Minna Kauppi voitti keskimatkan MM-kultaa

Minna Kauppi voitti keskimatkan MM-kultaa. Kauppi otti kolmannen keskimatkan MM-kultansa tiukassa paikassa, 18 MM-kultaa voittaneen Simone Nigglin kotikentällä Juravuoristossa Sveitsissä.

– Ihanaa voittaa tänään, iloitsi Kauppi yhdeksättä maailmanmestaruuttaan.

Minna Kauppi on voittanut keskimatkan MM-kultaa vuosina 2008, 2010, 2012. Tuorein voitto maistui erityisen makealta, tulihan se Sveitsissä ja kovien paineiden jälkeen.

– Talvella olin täysin pois pelistä ja oli tosi kovat paineet lähteä kilpailemaan tänään. Olen iloinen, että pystyin hallitsemaan paineet, kertoi Kauppi.

Kauppi ei antanut kilpasiskoilleen mahdollisuuksia keskimatkan finaalissa. Eroa toiseksi tulleeseen Ruotsin nuoreen lupaukseen Tove Alexanderssoniin kertyi 32 sekuntia. Venäjän Tatjana Rjabkina oli kolmas 1.26 Kauppia hitaampana. Suurin ennakkosuosikki, toista kultamitaliaan kotikisoissa jahdannut Niggli teki karmaisevan virheen kisan puolivälissä rastivälillä 7-8, sillä hän luki alempana kartalla ollutta väliä ja meni väärälle rastille.

Kaupin mestaruus ei kuitenkaan tullut muiden virheillä, vaan suomalaisen hienolla suorituksella.

– En tehnyt yhtään isoa virhettä. Vaikka parannettavaa vähän jäi, pystyin kuitenkin palauttamaan suunnistusrytmin aina nopeasti pienen epäröinnin jälkeen. Kisa oli älyttömän haastava, vaativampi kuin odotin, Kauppi kertasi maalissa.

Kauppi lähti kisaan poimimaan rasteja yksi kerrallaan.

– Homma hajoaa saletisti, jos yrittää tehdä monta asiaa kerrallaan, Kauppi nauroi.

Suomen naisten kokonaispanos oli keskimatkalla loistava. Merja Rantanen oli kahdeksas ja Saila Kinni kymmenes. Rantasen ero Kauppiin oli 3.26 ja Kinnin 3.47.

Rantanen harmitteli maalissa maastotuntemuksen jäämistä vähäiseksi, sillä hän sairastui ennen Suomen MM-katsastuksia ja joutui  jättämään ne väliin.

– Valmistautuminen ei mennyt nappiin, joten maastotyyppiin ei ollut riittävää tuntumaa. Se oli suurin haaste, mutta hyvin sen klaarasin. Alussa sain kaksi minuuttia edellä lähteneen Fanni Gyurkon kiinni, ja ehdin jo miettiä, että onko tämä toisinto viime vuodesta, mutta onneksi ei, Rantanen vertasi viime vuoden kisaan, jossa hän teki ison virheen saatuaan edellä lähteneen kiinni.

Saila Kinni oli tyytyväinen noustuaan kymppisakkiin. Viime vuoden 17. sija parani hienosti.

– Matkalla nähtiin viime vuotista rohkeampi Saila, vaikka kyllä MM-finaali pistää aina hiljaiseksi ennen lähtöä. Kokemus antoi lisää rohkeutta ja oma henkinen prosessointi myös. Varmistelu jäi pois ja luotin siihen, että rasti tulee sieltä, mistä pitääkin tulla, Kinni iloitsi uransa parhaasta kansainvälisestä esityksestä.

Suunnistuksen MM-kisat, Sveitsi

MM-keskimatka, naiset:
1) Minna Kauppi FIN 37.37, 2) Tove Alexandersson SWE 38.09, 3) Tatjana Rjabkina RUS 39.03, 4) Ida Bobach DEN 39.52, 5) Simone Niggli SUI 40.00, 6) Annika Billstam SWE 40.07, 8) Merja Rantanen FIN 41.03, 10) Saila Kinni FIN 41.24

Miesten kilpailu on käynnissä. Kisasivut.

Minna Kauppi – Keskimatkan maailmanmestari (video)
Urheiluruutu (Yle Areena 17.7. 19:20)

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail