Mitä pidät Kazakstanista?

Mitä sanon ihmisille, jotka kysyvät, mitä pidän Kazakstanista tai miten olen viihtynyt täällä?

Kohtelias vastaus kuuluu: luonto on hienoa ja ihmiset ovat ystävällisiä. Kisojen kannalta maasto on ollut mahtavaa ja urasto tarpeeksi vaativa. Vuoret siintävät oikealla ja vasemmalla ja viimeöisen lumisateen jälkeen maisemakin on taas valkoinen.

Hieman laajempaan vastaukseen yritän sujauttaa jonkun esimerkin ongelmistamme. Kolmen lennon ja 20 tunnin matkustamisen jälkeen luulimme, että olemme kohta perillä, mutta jäljellä ollut 140 km:n bussimatka kestikin 12 tuntia (tai itse asiassa meidät kuljetettiin armeijan kuorma-autolla majapaikkaan). Sprintin lähtöä jouduttiin siirtämään tunnilla, sillä liikenne oli kaaoksessa. Kisakeskuksessa median monitoimitilassa internet ei toiminut kuin harvojen ja satunnaisesti valittujen tietokoneissa. Vettä satoi kaksi päivää aivan kaatamalla. Suomalaisilla on ollut epäonnea lähtöjärjestysten arvonnassa. Staffan Tunisin sompa hajosi keskimatkalla heti ensimmäisellä kilometrillä. Janne Häkkisellä hajosi suksi. Puita on kaatunut edessä ja takana. Kollegani Timo Mikkolan videokamera lakkasi toimimasta, kun se sai osansa vesisuihkusta.

Näiden suurempien ongelmien rinnalla on myös ollut pieniä pulmia. Sähköt ovat katkeilleet, hiiret juoksevat nurkissa, suihkusta ei tule kuin kylmää vettä ja vessanpönttö tulvii yli. Sen, että hukkaa laturin johdon, kaatuu avonaisiin kengännauhoihin tai vaihtaa kunnon talvikengät onnettomiin tennareihin kesken tulomatkan, voi jo laittaa oman tyhmyyden piikkiin.

Jokaiseen ongelmaan olemme saaneet ratkaisun ja vastauksen. Joskus se on kestänyt vähän kauemmin, joskus vastaus on ollut lähempänä kuin olemme uskoneetkaan. Kaikkien vaikeuksien ja ongelmien keskellä parasta on ollut seura ja huumori. Kiitos (ja ehkäpä myös anteeksi) jo nyt näin etukäteen matkakumppaneille. Ehkä tämä matka on taas ollut itselle oppimisen paikka. Kun on tottunut ”heti-tässä-ja-nyt”-elämään, on kai joskus hyvä hengähtää, istua alas ja todeta, että nyt en voi itse tehdä yhtään mitään.

Tänään pääsin vihdoin ja viimein hiihtelemään, aurinko paistoi, eikä ollut mihinkään kiire. Tuntui, että ehkä se onni on nyt löytänyt perille suomalaisleiriin. Lähden siis seuraamaan luottavaisin mielin kahta jäljellä olevaa kilpailua, lauantaista viestiä ja sunnuntaista pitkää matkaa.

Ehkä seuraavan kerran, kun joku kysyy minulta Kazakstanista, lainaan Hannu-Pekka Pukeman sanoja: Tämä Kazakstan on hieno maa, kun täällä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

– Hanna Vehviläinen –

hanna_matkalla

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail