Kuvat: Henrik Asklöf
Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut jatkuivat torstaina välipäivän jälkeen keskimatkalla Rusutsussa, Japanissa. Suomen joukkueella oli menestyksekäs päivä, kun saaliina oli kaksi kultaa, yksi pronssi sekä kaksi sijoitusta podiumille kuuden joukkoon.

Miesten kilpailussa juhlittiin upeaa kaksoisvoittoa, kun Niklas Ekström ja Pyry Riissanen erottautuivat muista omille minuuttiluvuilleen. Ekström otti MM-kultaa kuuden sekunnin erolla Riissaseen, ja pronssimies Ruotsin Andrei Lamov jäi voittaja Ekströmistä 1.18.
Niklas Ekströmille kultamitali oli uran ensimmäinen henkilökohtainen aikuisten sarjan MM-kulta.
– Tein kisan ainoan virheeni minuutti ennen maalia, kun stadionalueelta alkoi kuulua ääniä. Käänsin siinä sukseni hetkeksi väärälle uralle, mutta onneksi se oli sen verran pieni virhe, ettei kulta mennyt siihen, kertoi Niklas Ekström lopun jännittävistä vaiheista.
– Alkuradalla oli aika tiukkoja paikkoja, kun siinä oli vaarallisenkin vauhdikkaita laskuja, ja sitten tuli tasaisemmalla alueella tiukkaa suunnistusta. Kisan aikana fiilis ehti vaihtua moneen kertaan, kun välillä lumi tuntui tosi nihkeältä, ja sitä alkoi miettiä voiko tällä suorituksella pärjätä. Mutta puolen välin jälkeen aloin nähdä muita selkiä näköpiirissä, ja sain siitä paljon energiaa loppumatkalle. Hurja fiilis nyt, kun joskus nuorena katsoi ylöspäin noita suomalaisia MM-mestareita, ja nyt on itsekin yksi niistä, iloitsi maailmanmestari Niklas Ekström.

Pyry Riissaselle hopeamitali oli uran ensimmäinen henkilökohtainen aikuisten sarjan MM-mitali, ja vielä viime kaudella Riissanen kilpaili nuorten sarjoissa.

Tuomas Outinen onnistui myös keskimatkalla mainiosti kymppijoukkoon ollen seitsemäs 5.21 erolla voittajaan.

Naisten kilpailussa Amanda Yli-Futka hiihtosuunnisti maailmanmestariksi vakuuttavalla 1.33 erolla seuraaviin. Hopeaa jakoivat Sveitsin Eliane Deininger ja Ruotsin Anna Magdalena Olsson.
Toista vuottaan aikuisten sarjassa kilpailevalle Amanda Yli-Futkalle keskimatkan kultamitali oli uran ensimmäinen aikuisten sarjan maailmanmestaruus.
– Ykkösrastin jälkeen kisa oli minulla tänään lähes täydellistä suorittamista. Keli oli tänään raskas uuden lumen vesikeli, ja se tuntui väkisinkin siltä, ettei suksi tunnu luistavalta. Tajusin kuitenkin, että meillä oli kilpailukykyiset sukset, ja pystyin koko kisan ajan iskuttamaan kunnolla. Fyysisestikin tämä oli hyvin vahva suoritus, kuvaili Amanda Yli-Futka.
– Nyt on todella upea fiilis, varsinkin kun alkukisoissa on ollut haasteita. Kiva nauttia tehdyn työn tuloksista, kun tämän eteen on nähty paljon vaivaa, ja mahtavaa, että pystyin tänään ulosmittaamaan kaiken mitä oli annettavana, iloitsi maailmanmestari Amanda Yli-Futka.
Sari Vääräsen suksi kulki jälleen vauhdikkaasti, ja Vääränen otti neljännen tilan 2.22 erolla Yli-Futkaan. Kuuden parhaan joukkoon podiumille onnistui myös kuudenneksi sijoittunut Nina Kärnä 3.30 erolla voittajaan.
Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut päättyvät Japanissa perjantaina sprinttiviestiin varhain klo 3 alkaen (Suomen aikaa).
Tulokset – Hiihtosuunnistuksen MM-keskimatka 5.3.2026, Rusutsu, Japani
Naiset: 1) Amanda Yli-Futka FIN 55.18, 2) Eliane Deininger SUI 56.51, 2) Anna Magdalena Olsson SWE 56.51, 4) Sari Vääränen FIN 57.40, 5) Anna Ulvensoen NOR 58.37, 6) Nina Kärnä FIN 58.48, … 11) Maria Hoskari FIN 1.02.34, 18) Vilma Pesu FIN 1.04.30, 23) Lotte-Line Ekström FIN 1.06.30, 24) Heta Virtanen FIN 1.07.45, 30) Johanna Naskali FIN 1.12.20
Miehet: 1) Niklas Ekström FIN 55.54, 2) Pyry Riissanen FIN 56.00, 3) Andrei Lamov SWE 57.12, 4) Nicola Mueller SUI 57.24, 5) Stanimir Belomazhev BUL 59.50, 6) Teodor Mo Hjelseth NOR, 1.00.25, 7) Tuomas Outinen FIN 1.01.15, … 18) Aapo Viippola FIN 1.04.26, 26) Miska Tervala FIN 1.10.12, 43) Henrik Asklöf FIN 1.23.25
- Kilpailun nettisivut
- Kaikki tulokset
- Valokuvia (wsoc2026)

