Miehet jäivät pronssille MM-viestissä

Suomen miesten viestijoukkue jäi niukasti pronssille MM-kisoissa Kazakstanissa. Viesti oli kärjen osalta tiukka alusta loppuun saakka. Himmeimmät mitalit ratkesivat vasta maaliviivalla, kun Ruotsin Peter Arnessonin venytys oli parempi kuin Suomen ankkurin Staffan Tunisin. Voiton vei Venäjä puolen minuutin marginaalilla.

Suomen viestin aloittajana oli Ville-Petteri Saarela.

– Kadotin kolme kärkijoukkuetta toisella rastilla. Minulla taisi olla siinä pisin hajonta. Lopussa tulin hyvin, mutta jäin kärjelle sen 30 sekuntia, harmitteli Saarela.

Hannu-Pekka Pukema pääsi toiselle osuudelle neljäntenä. Pukema löysi hyvän iskun ja nosti Suomen yhdessä vaiheessa jopa johtoon.

– Lähdin vähän takamatkalta ja ajattelin, että ero on tullut hajonnalla. Otin heti luistelubaanan ja tein pidemmän kierron, ja sainkin sillä Venäjän kiinni. Oikominen oli tänään mahdollista ja sainkin oiolla kiinni Ruotsin ja
Norjan, Pukema kertasi suoritustaan.

Norjan toisen osuuden hiihtäjän Hans Jörgen Kvålen suksi katkesi takalenkillä ja Norja tippui sen vuoksi lopullisesti mitalikamppailusta.

– Tiesin, että meillä on hyvät mitalisaumat. Tänään tuntui hiihto hyvältä ja olen tyytyväinen suoritukseen. Olisin toivonut, että lopussa olisin voinut tehdä eroa muihin, Pukema sanoi.

Vaihtoon kolme kärkijoukkuetta Venäjä, Ruotsi ja Suomi tulivat aivan peräkanaa. Staffan Tunis lähti matkaan Andrei Lamovin ja jo kolme kultaa näissä kisoissa voittaneen Peter Arnessonin perään.

Lamov piti Venäjän johdon loppuun saakka. Arnesson ja Tunis ratkaisivat hopeamitalin loppusuoralla. Sen Tunis hävisi niukasti.

– Hyvät paikat pojat olivat pedanneet minulle. Oma osuus meni ihan hyvin. En tehnyt mitään suunnistusvirheitä, mutta reitinvalinnoistahan ei tiedä. Hiihto ei ollut tänään mitään ihan parasta, on joskus mäet nousseet paremminkin. Sain taistella ihan tosissani, että sain pidettyä asemani. Loppusuoran tappio kyllä harmittaa, Tunis tiivisti.

Erot kärkijoukkueen välillä olivat hyvin pienet. Kolmikko voi olla tyytyväinen himmeimpään MM-mitaliin niukasta hopeatappiosta huolimatta.

– Lähdettiin haastajina ja kisassa oli neljä kovaa joukkuetta. Tämä on minulle ensimmäisen arvokisamitali ja palkinto kaikesta siitä työstä mitä lajin eteen olen tehnyt. On siis pakko olla tyytyväinen. Kaikkiaan meiltä hyvä suoritus ja hyvä taistelu, Pukema päätti.

Miesten viestin:
1)    RUS ( Andrey Grigoriev – Kiril Veselov – Andrey Lamov) 1.26.29, 2) SWE (Johan Granath – Martin Hammarberg – Peter Arnesson) 1.26.54, 3) FIN (Ville-Petteri Saarela – Hannu-Pekka Pukema – Staffan Tunis) 1.26.55, 4) NOR (Ove Sätra – Hans Jörgen Kvåle – Lars Hol Mohold) 1.30.05, 5) SUI ( Andrin Kappenberger – Gion Schnyder, Christian Spoerry) 1.32.40, 6) CZE (Radek Laciga – Michal Drobnik – Jakub Skoda) 1.35.30

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail