Saarela suunnisti MM-kultaa

Samuli Saarela suunnisti kultaa pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa Portugalissa. Marika Hara ajoi pronssille.

Keskimatkan kulta oli Kokkolan Suunnistajia edustavan 22-vuotiaan Saarelan ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamitali. Viime vuonna mitali oli jo lähellä EM-keskimatkalla Saarelan sijoittuessa neljänneksi.

– Suoritus oli urani paras, myös fyysinen vire oli kohdallaan hehkutti Saarela.

Sprintissä epäonnistuneet Saarela ja Hara kokosivat itsensä ennen loistavasti ennen keskimatkaa. Maajoukkueen valmentaja Mika Tervala arvostaa ykkösurheilijoidensa valmistautumista.

– Suunnistin varmistellen ja se kannatti tänään, kertoi virheittä edennyt Hara.

Terävän suomalaiskärjen takana Ingrid Stengård oli kahdeksas ja ensimmäistä vuotta naisissa kilpaileva Susanna Laurila 13.

– Kaksi mitalia on tietenkin todella hyvä tulos ja myös Susanna Laurila onnistui. Miesten panos kokonaisuutena ei jäänyt kuitenkaan plussan puolelle, arvioi Tervala.

Nuorten MM-lähdöt mitätöitiin väärässä paikassa sijainneen rastin takia ja kilpailu käydään huomenna uudelleen. Aikuisten kisaurakka Portugalin paahteessa jatkuu pitkän matkan karsinnalla.

Pyöräsuunnistuksen MM-kilpailut Montalegre, Portugali
Keskimatkan tulokset

Naiset:
1) Michaela Gigon AUS 1.00.39, 2) Rikke Kornvig DEN 1.01.12, 3) Marika Hara FIN 1.01.53, 4) Anna Kaminska POL  1.02.45,5) Christine Schaffne SUI 1.02.56, 6) Anke Dannowski GER 1.03.26, 8) Ingrid Stengård FIN 1.04.09, 13) Susanna Laurila FIN 1.05.35

Miehet:
1) Samuli Saarela FIN 1.06.34, 2) Adrian Jackson AUS 1.07.14, 3) Luca Dallavalle ITA 1.10.02, 4) Ruslan Gritsan RUS 1.10.10, 5) Valeriy Glukhov RUS 1.10.33, 6) Clement Souvray FRA 1.10.44, 27) Tuukka Turkka FIN 1.17.27, 29) Juho Saarinen FIN 1.18.27, 30) Elmeri Juura FIN 1.18.30

Kisasivut

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail