karkaamista.

Turunen oli tyytyväinen omaan suoritukseensa, sillä hiihto kulki ja suunnistus oli sujuvaa.

Suomen viestiä ankkuroi Mervi Pesu.

– Pääsin hyvistä asetelmista lähtemään. Ruotsi oli aika lähellä, mutta en saanut kuitenkaan kiinni. Tänään jaloissa tuntui jo vähän väsymystä, Pesu kommentoi suoritustaan.

Koko kolmikko oli tyytyväinen mitaliin. Leppäsalmelle tämä oli uran ensimmäinen MM-mitali. Pesultakin puuttui kaapista MM-viestimitali. Turunen oli voittamassa MM-viestipronssia jo kaksi vuotta sitten.

Huomenna sunnuntaina kisojen viimeisenä päivänä on vuorossa pitkän matkan kilpailu. Ennakkoon ajateltuna se on Pesun päämatka. Hän uskoo, että huomiselle löytyy vielä puhtia.

– Eiköhän kaikki muutkin kilpailijat ole jo aika väsyneitä. Kisaan lähdetään taistelemaan hyvistä sijoituksista.

MM-hiihtosuunnistus, Kazakstan, Ridder, naisten viesti:

1) RUS (Anastasia Kravchenko – Julia Tarasenko – Tatiana Kozlova) 1.33.08, 2) SWE ( Magdalena Olsson – Josefine Engström – Tove Alexandersson) 1.35.36, 3) FIN (Milka Leppäsalmi – Marjut Turunen – Staffan Tunis) 1.38.25, 4) NOR ( Christina Hellberg- Anna Ulvensen – Audhild Bakken Rongstad) 1.43.39, 5) SUI ( Ladina Lechner – Veronique Ruppenthal – Carmen Strub) 1.44.34, 6) CZE (Helena Randakova, Simona Karochov – Hana Hanchikova) 1.47.44.