Suunnistuksen MM-valintoihin ei muutoksia

Suomen Suunnistusliiton hallitus on käsitellyt ylimääräisessä kokouksessa 26.7.2010 Jarkko Huovilan esityksen tämän vuoden MM-joukkueen valintojen uudelleen käsittelemiseksi. Valintaryhmän vastineen perusteella Suomen Suunnistusliiton hallitus totesi valinnan tapahtuneen valintaohjeen mukaisesti. Huovila ei vie päätöstä Urheilun oikeusturvalautakunnan käsittelyyn.

Trondheimin MM-joukkueen ulkopuolelle jäänyt viisinkertainen suunnistuksen MM-mitalisti Jarkko Huovila esitti Suomen suunnistusliiton hallitukselle tämän vuoden MM-joukkueen valintojen uudelleen käsittelemistä.

– Mielestäni valintaohjeita ei noudatettu eikä päävalmentaja ole muita näyttöjä valintojen perustelussa käyttäessään kohdellut urheilijoita tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti, huomauttaa Huovila.

MM-valintaryhmän tekemän vastineen perusteella Suomen Suunnistusliiton hallitus totesi valinnan tapahtuneen valintaohjeen mukaisesti, eikä näe tarvetta asian uudelleenkäsittelyyn valintaryhmässä.

– Keskusteltuani Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmalan kanssa, harkitsin asian viemistä myös Urheilun oikeusturvalautakuntaan.  Koska valintaohjeissa mainittu valintaryhmän näkemys mahdollistaa valintojen tekemisen myös tuloksia painottamatta, niin en uskonut asian kuitenkaan muuttuvan oikeusturvalautakunnan käsittelyssä, kertoo Huovila.

Huovila on käyttänyt asianmukaisesti oikeaa vaikutuskanavaa, joten Suunnistusliitto suhtautuu asiaan asiallisesti ja vakavasti.

– Suunnistusliitossa tehdään valintoja tiiviiseen tahtiin ja valinnoista herää aina keskustelua, kuten muissakin lajeissa. Blogeissa ja nettikeskusteluissa on aika paljon epäasiallisuuksia. Niihin keskusteluihin emme voi lähteä mukaan, kommentoi Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmala.

Huovilan esitys tuli Kulmalle maanantaiaamuna 26.7. ja Suunnistusliiton hallitus teki päätöksensä tiistaina 27.7.

Lisätiedot: Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Kulmala, 040 576 1001 tai mika.kulmala (a) suunnistusliitto.fi