Miesten keskimatkalla yllätysvoittaja

Latvian Edgars Bertuks voitti yllättäen miesten MM-keskimatkan Jura-vuorten rinteillä Sveitsissä. Paras suomalainen oli Hannu Airila, joka oli hienosti 11. Airila jäi vain sekunnin kymmenennestä sijasta.

Bertuksin voitto toi ripauksen kullan kimallusta myös Suomeen, sillä 27-vuotias latvialainen edustaa seuratasolla Turun Metsänkävijöitä. Bertuks oli kisan jälkeen hämillään voitosta, vaikka sekä keskimatkan että pitkän matkan karsinnat jo sujuivat häneltä mainiosti.

– Sanoin eilen itselleni, että miksi et yrittäisi nyt. En tehnyt kisassa mitään erikoista, vaan etenin rasti kerrallaan ja yritin keskittyä koko ajan tiukasti, Bertuks kertasi hämmentyneenä ympärillään pyörivistä onnittelijoista.

Bertuks voitti viidellä sekunnilla Venäjän Valentin Novikovin. Sveitsin Fabian Hertner otti pronssia 25 sekuntia latvialaista hitaampana. Hannu Airila nousi hieman yllättäen Suomen ykkösmieheksi. Hän jäi Bertuksille hieman yli kaksi minuuttia, mutta oli tyytyväinen uransa parhaaseen suoritukseen kansainvälisissä mittelöissä.

– Jos eilen oli uran heikoin suoritus, tämä oli sitten lähellä parasta, Airila vertasi keskimatkan karsintaa ja finaalia.

Hän sanoi ottaneensa karsinnan virheistä opiksi, ja finaalissa virhesumma jäi puoleen minuuttiin.

Pasi Ikonen valitteli maalissa finaalipäivän huonoutta.

– Tämä oli tänään ihan maksimisuoritus. En tiedä, miksei kulkenut. Pari reitinvalintaa jäi mietityttämään ja pitkällä välillä (6-7) hukkasin itseni, Ikonen kertasi kisaansa.

Jarkko Huovilan kisa lähti käyntiin virheillä, eikä vauhti enää riittänyt paikkaamaan tilannetta.

– Ykköselle jo tuli turha kierto ja kakkoselle minuutin virhe. Suunnistus oli muuten hyvää, mutta juoksu oli takkuista ja väsynyttä, Huovila manasi.

MM-keskimatka, Saint-Cergue Sveitsi
Miehet: 1) Edgars Bertuks LAT 36.45, 2) Valentin Novikov RUS 36.50, 3) Fabian Hertner SUI 37.10, 4) Thierry Gueorgiou FRA 37.15, 5) Francois Gonon FRA 37.18, 6) Peter Öberg SWE 37.22, 11) Hannu Airila FIN 39.02, 17) Pasi Ikonen FIN 39.46, 34) Jarkko Huovila FIN 42.27.

Täydet tulokset järjestäjien sivuilta: woc2012.ch

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail