Kansainvälisen Suunnistusliiton (IOF) hallitus on päättänyt, että suunnistuksen MM-kisoja jatketaan nykykonseptilla. IOF jäädyttää MM-kisojen uudistamiseen tähdänneen WOC in the Future-ohjelman, eikä tee muutosehdotuksia MM-kisoihin ensi kesänä Sveitsin Lausannessa pidettävään kongressiin.
IOF:n puheenjohtaja Åke Jacobsson perustelee vetäytymistä liiton yhtenäisyydellä.
– Isojen ja pienien jäsenliittojemme lausunnoissa oli merkittäviä eroja, ja tällä hetkellä meille on MM-uudistuksia tärkeämpää, ettei IOF-perhe jakaannu kahtia, sanoi Jacobsson IOF:n nettisivuilla.
IOF:n hallitus sai 19 jäsenmaaltaan lausunnon syksyllä julkaistuihin uudistusehdotuksiinsa. Lausuntojen joukossa oli Pohjoismaiden yhteinen näkemys MM-suunnistuksen jakamisesta maasto- ja sprinttiosiin. Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki myöntää, että IOF:n päätös uudistushankkeen lopettamisesta tuli yllätyksenä.
– IOF:n päätös olla uudistamatta MM-ohjelmaa yllätti, mutta ilmeisesti jäsenmaiden keskenään erilaiset mielipiteet vaikuttivat siten, että uudistuksista luovuttiin. Monet maat kannattivat lausunnoissaan jaettuja MM-kisoja. Nykymuotoisella MM-ohjelmalla jatkaminen on kuitenkin selkeä päätös, josta on hyvä jatkaa eteenpäin, Ilomäki korostaa.