Suunnistusliitto pilotoi vuonna 2026 Uudellamaalla uudenlaista nuorten toimintaa, jossa suunnistus, yhdessä tekeminen ja vaikuttaminen yhdistyvät. Young Leaders Academy Finlandin kehittämät Keskusrasti-kohtaamiset kokoavat 13–20-vuotiaita nuoria yhteen yli seurarajojen – tavoitteena vahvistaa nuorten ääntä lajin kehittämisessä ja luoda innostavaa toimintaa nuorilta nuorille.
Young Leaders -tiimi tuo nuorten ideat käytäntöön
Suomen Suunnistusliitto perusti Young Leaders Academy -tiimin syksyllä 2024 avoimen haun kautta. YLA Finland -toiminnan kautta on haluttu vahvistaa nuorten ääntä Suunistusliiton päätöksenteossa antamalla nuorille mahdollisuus päästä vaikuttamaan lajin kehittämiseen sekä myös sopivassa määrin osalliseksi kehitystoimien toteuttamisessa.
Tiimissä on mukana seitsemän 15-20-vuotiasta nuorta, joista kaksi nuorta aikuista mentorijäsentä. Toinen mentorijäsenistä on mukana myös Suunnistusliiton seuratoimintaryhmässä.
YLA on alkujaan kansainvälisen Suunnistusliiton IOF:n ohjelma, missä nuoria kokoontuu vuosittain maailman laajuisesti yhteen. Viime vuosina kokoontuminen on järjestetty Italian 5 päiväisten yhteydessä, missä nuoret tutustuvat toisiinsa ja maidensa käytänteisiin, tapahtuman järjestelytehtäviin sekä heille järjestetään luentoja ja workshoppeja, jotka keskittyvät suunnistus-, organisointi- ja valmennustaitojen parantamiseen.
Ensimmäisen toimintavuoden aikana YLA Finland -tiimi on kokoontunut seitsemän kertaa ja ollut mukana innovoimassa ja toteuttamassa mm. Leimaus-leirin Keskusrastia sekä Rastiralli-kiertueen aktiviteetteja.
Viimeisenä työn alla on ollut alueellisen nuorten toiminnan kehittäminen sekä Norjan Suunnistusliiton kehittämän nuorille suunnatun Team Orienteering Challenge -suunnistusmuodon (TOC) tuominen Suomeen.
TOC:n ensimmäinen Suomen pilottitapahtuma oli helmikuussa Varalan seminaarissa ja tulossa on lisää kokeiluja vuoden aikana erilaisten tapahtumien yhteydessä. TOC sisältää rasteilta pisteiden metsästystä rogaining tyyppisesti sekä annetun pistemäärän saalistuksen jälkeen lyhyitä haastetehtäviä, kuten hämähäkin verkon läpäisy, tarkkuussuunnistus, karttapalapeli tai tötsäsuunnistus viestinä. Tiimin pitää suorittaa tehtävät annetussa ajassa kerätäkseen mahdollisimman paljon pisteitä.

Palautteita TOC pilottiin osallistuneilta
Tämä oli erittäin käyttökelpoisen tuntuinen ja otetaan se varmasti käyttöön. Hyvää on se, että skaalautuu pienemmistä aikuisiin asti hiukan toteutusta muokkaamalla.
Ehdottomasti hyvä konsepti. Erityisesti sopiva harjoitus leiripäiviin tai kauden aloitukseen/-lopetukseen.
Harjoituksen avulla voidaan luoda vaihtelevuutta ja yhteisöllistä toimintaa nuorille, minkä näen tärkeänä.
Alueellista nuorten toimintaa kehittämässä
Hyväksi koettua ja onnistuneesti käynnistynyttä YLA-toimintamallia halutaan nyt levittää myös lähemmäksi päivittäisen toiminnan tasoa kokoamalla alueellisia Young Leaders -tiimejä. Alueen YL-tiimi koostuu eri seurojen nuorista edustajista, jotka suunnittelevat ja koordinoivat nuorten toimintaa (Keskusrasteja) omalla toiminta-alueellaan. Tiimien tukena on aikuisia, jotka toimivat apuna käytännön järjestelyissä. Jos siis olet nuori ja haluat vaikuttaa, saada vastuuta ja olla kehittämässä nuorten suunnistustoimintaa – tämä on sinun paikkasi!
Alueellinen Young Leaders -tiimi pilotoidaan tänä vuonna Uudellamaalla, jonka jälkeen toimintamallia on tarkoitus levittää myös muualle Suomeen.
Keskusrastit kokoavat nuoria yhteen
Keskusrastit kutsuvat alueen 13–20 -vuotiaita nuoria kokoontumaan yhteen säännöllisesti. Keskusrasteilla suunnistus ja sosiaalisuus kohtaavat. Tavoitteena on pitää hauskaa, tutustua lajitovereihin yli seurarajojen, oppia uutta suunnistuksesta ja rakentaa yhdessä sellaista toimintaa, jossa nuoret itse pääsevät vaikuttamaan. Keskusrasti -tapaamiset sisältävät toki myös suunnistusta, mutta aina joukkue- tai tiimimuodossa.

Suunnistusliiton Young Leaders Academy järjestää ensimmäisen Keskusrastin Uudenmaan nuorille sunnuntaina 29.3. klo 15–18 Vantaalla. (Huom! Aikataulua hieman myöhäistetty Billnäsin kansallisen vuoksi)
Suunnistusliitto ja Young Leaders Academy Finland toivottavat Uudenmaan nuoret tervetulleeksi ensimmäiselle nuorten Keskusrastille sunnuntaina 29. maaliskuuta! Kutsu on lähetetty välitettäväksi myös alueen seurojen nuorisovastaaville.
Suunnitelmissa on, että toiminnan pilotointi etenee kohti syksyä siten, että erilaisia ja -kokoisia tapahtumia on lähes kuukauden välein. Osa tapaamisista on seurakohtaisia ja syksyyn mennessä koko alueen yhteisiä tapaamisia järjestetään kolme kappaletta. Syksyllä kokemukset vedetään yhteen ja pohditaan jatkotoimia tulevaan. Jos kokeilu saa onnistuneen vastaanoton pyritään tulevina vuosina innostamaan toimintamalliin mukaan myös muita alueita.


Young Leaders Academy Finland
Anu Saarinen ja Elsa Ankelo (mentorijäsenet)
Minttu Lehtonen, Venla Lintunen, Hilla Kauppinen, Emmi Hietala ja Leonarda Baltina.
Toiminnan koordinaattorit: Katri Lindeqvist ja Anna Ojapalo, Suunnistusliitto
Ryhmän toimintakausi 2024-2026. Ryhmään järjestetään avoin haku jälleen syksyllä 2026.

