Suunnistuksen pohjoismainen kiertue Nordic Orienteering Tour (NORT) jatkuu tiistaina Ruotsissa ilman Suomen Anni-Maija Finckeä, joka joutuu jättämään NORTin kesken. Finckeä keväästä asti vaivannut akillesjänne äityi Venlojen viestin ankkuriosuuden jälkeen, ja hän päätti jättää kiertueen loput osakilpailut kesken.
Fincke johtaa NORTia ensimmäisen, Porvoossa käydyn osakilpailun jälkeen, joten keskeytys osui harmilliseen paikkaan. Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Taini muistuttaa, että jänteen rauhoittaminen tässä vaiheessa kesää on tärkeää.
– Kyse on varotoimesta, sillä emme halunneet riskeerata mitään MM-kisoihin valmistautumisen kannalta. Nyt on ainoa mahdollisuus saada jalalle viikon lepo, jotta Anni-Maija pystyy tekemään täysipainoisen viimeistelyn MM-kisoihin, Taini huomauttaa.
Nordic Orienteering Tourilla käydään tiistaina pudotussprintti, jossa kärkipään juoksijoille kertyy jopa neljä starttia. Lauantaina on vuorossa Oslossa käytävä takaa-ajokilpailu. Fincken keskeytyksen jälkeen Merja Rantanen ottaa kärkipaikan NORTin naisten kokonaistilanteessa.