Kapinarasteilta vauhtia MM-Ranskaan

Jo yhdeksänsiin suunnistuksen MM-kisoihinsa osallistuvalla Pasi Ikosella on ennen kisoja itseluottamus kohdillaan. Koska kauden aikana asiat on tehty oikein, ei ennen MM-startteja ei tarvitse jossitella, että jotain jäi tekemättä.

– Tällaiselle perfektionistille on tärkeää, ettei tarvitse syyllistää itseään. Nyt ei ole painolastia mukana.

Ranskassa erityisesti metsämatkoilla mitalit ratkaistaan maltilla. Ikonen kertoo, että päävalmentaja Juha Taini on korostanut urheilijoilleen pelirohkeuden merkitystä. Tällä kertaa pelirohkeus on sitä, että uskaltaa suunnistaa hiljaa ja maltillisesti.

– Välillä suunnistus on Ranskassa niin vaikeaa, että pitää nöyrtyä. Pitkän matkan MM-katsastuksessa harjoittelin jämptisti hiljentämistä, Ikonen sanoo.

MM-kisoissa Ikosen tavoitteena on tehdä se, minkä osaa. Liian lujaa ei kannata mennä eikä oikoa saa. Virheettömän suorituksen pitäisi viedä suunnistaja palkintokorokkeelle, ja tietenkin menestys kelpaisi myös Ikoselle. Edellisen, ja ainoan, aikuisten kultaisen MM-mitalinsa Ikonen nappasi tasan kymmenen vuotta sitten.

Viimeisen silauksen vaikeisiin maastoihin 31-vuotias suunnistaja haki ennen MM-kisoja Mäntsälässä pidetyiltä Kapinarasteilta. Sielläkin tarjottiin raskaskulkuista maastoa, jota Ranskassa kyllä riittää. Vaikka esimerkiksi päävalmentaja pitää Ranskan maastoja Ikoselle sopivina, pitää hän itse vaikeiden maastojen sopivuutta itselleen ikuisena kliseenä.

– Jos on kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti, niin kaikki maastot käy.

Etukäteen kovimpina kilpakumppaneina Ikonen pitää ranskalaista Thierry Gueorgiouta, sillä Gueorgiou on harjoitellut maastoissa Ikosen mukaan eniten. Myös ruotsalaiset ja norjalaiset sekä muut suomalaiset tarjoavat todennäköisesti hyvän vastuksen. Ikonen ennakoi, että Ranskan MM-kisoissa tullaan pärjäämään kokemuksella, kun suunnistaja osaa suhteuttaa maaston vaatimukset aiempiin kokemuksiinsa.

– Kokeneet suunnistajat tajuavat, että pitää mennä hitaammin, että tuurilla ei voi mennä.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail