Kolme Matthiasta kärjessä, Mäkelä kuudes

Miesten sprintti sujui kolmen sveitsiläisen Matthiaksen tahdissa: Kyburz, Merz ja Müller antoivat kotiyleisölle aihetta triplariemuun. Mutta löytyi suomalaistenkin leiristä iloisia ilmeitä. Tuomo Mäkelällä napsahti kaikki kohdalleen ja hän tykitti kuudenneksi. Suomen toinen finalisti Tuomas Tervo oli 23:s.

– En tehnyt mitään varsinaisia virheitä. Karsinta tuntui jo fyysisesti hyvältä. Tiesin, että jos teen hyvän juoksun, niin olen kympin sakissa, Mäkelä riemuitsi.

Samalla hän sanoi olleensa yllättynyt, kun tuli väliaikapisteelle yleisön eteen, ja kuuli menevänsä kärkeen.

– Matkalla en tiennyt mitään tilanteesta. Yleisöä oli paljon katsomassa reitin varrella ja he olivat todella äänekkäitä torvien ja kellojen kanssa. Välillä ei edes kuullut, että piippasiko leimaus, kuvaili Mäkelä äänekkäintä yleisöä, jonka edessä hän on koskaan suunnistanut.

Mäkelällä oli matkan aikana onneakin. Jo naiset sanoivat, että rata oli erittäin tekninen ja edessä saattoi olla umpikujia. Loppumatkasta Mäkelä juoksi yhden risteyksen ohi, mistä hän oli ajatellut kääntyvänsä.

– Kun huomasin, että missasin sen risteyksen niin harmitti, mutta se risteys olisikin johtanut umpikuja. Joten tänään oli onnikin myötä, kertoi Mäkelä.

Tervo jäi voittajalle 1.43 ja oli pettynyt suoritukseensa ja etenkin siihen kuinka kauaksi kärki karkasi.

– Tänään oli kaikki oikeastaan pielessä, mitä olla voi. Yleensä suunnistus on mennyt hyvin, mutta tänään sekään ei onnistunut. Jo puolessa välissä matkaa tuntui, että tämä mies on valmista kauraa, kuvaili Tervo rankkaa urakkaansa.

Luonnollisesti Tervo oli tyytyväinen Mäkelän erinomaisesta suorituksesta.

– Hemmetin hyvä omaltakin kannalta. Ollaan tämän vuoden aikana juostu ristiin rastiin ja vuoroin voitettu toisiamme. Itse tähtäsin tuohon sijaan, minkä ”Mäksä” saavutti, kehui Tervo.

1) Matthias Kyburz SUI 15.32, 2) Matthias Merz, SUI,15.50, 3) Matthias Müller SUI, 15.59, 4) Scott Fraser GBR 16.11,2, 5) Andrey Khramov RUS 16.22,7, 6) Tuomo Mäkelä 16.32,9…23) Tuomas Tervo 17.15,4.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail