Nuorten syksyiseen finaaliin on ilmoittautunut 18 kahdeksanhenkistä aluejoukkuetta eri puolilta Suomea. Kaikki finaalikilpailun osallistujat ovat 13–14-vuotiaita.
Hämeen Suunnistus on mukana suurimmalla joukkuemäärällä, 4 joukkuetta. Useilta alueilta on kilpailussa kaksi joukkuetta.
Jokaisessa joukkueessa on 4 tyttöä ja 4 poikaa, jotka kaikki juoksevat eri radan. Lähdössä on tiedossa kuhinaa, kun noin 150 nuorta suunnistajaa kirmaa samanaikaisesti maastoon.
Finaali toteutetaan yhteislähtökilpailuna hajontaradoille, joissa on neljä ratavaihtoehtoa tytöille ja neljä pojille. Joukkueen kaikki jäsenet suunnistavat eri radan. Ratojen ohjeaika on noin 30 min. Aluejoukkueen yhteistuloksiin huomioidaan joukkueen kolmen parhaan pojan ja kolmen parhaan tytön pistemäärä. Pisteitä jaetaan kunkin radan sijoitusten perusteella. Radallaan ensimmäiseksi sijoittunut tuo joukkueelle 50 pistettä, toinen 40, kolmas 35, neljäs 32, viides 29, kuudes 28 jne. Finaalin voittaja on suurimman pistemäärän kerännyt aluejoukkue, joka saa haltuunsa vuodeksi Kultainen kompassi -kiertopalkinnon.
Kultainen kompassi -cupissa on alueiden osakilpailuja kesän aikana. Alueet ovat keväällä määritelleet valintakriteerit, joiden mukaan finaalijoukkueet on valittu.
Finaalin järjestelyistä vastaa Ulvilan Ura ja Nakkilan Wisa.
Nuorille on tarjolla ohjelmaa koko viikonlopuksi: Parisprinttiviesti jo tänään perjantai-iltana, kansallinen kilpailu ja Häme – Satakunta – Varsinais-Suomi alueottelu lauantaina sekä ohjelmaa nuorille Massin majalla lauantaina illalla. Katso lisää kisasivuilta.
Kultainen kompassi -cupin finaalin kisasivut.